#hapea — Public Fediverse posts

Nappulana mulla oli yksi sellainen 70-lukulainen muovisotilas, kivääri kädessä ja ilmeisesti ryömimässä vähän kummallisesti, kun kavereilla solttuja oli useampia, ehkä kops kymmeniä. Leikin sillä omalla itse muiden yhdessä lelujen kanssa ihan tyytyväisenä.

Tai tyytyväisenä ainakin siihen asti, kun kaverit nauroi mulle sen vuoksi - kävi ilmi, että se sotilas ei ollut ryömivä, vaan seisova ja antautuva, kivääri poikittain pään päällä.

Muistan hyvin edelleen sen naurun nostattaman häpeän, kun en ymmärtänyt asiaa.

Julmaa, ja silti niin tehokasta. Sotilasleikit pikkusotilailla loppui siihen.

#lapset #leikkiminen #häpeä

Nappulana mulla oli yksi sellainen 70-lukulainen muovisotilas, kivääri kädessä ja ilmeisesti ryömimässä vähän kummallisesti, kun kavereilla solttuja oli useampia, ehkä kops kymmeniä. Leikin sillä omalla itse muiden yhdessä lelujen kanssa ihan tyytyväisenä.

Tai tyytyväisenä ainakin siihen asti, kun kaverit nauroi mulle sen vuoksi - kävi ilmi, että se sotilas ei ollut ryömivä, vaan seisova ja antautuva, kivääri poikittain pään päällä.

Muistan hyvin edelleen sen naurun nostattaman häpeän, kun en ymmärtänyt asiaa.

Julmaa, ja silti niin tehokasta. Sotilasleikit pikkusotilailla loppui siihen.

#lapset #leikkiminen #häpeä

Nappulana mulla oli yksi sellainen 70-lukulainen muovisotilas, kivääri kädessä ja ilmeisesti ryömimässä vähän kummallisesti, kun kavereilla solttuja oli useampia, ehkä kops kymmeniä. Leikin sillä omalla itse muiden yhdessä lelujen kanssa ihan tyytyväisenä.

Tai tyytyväisenä ainakin siihen asti, kun kaverit nauroi mulle sen vuoksi - kävi ilmi, että se sotilas ei ollut ryömivä, vaan seisova ja antautuva, kivääri poikittain pään päällä.

Muistan hyvin edelleen sen naurun nostattaman häpeän, kun en ymmärtänyt asiaa.

Julmaa, ja silti niin tehokasta. Sotilasleikit pikkusotilailla loppui siihen.

#lapset #leikkiminen #häpeä

Nappulana mulla oli yksi sellainen 70-lukulainen muovisotilas, kivääri kädessä ja ilmeisesti ryömimässä vähän kummallisesti, kun kavereilla solttuja oli useampia, ehkä kops kymmeniä. Leikin sillä omalla itse muiden yhdessä lelujen kanssa ihan tyytyväisenä.

Tai tyytyväisenä ainakin siihen asti, kun kaverit nauroi mulle sen vuoksi - kävi ilmi, että se sotilas ei ollut ryömivä, vaan seisova ja antautuva, kivääri poikittain pään päällä.

Muistan hyvin edelleen sen naurun nostattaman häpeän, kun en ymmärtänyt asiaa.

Julmaa, ja silti niin tehokasta. Sotilasleikit pikkusotilailla loppui siihen.

#lapset #leikkiminen #häpeä

Nappulana mulla oli yksi sellainen 70-lukulainen muovisotilas, kivääri kädessä ja ilmeisesti ryömimässä vähän kummallisesti, kun kavereilla solttuja oli useampia, ehkä kops kymmeniä. Leikin sillä omalla itse muiden yhdessä lelujen kanssa ihan tyytyväisenä.

Tai tyytyväisenä ainakin siihen asti, kun kaverit nauroi mulle sen vuoksi - kävi ilmi, että se sotilas ei ollut ryömivä, vaan seisova ja antautuva, kivääri poikittain pään päällä.

