#kirjat — Public Fediverse posts

Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom

Kesy varis S. T. eli Shit Turd on elellyt mukavaa elämää isäntänsä Big Jimin ja vihikoira Dennisin kanssa. Eräänä päivänä Big Jim alkaa käyttäytyä oudosti, ja pian käy ilmi, että kaikki muutkin ihmiset ovat muuttuneet zombeiksi. Kun naapurinrouva nähdään syömässä omaa lemmikkiään, Shit Turd ja Dennis jättävät kotinsa ja yrittävät selviytyä maailmassa, joka on nyt eläinten vallassa. He ottavat tehtäväkseen pelastaa muita lemmikkejä, jotka ovat jääneet sisälle taloihin omistajiensa unohtamina.

Shit Turd on mainio hahmo, lintu joka on niin domestikoitunut että samastuu enemmän ihmisiin kuin variksiin. Big Jim on ehta punaniskajuntti, jolta S. T. on oppinut että ihmisiä kutsutaan MoFoiksi, aikaa mitataan tissikalentereilla ja parasta viihdettä on tv:n katsominen ja roskaruuan syönti.

Kirja on hauska ja viihdyttävä (välillä liikuttavakin), vaikka juoni poukkoilee tilanteesta toiseen vähän liiankin vauhdilla, niin että moni kiinnostava juttu jää kesken. Loppupuolella ilmestyvät uudenlaiset viholliset ovat jo vähän liikaa, ja ihan viimeinen käänne on täysin hölmö. Siitä huolimatta kokonaisuudesta jää positiivinen maku, ainakin jos lukee tarinaa vain viihteen kannalta eikä mieti liikaa käytännön ratkaisuja (esim. mitä ne kaikki vapautetut koirat ja kissat syövät).

#kirjamastodon #kirjafedi #kirjat #lukeminen

Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom

Kesy varis S. T. eli Shit Turd on elellyt mukavaa elämää isäntänsä Big Jimin ja vihikoira Dennisin kanssa. Eräänä päivänä Big Jim alkaa käyttäytyä oudosti, ja pian käy ilmi, että kaikki muutkin ihmiset ovat muuttuneet zombeiksi. Kun naapurinrouva nähdään syömässä omaa lemmikkiään, Shit Turd ja Dennis jättävät kotinsa ja yrittävät selviytyä maailmassa, joka on nyt eläinten vallassa. He ottavat tehtäväkseen pelastaa muita lemmikkejä, jotka ovat jääneet sisälle taloihin omistajiensa unohtamina.

Shit Turd on mainio hahmo, lintu joka on niin domestikoitunut että samastuu enemmän ihmisiin kuin variksiin. Big Jim on ehta punaniskajuntti, jolta S. T. on oppinut että ihmisiä kutsutaan MoFoiksi, aikaa mitataan tissikalentereilla ja parasta viihdettä on tv:n katsominen ja roskaruuan syönti.

Kirja on hauska ja viihdyttävä (välillä liikuttavakin), vaikka juoni poukkoilee tilanteesta toiseen vähän liiankin vauhdilla, niin että moni kiinnostava juttu jää kesken. Loppupuolella ilmestyvät uudenlaiset viholliset ovat jo vähän liikaa, ja ihan viimeinen käänne on täysin hölmö. Siitä huolimatta kokonaisuudesta jää positiivinen maku, ainakin jos lukee tarinaa vain viihteen kannalta eikä mieti liikaa käytännön ratkaisuja (esim. mitä ne kaikki vapautetut koirat ja kissat syövät).

#kirjamastodon #kirjafedi #kirjat #lukeminen

Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom

Kesy varis S. T. eli Shit Turd on elellyt mukavaa elämää isäntänsä Big Jimin ja vihikoira Dennisin kanssa. Eräänä päivänä Big Jim alkaa käyttäytyä oudosti, ja pian käy ilmi, että kaikki muutkin ihmiset ovat muuttuneet zombeiksi. Kun naapurinrouva nähdään syömässä omaa lemmikkiään, Shit Turd ja Dennis jättävät kotinsa ja yrittävät selviytyä maailmassa, joka on nyt eläinten vallassa. He ottavat tehtäväkseen pelastaa muita lemmikkejä, jotka ovat jääneet sisälle taloihin omistajiensa unohtamina.

Shit Turd on mainio hahmo, lintu joka on niin domestikoitunut että samastuu enemmän ihmisiin kuin variksiin. Big Jim on ehta punaniskajuntti, jolta S. T. on oppinut että ihmisiä kutsutaan MoFoiksi, aikaa mitataan tissikalentereilla ja parasta viihdettä on tv:n katsominen ja roskaruuan syönti.

Kirja on hauska ja viihdyttävä (välillä liikuttavakin), vaikka juoni poukkoilee tilanteesta toiseen vähän liiankin vauhdilla, niin että moni kiinnostava juttu jää kesken. Loppupuolella ilmestyvät uudenlaiset viholliset ovat jo vähän liikaa, ja ihan viimeinen käänne on täysin hölmö. Siitä huolimatta kokonaisuudesta jää positiivinen maku, ainakin jos lukee tarinaa vain viihteen kannalta eikä mieti liikaa käytännön ratkaisuja (esim. mitä ne kaikki vapautetut koirat ja kissat syövät).

#kirjamastodon #kirjafedi #kirjat #lukeminen

Kirjamessujen tienoilla on hyvä julkistaa uusi kirjablogini myös hieman virallisemmin.

Henkilökohtainen kirjablogini, jota teen huvin vuoksi ja koska voin. Olen häpeilemättömän subjektiivinen ja nostan esiin kirjoja, joista minä satun pitämään ja jotka eivät minun mielestäni ole saaneet ansaitsemaansa huomiota.

Koska minulle ei makseta tästä, en lue tai nosta esiin kirjoja, joista en pidä. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, etten aio tuhlata rajallista elämääni huonojen tai edes keskinkertaisten kirjojen lukemiseen saati sitten, että nostaisin niitä esiin, jos ne eivät ole sitä ansainneet. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan myöskään hauku kenenkään kirjoja vaan jätän ne kesken ja vien kiertoon, jotta niistä olisi mahdollisesti iloa jollekulle muulle.

Kirjan ilmestymisvuodella ei ole minulle merkitystä. Hyvä kirja ei vanhene.

ALT: linkki kirjablogiini, jonka kuvituksena kissapiirrokseni. Koska miksi.

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/uusi-kirjablogi-aukeaa/

#kirjaMasto #kirjat #kirjamastodon #kirjafedi

Kirjamessujen tienoilla on hyvä julkistaa uusi kirjablogini myös hieman virallisemmin.

Henkilökohtainen kirjablogini, jota teen huvin vuoksi ja koska voin. Olen häpeilemättömän subjektiivinen ja nostan esiin kirjoja, joista minä satun pitämään ja jotka eivät minun mielestäni ole saaneet ansaitsemaansa huomiota.

Koska minulle ei makseta tästä, en lue tai nosta esiin kirjoja, joista en pidä. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, etten aio tuhlata rajallista elämääni huonojen tai edes keskinkertaisten kirjojen lukemiseen saati sitten, että nostaisin niitä esiin, jos ne eivät ole sitä ansainneet. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan myöskään hauku kenenkään kirjoja vaan jätän ne kesken ja vien kiertoon, jotta niistä olisi mahdollisesti iloa jollekulle muulle.

Kirjan ilmestymisvuodella ei ole minulle merkitystä. Hyvä kirja ei vanhene.

