#murrosikä #vaihdevuodet #nepsy #hormonit #kehopositiivisuus #ylipaino #evoluutio Teinien murrosiästä puhutaan paljon mutta vaihdevuosiin liitetään usein vain kuumat aallot
Autisminkirjolla/adhd/ties mitä skitsoiluja välillä potevana olen havainnut olleeni koko ikäni kuin murrosvaiheessa.
Teini-iässä tapahtui paljon nopeasti. Lapsen keho muuttui melko nopeasti nuoren naisen kehoksi.
Pitkään aikaan ei tapahtunut nopeita muutoksia. 51v oli kulunut ja sitten alkoi tapahtua!
Jo 45v alkoivat nivelvaivat. Lääkäri epäili fibromyalgiaa. Mielialavaihtelut lisääntyivät. Niistä olen kärsinyt läpi elämäni, mutta voimistuivat.
51v tuli ensimmäinen hikitsunami, valtavalla hyökyllä, ei minään pikku puuskana.
Vaatteet alkoivat käydä pieniksi.
Ompelijana kiersin kirppareita, tuunasin kierrätysvaatteita, kunnes en enää voinut käyttää kuin trikoovaatteita, mahdollisimman ohuita materiaaleja.
Ja aina vaan paino nousi. Vaatteet kiristivät,piti ommella jatkuvasti uutta.
Olo alkoi olla yhä tukalampi. Aloin olla fyysisesti yhä saamattomampi.
En ole kai masentunut. Mieli toimii, järki toimii, unohdan usein olevani vanha, mutta keho ei todellakaan enää ole nuori ja vaatteet käy pieniksi.
Aikapäiviä sitten sain hylätä rakkaat lempivaatteeni ja tuli sekin vaihe etten enää edes löydä tarpeeksi ohuita trikoita. Keinokuitua/muovia kaihdan, mutta luonnonkuituisena ei ohuita matskuja löydä. Jokusia silkkejä olen löytänyt. Tais olla 10v sitten kun lempitopikseni muuttunut silkkipusakka kävi sekin pieneksi.
~20v tätä on kestänyt. Ei mikään menopaussi. Tämä näyttää olevan lopullista kohdallani. Kierre josta en löydä ulospääsyä.
ET -lehden ylipirteät, solakat liikunnalliset seniorit saavat kokemaan häpeää.
LIIKE ON LÄÄKE! huutelevat nuoret ja terveet, mutta myös ne fressit seniorit, joilla ei ole ollut mitään hormonaalisia ongelmia, ketkä urheilee vielä 90 vuoden iässä.
Ikärasismi raikaa.
Ikääntymiseen, lihomiseen, myös mielenterveysongelmiin huudellaan miten vassaripunikki on LAISKA vätys ja kädet aina toisten taskuilla.
Terveydenhuolto toimi siihen saakka jotenkuten kun olin työelämässä 52 vuotiaaksi. Päästivät työkyvyttömyyseläkkelle fibromyalgian takia, ehkä nepsy-oireilutkin vaikutti.
Puoluepolittiisella kentällä olen huomannut että terveimmät ja vahvimmat liukuvat helpommin oikealle, vaivaiset äänestävät vasemmistoa, mutta lisäksi on kummallinen sukupuolijako niin että miesoletetut liukuvat oikealle ja naisoletetut vasemmalle, konservatiivit ja liberaalit.
Minä vaan en mahda sille mitään millaiseksi synnyin. Äitini äiti oli lyhyt ja hänkin lihoi vaihdevuosi-iässään. Oma äitini oli tullut isänsä sukuun missä on hoikempia, pidempiä, vetreempiä ja myös pitkäikäisempiä. Vaarin esikoisveli kuoli kylläkin nelikymppisenä, jokunen sisarkatraasta myös menehtyi vauvoina, meidän vaarilla oli astma, kuoli ~60v mutta moni siitä suvusta on elänyt yli 90v.
Ihmisiä ei pitäisi syytellä. Ei haukkua. Se on väkivaltaa. Se pahentaa jo muutenkin tukalaa oloa.
Surullista se miten naishormonien vaikutuksia ei usein huomioida. Eikä naisten keskinäistä erilaisuutta.
Toki "pojatonpoikia" kulttuurissakin on tukalaa. Siellä on sovinismia myös ja fyysistä väkivaltaa. Hintelä ja herkkä saa helposti kyytiä, joutuu helposti infernaalisen sakinhivutuksen kohteeksi.
Konservatiivit näkevät yhteisöllisyyttä usein liikaa muiden lajien kautta, lintu- tai kalaparvien sulava yhteistyö, onhan se mahtavaa katseltavaa, mutta ihmisaivot on kehittäneet tieteensä ja taiteensa, sivistyksensä, humanisminsa, eikä me voida matkia muita lajeja.
En minä voi tappaa miehiä, houkutella hunaja-ansaan ja ryhtyä paloittelemaan kesken yhdynnän vedoten siihen että olen kuin rukoilijasirkka.
Tämä on humaania pohdiskelua, siitäkin miten ikääntyessä joutuu monenlaisen sakihivutuksen, mummonpotkinnan, syrjinnän ja väkivallan kohteeksi samalla kun oma keho hyökkää itse itseään vastaan.
Autoimmuunisairauksia olen potenut läpi elämäni. Olen atoopikko, olen intolerikko, yliherkkä monella lailla ja joka päivälle riittää vaivoja. Kun yksi hellittää, toinen aktivoituu.
Ainoa raskautenikin oli hurja. Oksensin ja oksensin. Rauta-arvot oli alhaalla. Hampaat meni heikkoon kuntoon, paino ei noussut juurikaan. Yhdessä vaiheessa olin atooppisen ihottuman peitossa, raavin itseäni. Uniongelmaisena en muutenkaan ole koskaan nukkunut kunnolla. Kutiava ihottuma tekee hulluksi. Vaikeaa nukkua. Sitten ne lihaskrampit! Loppuraskaus oli jatkuvien jalkavaivojen, suonenvedonkin tuskastuttamaa.
Vauva potki virtsarakkoa ja pissat alkoi muutenkin lirahdella kun raskausmaha painoi rakko sitä enemmän kuta alemmas vauva alkoi laskeutua.
Lapsihan syntyi sitten hiukan ennen aikojaan, mutta äkkiä hän virkistyi ja kehittyi.
Minäkin elvyin nopeasti.
Uudelleen en raskaaksi tullut vaikka yritin.
Ehkä ihan hyvä kun se ei ollut sekään mikään läpihuutojuttu.
Onneksi lihomiseni on nyt hidastunut.
Hormonitoiminnan äkillinen muutos lisäsi teininä ruokahaluja ja samoin kävi mummumurkkuna.
Kun aloin lihoa jätin kahvista pois sokerin. Kahvirattina söin kourallisen sokeria joka päivä ja olin hoikka. Lopetin, lihoin ja lihoin..
Ja yhä kipuilen itseni kanssa kuin teini..
Nauran usein itselleni, välillä ivallisen katkerasti, välillä hyväntahtoisesti, usein turhautuneena, välillä en tiedä itkiskö vai nauraisko.
Itsekeskeisyyttä, todellakin!
Mutta ei onneksi itsekkyyttä. Kaksi ihan eri asiaa.
Laiskapunikkivassarikädettoistentaskussasosiaalipummikommariplaaplaa plaa plaa plaa..
Vääränlainen seniori.
Hohhoijjaa..