Muistan hyvin edelleen sen naurun nostattaman häpeän, kun en ymmärtänyt asiaa.

Julmaa, ja silti niin tehokasta. Sotilasleikit pikkusotilailla loppui siihen.

#lapset #leikkiminen #häpeä

Tavara merkitsi ennen varallisuutta – nyt se voi aiheuttaa häpeää

Täydellisestä kodista on kautta aikoin pyritty luomaan kuvaa eri tavoin. Kotihäpeä on Ylen haastatteleman historiatuntijan mukaan silti Instagram-ajan ilmiö.

https://yle.fi/a/74-20236661

#Kotitaloudet #Häpeä #Sosiaalinenmedia #Sisustus #Kotimaa

Tavara merkitsi ennen varallisuutta – nyt se voi aiheuttaa häpeää

Täydellisestä kodista on kautta aikoin pyritty luomaan kuvaa eri tavoin. Kotihäpeä on Ylen haastatteleman historiatuntijan mukaan silti Instagram-ajan ilmiö.

https://yle.fi/a/74-20236661

#Kotitaloudet #Häpeä #Sosiaalinenmedia #Sisustus #Kotimaa

Tavara merkitsi ennen varallisuutta – nyt se voi aiheuttaa häpeää

Täydellisestä kodista on kautta aikoin pyritty luomaan kuvaa eri tavoin. Kotihäpeä on Ylen haastatteleman historiatuntijan mukaan silti Instagram-ajan ilmiö.

https://yle.fi/a/74-20236661

#Kotitaloudet #Häpeä #Sosiaalinenmedia #Sisustus #Kotimaa

Tavara merkitsi ennen varallisuutta – nyt se voi aiheuttaa häpeää

Täydellisestä kodista on kautta aikoin pyritty luomaan kuvaa eri tavoin. Kotihäpeä on Ylen haastatteleman historiatuntijan mukaan silti Instagram-ajan ilmiö.

https://yle.fi/a/74-20236661

#Kotitaloudet #Häpeä #Sosiaalinenmedia #Sisustus #Kotimaa

Tavara merkitsi ennen varallisuutta – nyt se voi aiheuttaa häpeää

Täydellisestä kodista on kautta aikoin pyritty luomaan kuvaa eri tavoin. Kotihäpeä on Ylen haastatteleman historiatuntijan mukaan silti Instagram-ajan ilmiö.

https://yle.fi/a/74-20236661

#Kotitaloudet #Häpeä #Sosiaalinenmedia #Sisustus #Kotimaa

https://www.europesays.com/fi/301407/ Inka Ikonen häpesi kotiaan ja kertoi siitä somessa: ”Tuli kommenttia, että kotini on kaatopaikka” | Talous #Asuminen #asunnot #BreakingNews #BreakingNews #FeaturedNews #FeaturedNews #FI #Finland #Finnish #häpeä #Headlines #Helsinki #kotimaa #LatestNews #LatestNews #MainNews #MainNews #muutto #News #Otsikot #Pääuutiset #Suomi #Talous #TopStories #TopStories #Uutiset

Inka Ikonen tuntee kotihäpeää – ei kutsu vieraita spontaanisti kylään

Muuttofirma kohtaa kotihäpeää lähes joka toisessa muutossa. Ammatti­järjestäjän mukaan ihmisillä on tavaraa enemmän kuin aikaisemmin.

https://yle.fi/a/74-20234162

#Asuminen #Häpeä #Muutto #Helsinki #Asunnot #Talous #Kotimaa

Inka Ikonen tuntee kotihäpeää – ei kutsu vieraita spontaanisti kylään

Muuttofirma kohtaa kotihäpeää lähes joka toisessa muutossa. Ammatti­järjestäjän mukaan ihmisillä on tavaraa enemmän kuin aikaisemmin.