ALT: linkki kirjablogiini, jonka kuvituksena kissapiirrokseni. Koska miksi.

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/uusi-kirjablogi-aukeaa/

#kirjaMasto #kirjat #kirjamastodon #kirjafedi

Kirjamessujen tienoilla on hyvä julkistaa uusi kirjablogini myös hieman virallisemmin.

Henkilökohtainen kirjablogini, jota teen huvin vuoksi ja koska voin. Olen häpeilemättömän subjektiivinen ja nostan esiin kirjoja, joista minä satun pitämään ja jotka eivät minun mielestäni ole saaneet ansaitsemaansa huomiota.

Koska minulle ei makseta tästä, en lue tai nosta esiin kirjoja, joista en pidä. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, etten aio tuhlata rajallista elämääni huonojen tai edes keskinkertaisten kirjojen lukemiseen saati sitten, että nostaisin niitä esiin, jos ne eivät ole sitä ansainneet. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan myöskään hauku kenenkään kirjoja vaan jätän ne kesken ja vien kiertoon, jotta niistä olisi mahdollisesti iloa jollekulle muulle.

Kirjan ilmestymisvuodella ei ole minulle merkitystä. Hyvä kirja ei vanhene.

ALT: linkki kirjablogiini, jonka kuvituksena kissapiirrokseni. Koska miksi.

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/uusi-kirjablogi-aukeaa/

#kirjaMasto #kirjat #kirjamastodon #kirjafedi

Kirjamessujen tienoilla on hyvä julkistaa uusi kirjablogini myös hieman virallisemmin.

Henkilökohtainen kirjablogini, jota teen huvin vuoksi ja koska voin. Olen häpeilemättömän subjektiivinen ja nostan esiin kirjoja, joista minä satun pitämään ja jotka eivät minun mielestäni ole saaneet ansaitsemaansa huomiota.

Koska minulle ei makseta tästä, en lue tai nosta esiin kirjoja, joista en pidä. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, etten aio tuhlata rajallista elämääni huonojen tai edes keskinkertaisten kirjojen lukemiseen saati sitten, että nostaisin niitä esiin, jos ne eivät ole sitä ansainneet. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan myöskään hauku kenenkään kirjoja vaan jätän ne kesken ja vien kiertoon, jotta niistä olisi mahdollisesti iloa jollekulle muulle.

Kirjan ilmestymisvuodella ei ole minulle merkitystä. Hyvä kirja ei vanhene.

ALT: linkki kirjablogiini, jonka kuvituksena kissapiirrokseni. Koska miksi.

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/uusi-kirjablogi-aukeaa/

#kirjaMasto #kirjat #kirjamastodon #kirjafedi

Kirjamessujen tienoilla on hyvä julkistaa uusi kirjablogini myös hieman virallisemmin.

Henkilökohtainen kirjablogini, jota teen huvin vuoksi ja koska voin. Olen häpeilemättömän subjektiivinen ja nostan esiin kirjoja, joista minä satun pitämään ja jotka eivät minun mielestäni ole saaneet ansaitsemaansa huomiota.

Koska minulle ei makseta tästä, en lue tai nosta esiin kirjoja, joista en pidä. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, etten aio tuhlata rajallista elämääni huonojen tai edes keskinkertaisten kirjojen lukemiseen saati sitten, että nostaisin niitä esiin, jos ne eivät ole sitä ansainneet. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan myöskään hauku kenenkään kirjoja vaan jätän ne kesken ja vien kiertoon, jotta niistä olisi mahdollisesti iloa jollekulle muulle.

Kirjan ilmestymisvuodella ei ole minulle merkitystä. Hyvä kirja ei vanhene.

ALT: linkki kirjablogiini, jonka kuvituksena kissapiirrokseni. Koska miksi.

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/uusi-kirjablogi-aukeaa/

#kirjaMasto #kirjat #kirjamastodon #kirjafedi

Iikka Hackman: Laulu jota emme ole kuulleet

Kaksi toisilleen puolituttua muusikkoa, Rastas ja Loru, lähtevät ajamaan Kajaanista kohti Hyvinkäätä, jossa heidän on tarkoitus soittaa Lorun veljen häissä. Matkalta poimitaan vielä kyytiin vihkimisen suorittava pappi Jalava. Matka etenee niitä näitä jutellen, mutta ympäristö muuttuu yhä oudommaksi: on tiesulkuja, hylättyjä huoltoasemia ja kysymyksiä Etelä-Suomeen menemisen järkevyydestä. Matka kuitenkin jatkuu, koska häihin on ehdittävä.

Tarinassa on vähän Harry Salmenniemen tyylistä absurdiutta ja hämmentävyyttä, lukijan on välillä vaikea tietää ollaanko vielä realismin piirissä vai jossain ihan muualla. Pidin tästä epämääräisyydestä ja siitä, että asioita ei selitetty, ne vain tapahtuivat.

Kotimaa-lehden arviossa tulkittiin kirjan kuvaavan ilmastonmuutosta: muutokset ympärillämme tapahtuvat niin vaivihkaa, ettemme ymmärrä niiden vakavuutta vaan jatkamme matkaa kuten ennenkin. Hyvä tulkinta minusta, ja samalla tavalla voi ajatella myös sodasta, kun maailma ympärillämme militarisoituu koko ajan enemmän.

#kirjamastodon #kirjat #lukeminen #kirjafedi

Iikka Hackman: Laulu jota emme ole kuulleet

Kaksi toisilleen puolituttua muusikkoa, Rastas ja Loru, lähtevät ajamaan Kajaanista kohti Hyvinkäätä, jossa heidän on tarkoitus soittaa Lorun veljen häissä. Matkalta poimitaan vielä kyytiin vihkimisen suorittava pappi Jalava. Matka etenee niitä näitä jutellen, mutta ympäristö muuttuu yhä oudommaksi: on tiesulkuja, hylättyjä huoltoasemia ja kysymyksiä Etelä-Suomeen menemisen järkevyydestä. Matka kuitenkin jatkuu, koska häihin on ehdittävä.

Tarinassa on vähän Harry Salmenniemen tyylistä absurdiutta ja hämmentävyyttä, lukijan on välillä vaikea tietää ollaanko vielä realismin piirissä vai jossain ihan muualla. Pidin tästä epämääräisyydestä ja siitä, että asioita ei selitetty, ne vain tapahtuivat.

Kotimaa-lehden arviossa tulkittiin kirjan kuvaavan ilmastonmuutosta: muutokset ympärillämme tapahtuvat niin vaivihkaa, ettemme ymmärrä niiden vakavuutta vaan jatkamme matkaa kuten ennenkin. Hyvä tulkinta minusta, ja samalla tavalla voi ajatella myös sodasta, kun maailma ympärillämme militarisoituu koko ajan enemmän.

#kirjamastodon #kirjat #lukeminen #kirjafedi

Iikka Hackman: Laulu jota emme ole kuulleet

Kaksi toisilleen puolituttua muusikkoa, Rastas ja Loru, lähtevät ajamaan Kajaanista kohti Hyvinkäätä, jossa heidän on tarkoitus soittaa Lorun veljen häissä. Matkalta poimitaan vielä kyytiin vihkimisen suorittava pappi Jalava. Matka etenee niitä näitä jutellen, mutta ympäristö muuttuu yhä oudommaksi: on tiesulkuja, hylättyjä huoltoasemia ja kysymyksiä Etelä-Suomeen menemisen järkevyydestä. Matka kuitenkin jatkuu, koska häihin on ehdittävä.