https://yle.fi/a/74-20234162

#Asuminen #Häpeä #Muutto #Helsinki #Asunnot #Talous #Kotimaa

Inka Ikonen tuntee kotihäpeää – ei kutsu vieraita spontaanisti kylään

Muuttofirma kohtaa kotihäpeää lähes joka toisessa muutossa. Ammatti­järjestäjän mukaan ihmisillä on tavaraa enemmän kuin aikaisemmin.

https://yle.fi/a/74-20234162

#Asuminen #Häpeä #Muutto #Helsinki #Asunnot #Talous #Kotimaa

Inka Ikonen tuntee kotihäpeää – ei kutsu vieraita spontaanisti kylään

Muuttofirma kohtaa kotihäpeää lähes joka toisessa muutossa. Ammatti­järjestäjän mukaan ihmisillä on tavaraa enemmän kuin aikaisemmin.

https://yle.fi/a/74-20234162

#Asuminen #Häpeä #Muutto #Helsinki #Asunnot #Talous #Kotimaa

Inka Ikonen tuntee kotihäpeää – ei kutsu vieraita spontaanisti kylään

Muuttofirma kohtaa kotihäpeää lähes joka toisessa muutossa. Ammatti­järjestäjän mukaan ihmisillä on tavaraa enemmän kuin aikaisemmin.

https://yle.fi/a/74-20234162

#Asuminen #Häpeä #Muutto #Helsinki #Asunnot #Talous #Kotimaa

https://www.europesays.com/fi/296910/ Näyttelijä Pilvi Hämäläinen: ”Minä en häpeä yhtään!” #ADHD #Celebrities #Entertainment #FI #Finland #Finnish #häpeä #Julkkikset #karavaanielämä #PilviHämäläinen #ruutu #Suomi #viihde

https://www.europesays.com/fi/296438/ Näyttelijä Pilvi Hämäläinen: ”Minä en häpeä yhtään!” #ADHD #Entertainment #FI #Finland #Finnish #häpeä #karavaanielämä #PilviHämäläinen #ruutu #Suomi #viihde

Rondo ja modulaatio : Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/rondo-ja-modulaatio-runoista-euroviisuista-ja-ymmartamisesta/

Rondo ja modulaatio : Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/rondo-ja-modulaatio-runoista-euroviisuista-ja-ymmartamisesta/

Rondo ja modulaatio : Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/rondo-ja-modulaatio-runoista-euroviisuista-ja-ymmartamisesta/

Unohdetut äpärät : Aviottomien lasten elämästä

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/unohdetut-aparat-aviottomien-lasten-elamasta/

Unohdetut äpärät : Aviottomien lasten elämästä

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/unohdetut-aparat-aviottomien-lasten-elamasta/

https://www.europesays.com/fi/215154/ Minna Koskela häpeää kaikkea, mutta on löytänyt tunteesta paljon hyvää | Puoli seitsemän #Entertainment #FI #Finland #Finnish #häpeä #KummanKaa #MinnaKoskela #PuoliSeitsemän #SalatutElämät #Suomi #Televisiot #tv) #viihde

https://www.europesays.com/fi/200036/ Kun Tiina Forsby kohtasi Mikaelin, suhde eteni nopeasti #Celebrities #Entertainment #FI #Finland #Finnish #häpeä #Julkkikset #laulajat #muusikot #parisuhde #PortionBoys #rakastuminen #Suomi #TiinaForsby #viihde

Voi vittu.

Tähän on tultu.

Ukko kuoli sairauden uuvuttamana, hautajaiset pidettiin ja muistoja muisteltiin. Kunnioitettiin.

Nyt AI:lla kaivetaan hauta auki ja nauretaan matkalla pankkiin.

Sitten kun minä kuolen niin pidän huolen, että AI ei tee musta minkäänlaista kopiota missään kontekstissa.

https://variety.com/2026/film/news/val-kilmer-ai-film-as-deep-as-the-grave-1236691042/

#ai #häpeä #haudanryöstö #elokuvat

Voi vittu.

Tähän on tultu.

Ukko kuoli sairauden uuvuttamana, hautajaiset pidettiin ja muistoja muisteltiin. Kunnioitettiin.