Tarinassa on vähän Harry Salmenniemen tyylistä absurdiutta ja hämmentävyyttä, lukijan on välillä vaikea tietää ollaanko vielä realismin piirissä vai jossain ihan muualla. Pidin tästä epämääräisyydestä ja siitä, että asioita ei selitetty, ne vain tapahtuivat.

Kotimaa-lehden arviossa tulkittiin kirjan kuvaavan ilmastonmuutosta: muutokset ympärillämme tapahtuvat niin vaivihkaa, ettemme ymmärrä niiden vakavuutta vaan jatkamme matkaa kuten ennenkin. Hyvä tulkinta minusta, ja samalla tavalla voi ajatella myös sodasta, kun maailma ympärillämme militarisoituu koko ajan enemmän.

#kirjamastodon #kirjat #lukeminen #kirjafedi

"Käytännössä kaikkien romaanieni päähenkilöt ja suurin osa sivuhenkilöistä kuuluvat sukupuolivähemmistöihin. Luonnollisesti olen joutunut miettimään varsin paljon sitä, millaisilla sanoilla heitä voi kutsua fantasiamaailmassa, jossa ei ole moderneja seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden termejä. Etenkin, kun tuonelaisten maailmassa koko seksuaali-identiteetin käsite on periaatteessa vieras."

ALT: Linkin takana blogikirjoitukseni ja sen kuvituksena maalaamani nukke

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/miten-sanoittaa-sukupuolen-moninaisuutta-ilman-moderneja-termeja/

#kirjat #kirjaMasto #kirjamastodon #kirjafedi #sateenkaarikirjallisuus #sateenkaarispefi #LGbtq

"Käytännössä kaikkien romaanieni päähenkilöt ja suurin osa sivuhenkilöistä kuuluvat sukupuolivähemmistöihin. Luonnollisesti olen joutunut miettimään varsin paljon sitä, millaisilla sanoilla heitä voi kutsua fantasiamaailmassa, jossa ei ole moderneja seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden termejä. Etenkin, kun tuonelaisten maailmassa koko seksuaali-identiteetin käsite on periaatteessa vieras."

ALT: Linkin takana blogikirjoitukseni ja sen kuvituksena maalaamani nukke

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/miten-sanoittaa-sukupuolen-moninaisuutta-ilman-moderneja-termeja/

#kirjat #kirjaMasto #kirjamastodon #kirjafedi #sateenkaarikirjallisuus #sateenkaarispefi #LGbtq

"Käytännössä kaikkien romaanieni päähenkilöt ja suurin osa sivuhenkilöistä kuuluvat sukupuolivähemmistöihin. Luonnollisesti olen joutunut miettimään varsin paljon sitä, millaisilla sanoilla heitä voi kutsua fantasiamaailmassa, jossa ei ole moderneja seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden termejä. Etenkin, kun tuonelaisten maailmassa koko seksuaali-identiteetin käsite on periaatteessa vieras."

ALT: Linkin takana blogikirjoitukseni ja sen kuvituksena maalaamani nukke

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/miten-sanoittaa-sukupuolen-moninaisuutta-ilman-moderneja-termeja/

#kirjat #kirjaMasto #kirjamastodon #kirjafedi #sateenkaarikirjallisuus #sateenkaarispefi #LGbtq

"Käytännössä kaikkien romaanieni päähenkilöt ja suurin osa sivuhenkilöistä kuuluvat sukupuolivähemmistöihin. Luonnollisesti olen joutunut miettimään varsin paljon sitä, millaisilla sanoilla heitä voi kutsua fantasiamaailmassa, jossa ei ole moderneja seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden termejä. Etenkin, kun tuonelaisten maailmassa koko seksuaali-identiteetin käsite on periaatteessa vieras."

ALT: Linkin takana blogikirjoitukseni ja sen kuvituksena maalaamani nukke

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/miten-sanoittaa-sukupuolen-moninaisuutta-ilman-moderneja-termeja/

#kirjat #kirjaMasto #kirjamastodon #kirjafedi #sateenkaarikirjallisuus #sateenkaarispefi #LGbtq

"Käytännössä kaikkien romaanieni päähenkilöt ja suurin osa sivuhenkilöistä kuuluvat sukupuolivähemmistöihin. Luonnollisesti olen joutunut miettimään varsin paljon sitä, millaisilla sanoilla heitä voi kutsua fantasiamaailmassa, jossa ei ole moderneja seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden termejä. Etenkin, kun tuonelaisten maailmassa koko seksuaali-identiteetin käsite on periaatteessa vieras."

ALT: Linkin takana blogikirjoitukseni ja sen kuvituksena maalaamani nukke

https://www.rimmajoonatanerkko.com/l/miten-sanoittaa-sukupuolen-moninaisuutta-ilman-moderneja-termeja/

#kirjat #kirjaMasto #kirjamastodon #kirjafedi #sateenkaarikirjallisuus #sateenkaarispefi #LGbtq

Haastattelussa kirjailija ja kääntäjä Taru Luojola

https://clip.place/w/kJ5vLbQEsJSrGU3BVDzR86

Anton Tšehov: Naisia
Tiberius Kirjat, 2018
Suom. Reino Silvanto

Vanha kokoelma Tšehovin novelleja ilmestyi suomeksi jo vuonna 1913. Käännös on senaikainen, mutta vanhahtava tyyli istuu näihin vanhanaikaisiin novelleihin hyvin.

Nimi antaa sen verran osviittaa, että moni näistä novelleista kertoo naisista jollain tapaa, tavallisimmin kuitenkin miesten näkökulmasta: kaikenlaisia akkain hömpötyksiä nostetaan tikunnokkaan, mutta tokihan miehet näissä novelleissa sitten tuppaavat saamaan nenilleen. Erityisesti satiirin kohteena ovat erilaiset virkamiehet ja viskaalit.

Parhaimmillaan Tšehov on hauska, napakka ja nokkela; osa novelleista kuitenkin vähän lässähtää. Kokonaisuutena toimii kyllä ja lyhyet novellit sopivat erinomaisesti myös ääneen luettaviksi huumoripaloiksi.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #novellit #satiiri

Anton Tšehov: Naisia
Tiberius Kirjat, 2018
Suom. Reino Silvanto

Vanha kokoelma Tšehovin novelleja ilmestyi suomeksi jo vuonna 1913. Käännös on senaikainen, mutta vanhahtava tyyli istuu näihin vanhanaikaisiin novelleihin hyvin.

Nimi antaa sen verran osviittaa, että moni näistä novelleista kertoo naisista jollain tapaa, tavallisimmin kuitenkin miesten näkökulmasta: kaikenlaisia akkain hömpötyksiä nostetaan tikunnokkaan, mutta tokihan miehet näissä novelleissa sitten tuppaavat saamaan nenilleen. Erityisesti satiirin kohteena ovat erilaiset virkamiehet ja viskaalit.

Parhaimmillaan Tšehov on hauska, napakka ja nokkela; osa novelleista kuitenkin vähän lässähtää. Kokonaisuutena toimii kyllä ja lyhyet novellit sopivat erinomaisesti myös ääneen luettaviksi huumoripaloiksi.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #novellit #satiiri

Anton Tšehov: Naisia
Tiberius Kirjat, 2018
Suom. Reino Silvanto

Vanha kokoelma Tšehovin novelleja ilmestyi suomeksi jo vuonna 1913. Käännös on senaikainen, mutta vanhahtava tyyli istuu näihin vanhanaikaisiin novelleihin hyvin.