Nyt AI:lla kaivetaan hauta auki ja nauretaan matkalla pankkiin.

Sitten kun minä kuolen niin pidän huolen, että AI ei tee musta minkäänlaista kopiota missään kontekstissa.

https://variety.com/2026/film/news/val-kilmer-ai-film-as-deep-as-the-grave-1236691042/

#ai #häpeä #haudanryöstö #elokuvat

Voi vittu.

Tähän on tultu.

Ukko kuoli sairauden uuvuttamana, hautajaiset pidettiin ja muistoja muisteltiin. Kunnioitettiin.

Nyt AI:lla kaivetaan hauta auki ja nauretaan matkalla pankkiin.

Sitten kun minä kuolen niin pidän huolen, että AI ei tee musta minkäänlaista kopiota missään kontekstissa.

https://variety.com/2026/film/news/val-kilmer-ai-film-as-deep-as-the-grave-1236691042/

#ai #häpeä #haudanryöstö #elokuvat

Voi vittu.

Tähän on tultu.

Ukko kuoli sairauden uuvuttamana, hautajaiset pidettiin ja muistoja muisteltiin. Kunnioitettiin.

Nyt AI:lla kaivetaan hauta auki ja nauretaan matkalla pankkiin.

Sitten kun minä kuolen niin pidän huolen, että AI ei tee musta minkäänlaista kopiota missään kontekstissa.

https://variety.com/2026/film/news/val-kilmer-ai-film-as-deep-as-the-grave-1236691042/

#ai #häpeä #haudanryöstö #elokuvat

Voi vittu.

Tähän on tultu.

Ukko kuoli sairauden uuvuttamana, hautajaiset pidettiin ja muistoja muisteltiin. Kunnioitettiin.

Nyt AI:lla kaivetaan hauta auki ja nauretaan matkalla pankkiin.

Sitten kun minä kuolen niin pidän huolen, että AI ei tee musta minkäänlaista kopiota missään kontekstissa.

https://variety.com/2026/film/news/val-kilmer-ai-film-as-deep-as-the-grave-1236691042/

#ai #häpeä #haudanryöstö #elokuvat

Moni asia jää tekemättä, jos jää miettimään kehtaako sanoa, kokeilla tai tehdä.

Toki ihminen rajaa käytöstään luonnostaan kuuluakseen laumaan, mutta moni ahdistuu myös silloin, kun syytä lauman hylkäämisen pelkoon ei varsinaisesti olisi.

Itsensä rajaaminen ja tarkkailu ajaa varautuneeksi ja varovaiseksi, ja häpeä aktivoituu helposti.

Taustalla voi olla monenlaisia kokemuksia kiintymyssuhdemalleista traumoihin, ja niiden purkaminen on tietenkin monesti pitkä prosessi.

Alkuun kuitenkin pääsee pieninkin askelin. Jollekulle se voi olla se, kun sanoo kassajonossa "Anteeksi, minä olin tässä ensin". Tai se, kun jakaa työpaikan kahvipöydässä oman mielipiteensä.

Kun uskaltaminen on niin vaikeaa, että se rajoittaa arkielämää, pieniä uskalluksia voi harjoitella myös terapiassa. Musiikkiterapiassa esimerkiksi tarttumalla uuteen soittimeen tai rohkaistumalla liikkumaan musiikin mukana.

Terapia on lähtökohtaisesti turvallinen tila, jossa uskaltamisesta ei seuraa mitään pahaa. Ja kun mieli ja keho oppii uskaltamaan turvallisesti, alkaa sisäistetty luottamus pikkuhiljaa siirtyä myös arkeen.

#itseluottamus #häpeä #terapia #musiikkiterapia

Moni asia jää tekemättä, jos jää miettimään kehtaako sanoa, kokeilla tai tehdä.

Toki ihminen rajaa käytöstään luonnostaan kuuluakseen laumaan, mutta moni ahdistuu myös silloin, kun syytä lauman hylkäämisen pelkoon ei varsinaisesti olisi.