Nimi antaa sen verran osviittaa, että moni näistä novelleista kertoo naisista jollain tapaa, tavallisimmin kuitenkin miesten näkökulmasta: kaikenlaisia akkain hömpötyksiä nostetaan tikunnokkaan, mutta tokihan miehet näissä novelleissa sitten tuppaavat saamaan nenilleen. Erityisesti satiirin kohteena ovat erilaiset virkamiehet ja viskaalit.

Parhaimmillaan Tšehov on hauska, napakka ja nokkela; osa novelleista kuitenkin vähän lässähtää. Kokonaisuutena toimii kyllä ja lyhyet novellit sopivat erinomaisesti myös ääneen luettaviksi huumoripaloiksi.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #novellit #satiiri

Anton Tšehov: Naisia
Tiberius Kirjat, 2018
Suom. Reino Silvanto

Vanha kokoelma Tšehovin novelleja ilmestyi suomeksi jo vuonna 1913. Käännös on senaikainen, mutta vanhahtava tyyli istuu näihin vanhanaikaisiin novelleihin hyvin.

Nimi antaa sen verran osviittaa, että moni näistä novelleista kertoo naisista jollain tapaa, tavallisimmin kuitenkin miesten näkökulmasta: kaikenlaisia akkain hömpötyksiä nostetaan tikunnokkaan, mutta tokihan miehet näissä novelleissa sitten tuppaavat saamaan nenilleen. Erityisesti satiirin kohteena ovat erilaiset virkamiehet ja viskaalit.

Parhaimmillaan Tšehov on hauska, napakka ja nokkela; osa novelleista kuitenkin vähän lässähtää. Kokonaisuutena toimii kyllä ja lyhyet novellit sopivat erinomaisesti myös ääneen luettaviksi huumoripaloiksi.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #novellit #satiiri

Anton Tšehov: Naisia
Tiberius Kirjat, 2018
Suom. Reino Silvanto

Vanha kokoelma Tšehovin novelleja ilmestyi suomeksi jo vuonna 1913. Käännös on senaikainen, mutta vanhahtava tyyli istuu näihin vanhanaikaisiin novelleihin hyvin.

Nimi antaa sen verran osviittaa, että moni näistä novelleista kertoo naisista jollain tapaa, tavallisimmin kuitenkin miesten näkökulmasta: kaikenlaisia akkain hömpötyksiä nostetaan tikunnokkaan, mutta tokihan miehet näissä novelleissa sitten tuppaavat saamaan nenilleen. Erityisesti satiirin kohteena ovat erilaiset virkamiehet ja viskaalit.

Parhaimmillaan Tšehov on hauska, napakka ja nokkela; osa novelleista kuitenkin vähän lässähtää. Kokonaisuutena toimii kyllä ja lyhyet novellit sopivat erinomaisesti myös ääneen luettaviksi huumoripaloiksi.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #novellit #satiiri

Vincenzo Latronico: Täydellistä
Gummerus, 2026
Suom. Leena Parkkinen

Tämä italialainen romaani pääsi luettavaksi juuriensa vuoksi. Se on paljon velkaa Georges Perecin Tavaroille, mikä myös tehdään selväksi.

Tässäkin kirjassa kuvataan geneeristä nuorta pariskuntaa, mutta nyt ei olla 1960-luvun modernissa Pariisissa, vaan Anna ja Tom ovat Etelä-Euroopasta Berliiniin muuttanut freelancer-pariskunta, joka tekee digitaalista brändäystä ja graafista suunnittelua ja nauttii hipsterielämän kukoistuksesta.

Mutta mitä tehdä, kun merkityksettömyyden tunne ottaa otteen? 2000-luvun länsimaisen luovan luokan kuvaus on tarkkaa läpivalaisua, joka kiteytyy perecmäisiin luetteloihin. Näissä henkilöissä ei ole mitään koskettavaa, mutta he ovatkin yleisiä mallineita, helposti tunnistettavia stereotyyppejä.

Taitavaa Perec-pastissia ja mainiosti myös sama suomentaja kuin vastikään suomeksi ilmestyneellä Tavaroilla.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #satiiri

Vincenzo Latronico: Täydellistä
Gummerus, 2026
Suom. Leena Parkkinen

Tämä italialainen romaani pääsi luettavaksi juuriensa vuoksi. Se on paljon velkaa Georges Perecin Tavaroille, mikä myös tehdään selväksi.

Tässäkin kirjassa kuvataan geneeristä nuorta pariskuntaa, mutta nyt ei olla 1960-luvun modernissa Pariisissa, vaan Anna ja Tom ovat Etelä-Euroopasta Berliiniin muuttanut freelancer-pariskunta, joka tekee digitaalista brändäystä ja graafista suunnittelua ja nauttii hipsterielämän kukoistuksesta.

Mutta mitä tehdä, kun merkityksettömyyden tunne ottaa otteen? 2000-luvun länsimaisen luovan luokan kuvaus on tarkkaa läpivalaisua, joka kiteytyy perecmäisiin luetteloihin. Näissä henkilöissä ei ole mitään koskettavaa, mutta he ovatkin yleisiä mallineita, helposti tunnistettavia stereotyyppejä.

Taitavaa Perec-pastissia ja mainiosti myös sama suomentaja kuin vastikään suomeksi ilmestyneellä Tavaroilla.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #satiiri

Vincenzo Latronico: Täydellistä
Gummerus, 2026
Suom. Leena Parkkinen

Tämä italialainen romaani pääsi luettavaksi juuriensa vuoksi. Se on paljon velkaa Georges Perecin Tavaroille, mikä myös tehdään selväksi.

Tässäkin kirjassa kuvataan geneeristä nuorta pariskuntaa, mutta nyt ei olla 1960-luvun modernissa Pariisissa, vaan Anna ja Tom ovat Etelä-Euroopasta Berliiniin muuttanut freelancer-pariskunta, joka tekee digitaalista brändäystä ja graafista suunnittelua ja nauttii hipsterielämän kukoistuksesta.

Mutta mitä tehdä, kun merkityksettömyyden tunne ottaa otteen? 2000-luvun länsimaisen luovan luokan kuvaus on tarkkaa läpivalaisua, joka kiteytyy perecmäisiin luetteloihin. Näissä henkilöissä ei ole mitään koskettavaa, mutta he ovatkin yleisiä mallineita, helposti tunnistettavia stereotyyppejä.

Taitavaa Perec-pastissia ja mainiosti myös sama suomentaja kuin vastikään suomeksi ilmestyneellä Tavaroilla.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #satiiri

Vincenzo Latronico: Täydellistä
Gummerus, 2026
Suom. Leena Parkkinen

Tämä italialainen romaani pääsi luettavaksi juuriensa vuoksi. Se on paljon velkaa Georges Perecin Tavaroille, mikä myös tehdään selväksi.

Tässäkin kirjassa kuvataan geneeristä nuorta pariskuntaa, mutta nyt ei olla 1960-luvun modernissa Pariisissa, vaan Anna ja Tom ovat Etelä-Euroopasta Berliiniin muuttanut freelancer-pariskunta, joka tekee digitaalista brändäystä ja graafista suunnittelua ja nauttii hipsterielämän kukoistuksesta.

Mutta mitä tehdä, kun merkityksettömyyden tunne ottaa otteen? 2000-luvun länsimaisen luovan luokan kuvaus on tarkkaa läpivalaisua, joka kiteytyy perecmäisiin luetteloihin. Näissä henkilöissä ei ole mitään koskettavaa, mutta he ovatkin yleisiä mallineita, helposti tunnistettavia stereotyyppejä.

Taitavaa Perec-pastissia ja mainiosti myös sama suomentaja kuin vastikään suomeksi ilmestyneellä Tavaroilla.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #satiiri

Vincenzo Latronico: Täydellistä
Gummerus, 2026
Suom. Leena Parkkinen

Tämä italialainen romaani pääsi luettavaksi juuriensa vuoksi. Se on paljon velkaa Georges Perecin Tavaroille, mikä myös tehdään selväksi.

Tässäkin kirjassa kuvataan geneeristä nuorta pariskuntaa, mutta nyt ei olla 1960-luvun modernissa Pariisissa, vaan Anna ja Tom ovat Etelä-Euroopasta Berliiniin muuttanut freelancer-pariskunta, joka tekee digitaalista brändäystä ja graafista suunnittelua ja nauttii hipsterielämän kukoistuksesta.

Mutta mitä tehdä, kun merkityksettömyyden tunne ottaa otteen? 2000-luvun länsimaisen luovan luokan kuvaus on tarkkaa läpivalaisua, joka kiteytyy perecmäisiin luetteloihin. Näissä henkilöissä ei ole mitään koskettavaa, mutta he ovatkin yleisiä mallineita, helposti tunnistettavia stereotyyppejä.

Taitavaa Perec-pastissia ja mainiosti myös sama suomentaja kuin vastikään suomeksi ilmestyneellä Tavaroilla.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #satiiri

Laura Sola: Sadannella sivulla kuolee koira
Tammi, 2026

Kotimainen esikoisromaani tuo mieleen erään pari vuotta sitten lukemani TikTok-murhamässäilyn, tosin sillä erolla, että tämä oli paljon parempi.

Työtön Ella saa valtavan lottovoiton ja pistää elämänsä ranttaliksi. Sattumien kautta hän keksii, että maailman parantaminen ikäviä ihmisiä murhauttamalla voisi olla hyvä idea.

Seuraa vauhdikasta menoa ympäri Eurooppaa murhien perässä. Takakansi lupaa railakasta eriarvoistumisen tuuletusta, mitä tämä ei kyllä erityisemmin ole, mutta sen sijaan aivan kelpo viihdekirja pienestä luokkaretkestä superrikkaiden maailmaan.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #satiiri #viihdekirjallisuus

Laura Sola: Sadannella sivulla kuolee koira
Tammi, 2026

Kotimainen esikoisromaani tuo mieleen erään pari vuotta sitten lukemani TikTok-murhamässäilyn, tosin sillä erolla, että tämä oli paljon parempi.

Työtön Ella saa valtavan lottovoiton ja pistää elämänsä ranttaliksi. Sattumien kautta hän keksii, että maailman parantaminen ikäviä ihmisiä murhauttamalla voisi olla hyvä idea.

Seuraa vauhdikasta menoa ympäri Eurooppaa murhien perässä. Takakansi lupaa railakasta eriarvoistumisen tuuletusta, mitä tämä ei kyllä erityisemmin ole, mutta sen sijaan aivan kelpo viihdekirja pienestä luokkaretkestä superrikkaiden maailmaan.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #satiiri #viihdekirjallisuus

Laura Sola: Sadannella sivulla kuolee koira
Tammi, 2026

Kotimainen esikoisromaani tuo mieleen erään pari vuotta sitten lukemani TikTok-murhamässäilyn, tosin sillä erolla, että tämä oli paljon parempi.

Työtön Ella saa valtavan lottovoiton ja pistää elämänsä ranttaliksi. Sattumien kautta hän keksii, että maailman parantaminen ikäviä ihmisiä murhauttamalla voisi olla hyvä idea.

Seuraa vauhdikasta menoa ympäri Eurooppaa murhien perässä. Takakansi lupaa railakasta eriarvoistumisen tuuletusta, mitä tämä ei kyllä erityisemmin ole, mutta sen sijaan aivan kelpo viihdekirja pienestä luokkaretkestä superrikkaiden maailmaan.

#kirjat #kirjamastodon #kirjamasto #kirjafedi #satiiri #viihdekirjallisuus

Vielä yksi viime vuonna luettu kirja
Laura Pörsti: Antiliikkuja

Ensimmäistä kertaa ikinä olen löytänyt liikuntaa/liikkumista/kuntoilua käsittelevän kirjan, johon pystyn samaistumaan. Pörsti kirjoittaa lukevan humanistin näkökulmasta siitä, miten vierasta ja poissulkevaa on liikuntapuhe. Jos ei ole kiinnostunut mittaamisesta eikä koe itseään jo valmiiksi liikunnalliseksi, median syyllistävät kirjoitukset liikkumattomuuden kansantaloudelle aiheuttamista kuluista saavat ihmisen korkeintaan vajoamaan syvemmälle sohvan nurkkaan. Miksi alkaisi tehdä jotakin, joka tuntuu tylsältä/epäkiinnostavalta/vaikealta? Esimerkiksi tänään ylellä oli punnerrusjuttu https://yle.fi/a/74-20197394 - ei voisi vähempää kiinnostaa punnertaminen. Olisi kiva kuulla, jos joku osaisi avata, mikä jonkin yksittäisen liikkeen tekemisessä on kivaa/hauskaa/inspiroivaa. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kaikesta liikuntavastenmielisyydestä huolimatta Pörsti on liikkuva ihminen, hän vain ei liiku oikeilla tavoilla (tavoitteellisesti, liikuntapaikoissa, harrastaen). Minä myös, tekee mieleni henkäistö, kun ajatten työmatkojani, miten ensin kävelen pysäkille vajaan kilometrin, sitten kenties kävelen yhden pysäkkivälin (jos aikataulu linjoilla 1 ja 3 ei osu kohdilleen), ainakin kävelen vajaat puoli kilometriä lähimmältä pysäkiltä töihin. Ja sama takaisin töiden jälkeen. Autoilematon ihminen liikkuu pakostakin. Pörsti pienten lasten äitinä liikkuu lasten rinnalla, juoksee vilkasta vanhempaa lasta kiinni ja kantaa taaperoa portaissa.

Joopa. Olen joinain vuosina ajanut kesäisin työmatkat pyörällä, siitä tulee n. 20 km päivässä. Jonkin minulle sumean logiikan mukaan näiden pyöräiltyjen matkojen LISÄKSI pitäisi vielä kävellä se 10 000 askelta, joka on aktiivisen ihmisen standardi. En ole kävellyt. Voi voi, huono minä. En saavuta edes perustavoitteita.

Pidän Pörstin kirjoitustyylistä. Se on terävää ja kysymyksiä esittävää. Jos kerran kiitettävän arvosanan koluliikunnassa saaneet liikkuvat muita todennäköisemmin aikuisina, niin entä jos kaikille annettaisiin liikunnasta kymppi, kannustettaisiin näin liikkumaan? Jos oman edistymisen mittaaminen ei inspiroi, niin entä jos jotkin kuntosalit profiloituisivat ekologisina? Liikkuja voisi esim. tuottaa sähköä kuntopyörällä polkiessaan.