Itsensä rajaaminen ja tarkkailu ajaa varautuneeksi ja varovaiseksi, ja häpeä aktivoituu helposti.

Taustalla voi olla monenlaisia kokemuksia kiintymyssuhdemalleista traumoihin, ja niiden purkaminen on tietenkin monesti pitkä prosessi.

Alkuun kuitenkin pääsee pieninkin askelin. Jollekulle se voi olla se, kun sanoo kassajonossa "Anteeksi, minä olin tässä ensin". Tai se, kun jakaa työpaikan kahvipöydässä oman mielipiteensä.

Kun uskaltaminen on niin vaikeaa, että se rajoittaa arkielämää, pieniä uskalluksia voi harjoitella myös terapiassa. Musiikkiterapiassa esimerkiksi tarttumalla uuteen soittimeen tai rohkaistumalla liikkumaan musiikin mukana.

Terapia on lähtökohtaisesti turvallinen tila, jossa uskaltamisesta ei seuraa mitään pahaa. Ja kun mieli ja keho oppii uskaltamaan turvallisesti, alkaa sisäistetty luottamus pikkuhiljaa siirtyä myös arkeen.

#itseluottamus #häpeä #terapia #musiikkiterapia

https://www.europesays.com/fi/172865/ Jonah Hillin painonpudotus herkkudieetillä ja itsetunnon löytäminen #Celebrities #elämäntapamuutos #Entertainment #FI #Finland #Finnish #häpeä #itsetunto #Japani #JapanilainenRuoka #JenniferHabashy #JonahHill #Julkkikset #keho #kehopositiivisuus #kuntoilu #laihdutus #media #MilesTeller #painonhallinta #PhilStutz #psykiatri #ravinto #ravintoterapeutti #Suomi #sushi #ToddPhillips #viihde #WarDogs #ylipaino

https://www.europesays.com/fi/171147/ Sointu Borg: suorasukainen avautuminen: Häpeä estää suomalaisten menestyksen #avautuminen #Celebrities #Entertainment #Esiintyminen #esiintymispelko #FI #Finland #Finnish #häpeä #Julkkikset #karisma #kiroilu #lifestyle #menestys #NoloTilanne #nolous #SointuBorg #Suomi #tyrkyt #TyrkytOhjelma #ujous #viihde

https://www.europesays.com/fi/149405/ Johanna Puhakka: Salkkarit-tähden häpeähetki paljastuu #Entertainment #FI #Finland #Finnish #häpeä #HauskaJulkaisu #huumori #itsekritiikki #JohannaPuhakka #lifestyle #myötähäpeä #näyttelijä #SalkkaritKaunotar #SalkkaritTähti #somevaikuttaja #Suomi #viihde

https://www.europesays.com/fi/143842/ ”Kaksisataa vastaamatonta puhelua” – Elias Salonen kertoo mokasta, joka muutti hänen rutiininsa | Puoli seitsemän #Celebrities #EliasSalonen #elokuvat #Entertainment #FI #Finland #Finnish #häpeä #Julkkikset #kotikatu #NolotTilanteet #PuoliSeitsemän #Suomi #viihde

Hei, positiivinen juttu tanssista, musiikista ja tunteista Ylellä! https://yle.fi/a/74-20199017

Olen törmännyt tähän kaveriin ja perisuomalaiseen tapaan ollut ylen hämmentynyt. ”Dancing in the streets” ei varsinaisesti ole maan tapa.

#liike #tanssi #häpeä

Hei, positiivinen juttu tanssista, musiikista ja tunteista Ylellä! https://yle.fi/a/74-20199017

Olen törmännyt tähän kaveriin ja perisuomalaiseen tapaan ollut ylen hämmentynyt. ”Dancing in the streets” ei varsinaisesti ole maan tapa.