Minusta kulttuurialalla ollaan aika tietoisia siitä, että oma toiminta (esim. kirjastossa) voi olla poissulkevaa. Pörsti osoittaa monta kohtaa, joissa liikuntapaikat/harrastusryhmät/kuntoilupuhe on poissulkevaa, alkaen vaikka kuntosaleista - taustamusiikki pauhaa, kirkkaat valot, peilit ja lasiseinät tuovat aistiyliherkälle ylimääräistä painetta. Ja sitten on epämääräinen, kapea ”liikkujan muotti”, pitää omata tietynlainen kroppa, jotta ei erotu liikaa joukosta.

En tiedä, ovatko liikunta-alan ammattilaiset tietoisia kaikista liikkumisen esteistä ja yrittävätkö he jotenkin niitä purkaa. Ehkä piilossa yritetään? Itse käyn salilla, jossa 90% ihmisistä on ainakin 20 vuotta itseäni nuorempia. Välillä se ahdistaa, olen kuin joku täti ulkoavaruudesta. Toisaalta samainen sali on halpa perussali, eli siellä käy paljon rodullistettuja. Eri kultturien kirjo helpottaa omaa oloani. Vältelen myös ”naisten salin” laitteita, sillä siellä on joskus ultralaihojen jumppatyttöjen kokoontumisajoja.

Olen käynyt salilla noin vuodesta 2009 säännöllisen epäsäännöllisesti (yhteensä varmasti satoja kertoja), mutta en koe kuuluvani sille. Huijaan itseni paikalle välillä pitkän taivuttelun jälkeen ja kuuntelen aina musiikkia korvanapeista. Edelleen kannan näkymätöntä ”hei vaan, olen viitosen liikkuja” -kylttiä. Kun menen taidemuseoon, niin olen rauhassa itseni kanssa, vaikka olinkin aika huono kuvaamataidossa. Joskus ammoin nuorena kävelin kaksi päivää British Museumin saleissa, ilman askelmittaria tai älykelloa. Samoin kun lähden pyöräilemään, olen rauhassa itseni kanssa.

#antiliikkuja #liikunta #kuntoilu #kirjat #liikkuminen

Vielä yksi viime vuonna luettu kirja
Laura Pörsti: Antiliikkuja

Ensimmäistä kertaa ikinä olen löytänyt liikuntaa/liikkumista/kuntoilua käsittelevän kirjan, johon pystyn samaistumaan. Pörsti kirjoittaa lukevan humanistin näkökulmasta siitä, miten vierasta ja poissulkevaa on liikuntapuhe. Jos ei ole kiinnostunut mittaamisesta eikä koe itseään jo valmiiksi liikunnalliseksi, median syyllistävät kirjoitukset liikkumattomuuden kansantaloudelle aiheuttamista kuluista saavat ihmisen korkeintaan vajoamaan syvemmälle sohvan nurkkaan. Miksi alkaisi tehdä jotakin, joka tuntuu tylsältä/epäkiinnostavalta/vaikealta? Esimerkiksi tänään ylellä oli punnerrusjuttu https://yle.fi/a/74-20197394 - ei voisi vähempää kiinnostaa punnertaminen. Olisi kiva kuulla, jos joku osaisi avata, mikä jonkin yksittäisen liikkeen tekemisessä on kivaa/hauskaa/inspiroivaa. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kaikesta liikuntavastenmielisyydestä huolimatta Pörsti on liikkuva ihminen, hän vain ei liiku oikeilla tavoilla (tavoitteellisesti, liikuntapaikoissa, harrastaen). Minä myös, tekee mieleni henkäistö, kun ajatten työmatkojani, miten ensin kävelen pysäkille vajaan kilometrin, sitten kenties kävelen yhden pysäkkivälin (jos aikataulu linjoilla 1 ja 3 ei osu kohdilleen), ainakin kävelen vajaat puoli kilometriä lähimmältä pysäkiltä töihin. Ja sama takaisin töiden jälkeen. Autoilematon ihminen liikkuu pakostakin. Pörsti pienten lasten äitinä liikkuu lasten rinnalla, juoksee vilkasta vanhempaa lasta kiinni ja kantaa taaperoa portaissa.

Joopa. Olen joinain vuosina ajanut kesäisin työmatkat pyörällä, siitä tulee n. 20 km päivässä. Jonkin minulle sumean logiikan mukaan näiden pyöräiltyjen matkojen LISÄKSI pitäisi vielä kävellä se 10 000 askelta, joka on aktiivisen ihmisen standardi. En ole kävellyt. Voi voi, huono minä. En saavuta edes perustavoitteita.

Pidän Pörstin kirjoitustyylistä. Se on terävää ja kysymyksiä esittävää. Jos kerran kiitettävän arvosanan koluliikunnassa saaneet liikkuvat muita todennäköisemmin aikuisina, niin entä jos kaikille annettaisiin liikunnasta kymppi, kannustettaisiin näin liikkumaan? Jos oman edistymisen mittaaminen ei inspiroi, niin entä jos jotkin kuntosalit profiloituisivat ekologisina? Liikkuja voisi esim. tuottaa sähköä kuntopyörällä polkiessaan.

Minusta kulttuurialalla ollaan aika tietoisia siitä, että oma toiminta (esim. kirjastossa) voi olla poissulkevaa. Pörsti osoittaa monta kohtaa, joissa liikuntapaikat/harrastusryhmät/kuntoilupuhe on poissulkevaa, alkaen vaikka kuntosaleista - taustamusiikki pauhaa, kirkkaat valot, peilit ja lasiseinät tuovat aistiyliherkälle ylimääräistä painetta. Ja sitten on epämääräinen, kapea ”liikkujan muotti”, pitää omata tietynlainen kroppa, jotta ei erotu liikaa joukosta.

En tiedä, ovatko liikunta-alan ammattilaiset tietoisia kaikista liikkumisen esteistä ja yrittävätkö he jotenkin niitä purkaa. Ehkä piilossa yritetään? Itse käyn salilla, jossa 90% ihmisistä on ainakin 20 vuotta itseäni nuorempia. Välillä se ahdistaa, olen kuin joku täti ulkoavaruudesta. Toisaalta samainen sali on halpa perussali, eli siellä käy paljon rodullistettuja. Eri kultturien kirjo helpottaa omaa oloani. Vältelen myös ”naisten salin” laitteita, sillä siellä on joskus ultralaihojen jumppatyttöjen kokoontumisajoja.

Olen käynyt salilla noin vuodesta 2009 säännöllisen epäsäännöllisesti (yhteensä varmasti satoja kertoja), mutta en koe kuuluvani sille. Huijaan itseni paikalle välillä pitkän taivuttelun jälkeen ja kuuntelen aina musiikkia korvanapeista. Edelleen kannan näkymätöntä ”hei vaan, olen viitosen liikkuja” -kylttiä. Kun menen taidemuseoon, niin olen rauhassa itseni kanssa, vaikka olinkin aika huono kuvaamataidossa. Joskus ammoin nuorena kävelin kaksi päivää British Museumin saleissa, ilman askelmittaria tai älykelloa. Samoin kun lähden pyöräilemään, olen rauhassa itseni kanssa.

#antiliikkuja #liikunta #kuntoilu #kirjat #liikkuminen

Vielä yksi viime vuonna luettu kirja
Laura Pörsti: Antiliikkuja

Ensimmäistä kertaa ikinä olen löytänyt liikuntaa/liikkumista/kuntoilua käsittelevän kirjan, johon pystyn samaistumaan. Pörsti kirjoittaa lukevan humanistin näkökulmasta siitä, miten vierasta ja poissulkevaa on liikuntapuhe. Jos ei ole kiinnostunut mittaamisesta eikä koe itseään jo valmiiksi liikunnalliseksi, median syyllistävät kirjoitukset liikkumattomuuden kansantaloudelle aiheuttamista kuluista saavat ihmisen korkeintaan vajoamaan syvemmälle sohvan nurkkaan. Miksi alkaisi tehdä jotakin, joka tuntuu tylsältä/epäkiinnostavalta/vaikealta? Esimerkiksi tänään ylellä oli punnerrusjuttu https://yle.fi/a/74-20197394 - ei voisi vähempää kiinnostaa punnertaminen. Olisi kiva kuulla, jos joku osaisi avata, mikä jonkin yksittäisen liikkeen tekemisessä on kivaa/hauskaa/inspiroivaa. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kaikesta liikuntavastenmielisyydestä huolimatta Pörsti on liikkuva ihminen, hän vain ei liiku oikeilla tavoilla (tavoitteellisesti, liikuntapaikoissa, harrastaen). Minä myös, tekee mieleni henkäistö, kun ajatten työmatkojani, miten ensin kävelen pysäkille vajaan kilometrin, sitten kenties kävelen yhden pysäkkivälin (jos aikataulu linjoilla 1 ja 3 ei osu kohdilleen), ainakin kävelen vajaat puoli kilometriä lähimmältä pysäkiltä töihin. Ja sama takaisin töiden jälkeen. Autoilematon ihminen liikkuu pakostakin. Pörsti pienten lasten äitinä liikkuu lasten rinnalla, juoksee vilkasta vanhempaa lasta kiinni ja kantaa taaperoa portaissa.

Joopa. Olen joinain vuosina ajanut kesäisin työmatkat pyörällä, siitä tulee n. 20 km päivässä. Jonkin minulle sumean logiikan mukaan näiden pyöräiltyjen matkojen LISÄKSI pitäisi vielä kävellä se 10 000 askelta, joka on aktiivisen ihmisen standardi. En ole kävellyt. Voi voi, huono minä. En saavuta edes perustavoitteita.

Pidän Pörstin kirjoitustyylistä. Se on terävää ja kysymyksiä esittävää. Jos kerran kiitettävän arvosanan koluliikunnassa saaneet liikkuvat muita todennäköisemmin aikuisina, niin entä jos kaikille annettaisiin liikunnasta kymppi, kannustettaisiin näin liikkumaan? Jos oman edistymisen mittaaminen ei inspiroi, niin entä jos jotkin kuntosalit profiloituisivat ekologisina? Liikkuja voisi esim. tuottaa sähköä kuntopyörällä polkiessaan.

Minusta kulttuurialalla ollaan aika tietoisia siitä, että oma toiminta (esim. kirjastossa) voi olla poissulkevaa. Pörsti osoittaa monta kohtaa, joissa liikuntapaikat/harrastusryhmät/kuntoilupuhe on poissulkevaa, alkaen vaikka kuntosaleista - taustamusiikki pauhaa, kirkkaat valot, peilit ja lasiseinät tuovat aistiyliherkälle ylimääräistä painetta. Ja sitten on epämääräinen, kapea ”liikkujan muotti”, pitää omata tietynlainen kroppa, jotta ei erotu liikaa joukosta.

En tiedä, ovatko liikunta-alan ammattilaiset tietoisia kaikista liikkumisen esteistä ja yrittävätkö he jotenkin niitä purkaa. Ehkä piilossa yritetään? Itse käyn salilla, jossa 90% ihmisistä on ainakin 20 vuotta itseäni nuorempia. Välillä se ahdistaa, olen kuin joku täti ulkoavaruudesta. Toisaalta samainen sali on halpa perussali, eli siellä käy paljon rodullistettuja. Eri kultturien kirjo helpottaa omaa oloani. Vältelen myös ”naisten salin” laitteita, sillä siellä on joskus ultralaihojen jumppatyttöjen kokoontumisajoja.

Olen käynyt salilla noin vuodesta 2009 säännöllisen epäsäännöllisesti (yhteensä varmasti satoja kertoja), mutta en koe kuuluvani sille. Huijaan itseni paikalle välillä pitkän taivuttelun jälkeen ja kuuntelen aina musiikkia korvanapeista. Edelleen kannan näkymätöntä ”hei vaan, olen viitosen liikkuja” -kylttiä. Kun menen taidemuseoon, niin olen rauhassa itseni kanssa, vaikka olinkin aika huono kuvaamataidossa. Joskus ammoin nuorena kävelin kaksi päivää British Museumin saleissa, ilman askelmittaria tai älykelloa. Samoin kun lähden pyöräilemään, olen rauhassa itseni kanssa.

#antiliikkuja #liikunta #kuntoilu #kirjat #liikkuminen

Vielä yksi viime vuonna luettu kirja
Laura Pörsti: Antiliikkuja

Ensimmäistä kertaa ikinä olen löytänyt liikuntaa/liikkumista/kuntoilua käsittelevän kirjan, johon pystyn samaistumaan. Pörsti kirjoittaa lukevan humanistin näkökulmasta siitä, miten vierasta ja poissulkevaa on liikuntapuhe. Jos ei ole kiinnostunut mittaamisesta eikä koe itseään jo valmiiksi liikunnalliseksi, median syyllistävät kirjoitukset liikkumattomuuden kansantaloudelle aiheuttamista kuluista saavat ihmisen korkeintaan vajoamaan syvemmälle sohvan nurkkaan. Miksi alkaisi tehdä jotakin, joka tuntuu tylsältä/epäkiinnostavalta/vaikealta? Esimerkiksi tänään ylellä oli punnerrusjuttu https://yle.fi/a/74-20197394 - ei voisi vähempää kiinnostaa punnertaminen. Olisi kiva kuulla, jos joku osaisi avata, mikä jonkin yksittäisen liikkeen tekemisessä on kivaa/hauskaa/inspiroivaa. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kaikesta liikuntavastenmielisyydestä huolimatta Pörsti on liikkuva ihminen, hän vain ei liiku oikeilla tavoilla (tavoitteellisesti, liikuntapaikoissa, harrastaen). Minä myös, tekee mieleni henkäistö, kun ajatten työmatkojani, miten ensin kävelen pysäkille vajaan kilometrin, sitten kenties kävelen yhden pysäkkivälin (jos aikataulu linjoilla 1 ja 3 ei osu kohdilleen), ainakin kävelen vajaat puoli kilometriä lähimmältä pysäkiltä töihin. Ja sama takaisin töiden jälkeen. Autoilematon ihminen liikkuu pakostakin. Pörsti pienten lasten äitinä liikkuu lasten rinnalla, juoksee vilkasta vanhempaa lasta kiinni ja kantaa taaperoa portaissa.

Joopa. Olen joinain vuosina ajanut kesäisin työmatkat pyörällä, siitä tulee n. 20 km päivässä. Jonkin minulle sumean logiikan mukaan näiden pyöräiltyjen matkojen LISÄKSI pitäisi vielä kävellä se 10 000 askelta, joka on aktiivisen ihmisen standardi. En ole kävellyt. Voi voi, huono minä. En saavuta edes perustavoitteita.

Pidän Pörstin kirjoitustyylistä. Se on terävää ja kysymyksiä esittävää. Jos kerran kiitettävän arvosanan koluliikunnassa saaneet liikkuvat muita todennäköisemmin aikuisina, niin entä jos kaikille annettaisiin liikunnasta kymppi, kannustettaisiin näin liikkumaan? Jos oman edistymisen mittaaminen ei inspiroi, niin entä jos jotkin kuntosalit profiloituisivat ekologisina? Liikkuja voisi esim. tuottaa sähköä kuntopyörällä polkiessaan.