#liike #tanssi #häpeä

https://www.europesays.com/fi/118149/ Erikoisjoukot-osallistuja Noora Toivo häpesi lapsensa joulujuhlassa #Celebrities #Entertainment #erikoisjoukot #ero #FI #Finland #Finnish #häpeä #joulunjuhla #Julkkikset #lapsi #NooraToivo #Perhe #Suomi #viihde

https://www.europesays.com/fi/108990/ Joonas Konstigin kolumni: Kesähullu, talvihullu ja muita tyyppejä – opas elämän näyttämölle | Kolumnit #arvostelukyky #Entertainment #FI #Finland #Finnish #häpeä #hulluus #ihmiset #JoonasKonstig #käyttäytyminen #Kolumnit #Kolumnit(YleRadio1) #kulttuuri #mielenterveys #Suomi #viihde

https://www.europesays.com/fi/105931/ Häpeä vei nuoren Joona Keskitalon tuhoisaan elämään – nyt kirjailija ymmärtää tunteitaan paremmin | Puoli seitsemän #aikuistuminen #Entertainment #FI #Finland #Finnish #Hämeenlinna #häpeä #JoonaKeskitalo #kulttuuri #PuoliSeitsemän #Suomi #Televisiot #tv) #viihde

Luin Niina Kivilän kirjan Seija, nainen jota ei ollut (S&S, 2025). Seijassa on monen kirjallisuudenlajin aineiksia: autofiktiota, kaunokirjallisuutta, elämäkertaa, tietokirjaa (asiasanoja: psyykkisesti sairaat, laitoshoito, häpeä, traumat). Lähinnä kai tämä on narratiivinen tietokirja.

Niina kirjoittaa tädistään Seijasta. Seijan olemassaolo selvisi tädin kuoltua 71-vuotiaana. Seija koostuu yrityksistä selvittää, kuka täti oli, millainen hän oli ja miksi täti joutui jo nuorena laitoksiin, ensin kehitysvammalaitos Vaalijalaan, sitten mielisairaalaan ja viimeisiksi vuosikymmeniksi palvelutaloon. Kehitysvammainen? Muuten vaan sopeutumaton? Hullu? Suvun mielestä liian erilainen?

Seijan tarinan rinnalla kulkee myös Seijan siskon eli Niinan äidin tarina. Toisistaan tietämättä isosisko ja pikkusisko kuolevat laitoksessa. Vasta äidin kuolema saa Niinan tutkimaan lähemmin sitä, mistä suvussa ei puhuttu kuin puolella lauseella. Yhtenä räntäsateisena viikkona hän vierailee Kuopiosta käsin Seijan elämän laitoksissa. Hän joutuu päättelemään ja kuvittelemaan paljon - ja näissä kohden teos lähenee kaunokirjallisuutta. Samaan aikaan kirjassa kuvataan suhtautumista mielisairauteen. Lopussa tuntuu, että sama kollektiivinen häpeä sairastumisesta jatkuu edelleen: vaikka nyt ei ole isoja laitoksia, joihin yksittäiset potilaat katoavat numeroiksi ja lääkelistoiksi, niin nyt avohoito sysää sairastuneet yksin yksiöihin mahdottoman tehtävän kanssa, kuntouta tässä nyt itse itsesi, syö lääkkeesi, ylläpidä päivärytmiä ja syö ravitsevasti ja liiku riittävästi….

Minulle tämä oli superkiinnostava kirja, sillä yksi elämäni pimeä piste on äidin isä, tuffa. Aivan kuin Seijan tapauksessa tuffastakaan ei lapsuudessani puhuttu, jossain kohden muistan ohikatsomista ja hiljaisuutta, puolittaisia lauseita, tunteen siitä, ettei puhuta totta. Äiti ei puhunut isästään mitään, vaikka häneltä olisi suoraan kysynyt (olin ikävä nuori, kysyin, kysyin aika päällekäyvästikin). Aikuisena minulle selvisi, että tuffa oli sairastunut psyykkisesti 1930-luvun alussa ja viety paikalliseen mielisairaalaan. Lapsia oli silloin kaksi, äiti ja veli, molemmat ihan pieniä. Myöhemmin perheessä tuli avioero ja uusi mies, syntyi kolme uutta lasta, joista yksi kuoli pienenä. Koko ajan tuffa oli mielisairaalassa. Aivan viimeisiksi vuosikseen hän sai paikan palvelutalosta ja kuoli siellä, kun olin seitsemän. En koskaan tavannut häntä, enkä tiedä, tiesikö hän, olinko olemassa.