Minusta kulttuurialalla ollaan aika tietoisia siitä, että oma toiminta (esim. kirjastossa) voi olla poissulkevaa. Pörsti osoittaa monta kohtaa, joissa liikuntapaikat/harrastusryhmät/kuntoilupuhe on poissulkevaa, alkaen vaikka kuntosaleista - taustamusiikki pauhaa, kirkkaat valot, peilit ja lasiseinät tuovat aistiyliherkälle ylimääräistä painetta. Ja sitten on epämääräinen, kapea ”liikkujan muotti”, pitää omata tietynlainen kroppa, jotta ei erotu liikaa joukosta.

En tiedä, ovatko liikunta-alan ammattilaiset tietoisia kaikista liikkumisen esteistä ja yrittävätkö he jotenkin niitä purkaa. Ehkä piilossa yritetään? Itse käyn salilla, jossa 90% ihmisistä on ainakin 20 vuotta itseäni nuorempia. Välillä se ahdistaa, olen kuin joku täti ulkoavaruudesta. Toisaalta samainen sali on halpa perussali, eli siellä käy paljon rodullistettuja. Eri kultturien kirjo helpottaa omaa oloani. Vältelen myös ”naisten salin” laitteita, sillä siellä on joskus ultralaihojen jumppatyttöjen kokoontumisajoja.

Olen käynyt salilla noin vuodesta 2009 säännöllisen epäsäännöllisesti (yhteensä varmasti satoja kertoja), mutta en koe kuuluvani sille. Huijaan itseni paikalle välillä pitkän taivuttelun jälkeen ja kuuntelen aina musiikkia korvanapeista. Edelleen kannan näkymätöntä ”hei vaan, olen viitosen liikkuja” -kylttiä. Kun menen taidemuseoon, niin olen rauhassa itseni kanssa, vaikka olinkin aika huono kuvaamataidossa. Joskus ammoin nuorena kävelin kaksi päivää British Museumin saleissa, ilman askelmittaria tai älykelloa. Samoin kun lähden pyöräilemään, olen rauhassa itseni kanssa.

#antiliikkuja #liikunta #kuntoilu #kirjat #liikkuminen

Vielä yksi viime vuonna luettu kirja
Laura Pörsti: Antiliikkuja

Ensimmäistä kertaa ikinä olen löytänyt liikuntaa/liikkumista/kuntoilua käsittelevän kirjan, johon pystyn samaistumaan. Pörsti kirjoittaa lukevan humanistin näkökulmasta siitä, miten vierasta ja poissulkevaa on liikuntapuhe. Jos ei ole kiinnostunut mittaamisesta eikä koe itseään jo valmiiksi liikunnalliseksi, median syyllistävät kirjoitukset liikkumattomuuden kansantaloudelle aiheuttamista kuluista saavat ihmisen korkeintaan vajoamaan syvemmälle sohvan nurkkaan. Miksi alkaisi tehdä jotakin, joka tuntuu tylsältä/epäkiinnostavalta/vaikealta? Esimerkiksi tänään ylellä oli punnerrusjuttu https://yle.fi/a/74-20197394 - ei voisi vähempää kiinnostaa punnertaminen. Olisi kiva kuulla, jos joku osaisi avata, mikä jonkin yksittäisen liikkeen tekemisessä on kivaa/hauskaa/inspiroivaa. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kaikesta liikuntavastenmielisyydestä huolimatta Pörsti on liikkuva ihminen, hän vain ei liiku oikeilla tavoilla (tavoitteellisesti, liikuntapaikoissa, harrastaen). Minä myös, tekee mieleni henkäistö, kun ajatten työmatkojani, miten ensin kävelen pysäkille vajaan kilometrin, sitten kenties kävelen yhden pysäkkivälin (jos aikataulu linjoilla 1 ja 3 ei osu kohdilleen), ainakin kävelen vajaat puoli kilometriä lähimmältä pysäkiltä töihin. Ja sama takaisin töiden jälkeen. Autoilematon ihminen liikkuu pakostakin. Pörsti pienten lasten äitinä liikkuu lasten rinnalla, juoksee vilkasta vanhempaa lasta kiinni ja kantaa taaperoa portaissa.

Joopa. Olen joinain vuosina ajanut kesäisin työmatkat pyörällä, siitä tulee n. 20 km päivässä. Jonkin minulle sumean logiikan mukaan näiden pyöräiltyjen matkojen LISÄKSI pitäisi vielä kävellä se 10 000 askelta, joka on aktiivisen ihmisen standardi. En ole kävellyt. Voi voi, huono minä. En saavuta edes perustavoitteita.

Pidän Pörstin kirjoitustyylistä. Se on terävää ja kysymyksiä esittävää. Jos kerran kiitettävän arvosanan koluliikunnassa saaneet liikkuvat muita todennäköisemmin aikuisina, niin entä jos kaikille annettaisiin liikunnasta kymppi, kannustettaisiin näin liikkumaan? Jos oman edistymisen mittaaminen ei inspiroi, niin entä jos jotkin kuntosalit profiloituisivat ekologisina? Liikkuja voisi esim. tuottaa sähköä kuntopyörällä polkiessaan.

Minusta kulttuurialalla ollaan aika tietoisia siitä, että oma toiminta (esim. kirjastossa) voi olla poissulkevaa. Pörsti osoittaa monta kohtaa, joissa liikuntapaikat/harrastusryhmät/kuntoilupuhe on poissulkevaa, alkaen vaikka kuntosaleista - taustamusiikki pauhaa, kirkkaat valot, peilit ja lasiseinät tuovat aistiyliherkälle ylimääräistä painetta. Ja sitten on epämääräinen, kapea ”liikkujan muotti”, pitää omata tietynlainen kroppa, jotta ei erotu liikaa joukosta.

En tiedä, ovatko liikunta-alan ammattilaiset tietoisia kaikista liikkumisen esteistä ja yrittävätkö he jotenkin niitä purkaa. Ehkä piilossa yritetään? Itse käyn salilla, jossa 90% ihmisistä on ainakin 20 vuotta itseäni nuorempia. Välillä se ahdistaa, olen kuin joku täti ulkoavaruudesta. Toisaalta samainen sali on halpa perussali, eli siellä käy paljon rodullistettuja. Eri kultturien kirjo helpottaa omaa oloani. Vältelen myös ”naisten salin” laitteita, sillä siellä on joskus ultralaihojen jumppatyttöjen kokoontumisajoja.

Olen käynyt salilla noin vuodesta 2009 säännöllisen epäsäännöllisesti (yhteensä varmasti satoja kertoja), mutta en koe kuuluvani sille. Huijaan itseni paikalle välillä pitkän taivuttelun jälkeen ja kuuntelen aina musiikkia korvanapeista. Edelleen kannan näkymätöntä ”hei vaan, olen viitosen liikkuja” -kylttiä. Kun menen taidemuseoon, niin olen rauhassa itseni kanssa, vaikka olinkin aika huono kuvaamataidossa. Joskus ammoin nuorena kävelin kaksi päivää British Museumin saleissa, ilman askelmittaria tai älykelloa. Samoin kun lähden pyöräilemään, olen rauhassa itseni kanssa.

#antiliikkuja #liikunta #kuntoilu #kirjat #liikkuminen