Minulla on kaikenlaisia tekstinraapaleita, joissa olen kuvitellut elämää, kun mitään konkreettisia todisteita ei ole. Osin olen näemmä myös lukenut Kivilän kanssa samoja lähdeteoksia.

Joku voi ihmetellä, mitä väliä sillä on, ettei nyt satu tietämään jotakuta suvusta. Luulen, että eniten hallaa tekee häpeä ja salaisuuden kantaminen, ei se, että kyseinen ihminen on jäänyt vieraaksi. Jos ei olisi häpeää, voisi olla avoin, luottavainen. Häpeä saa luimimaan pitkin seinänvierustoja ja pelkäämään paljastumista. Se on raskasta. Salaisuudesta ei saa otetta (koska se on salainen, siitä ei puhuta) ja puhumattomuus on asia, jonka oppii huomaamatta todella hyvin, poisoppiminen taas on vaikeaa (mutta välttämätöntä, muuten jää koko iäkseen luimimaan seinänvierustoille).
#kirjallisuus #lukeminen #mielenterveys #häpeä

Luin Niina Kivilän kirjan Seija, nainen jota ei ollut (S&S, 2025). Seijassa on monen kirjallisuudenlajin aineiksia: autofiktiota, kaunokirjallisuutta, elämäkertaa, tietokirjaa (asiasanoja: psyykkisesti sairaat, laitoshoito, häpeä, traumat). Lähinnä kai tämä on narratiivinen tietokirja.

Niina kirjoittaa tädistään Seijasta. Seijan olemassaolo selvisi tädin kuoltua 71-vuotiaana. Seija koostuu yrityksistä selvittää, kuka täti oli, millainen hän oli ja miksi täti joutui jo nuorena laitoksiin, ensin kehitysvammalaitos Vaalijalaan, sitten mielisairaalaan ja viimeisiksi vuosikymmeniksi palvelutaloon. Kehitysvammainen? Muuten vaan sopeutumaton? Hullu? Suvun mielestä liian erilainen?

Seijan tarinan rinnalla kulkee myös Seijan siskon eli Niinan äidin tarina. Toisistaan tietämättä isosisko ja pikkusisko kuolevat laitoksessa. Vasta äidin kuolema saa Niinan tutkimaan lähemmin sitä, mistä suvussa ei puhuttu kuin puolella lauseella. Yhtenä räntäsateisena viikkona hän vierailee Kuopiosta käsin Seijan elämän laitoksissa. Hän joutuu päättelemään ja kuvittelemaan paljon - ja näissä kohden teos lähenee kaunokirjallisuutta. Samaan aikaan kirjassa kuvataan suhtautumista mielisairauteen. Lopussa tuntuu, että sama kollektiivinen häpeä sairastumisesta jatkuu edelleen: vaikka nyt ei ole isoja laitoksia, joihin yksittäiset potilaat katoavat numeroiksi ja lääkelistoiksi, niin nyt avohoito sysää sairastuneet yksin yksiöihin mahdottoman tehtävän kanssa, kuntouta tässä nyt itse itsesi, syö lääkkeesi, ylläpidä päivärytmiä ja syö ravitsevasti ja liiku riittävästi….

Minulle tämä oli superkiinnostava kirja, sillä yksi elämäni pimeä piste on äidin isä, tuffa. Aivan kuin Seijan tapauksessa tuffastakaan ei lapsuudessani puhuttu, jossain kohden muistan ohikatsomista ja hiljaisuutta, puolittaisia lauseita, tunteen siitä, ettei puhuta totta. Äiti ei puhunut isästään mitään, vaikka häneltä olisi suoraan kysynyt (olin ikävä nuori, kysyin, kysyin aika päällekäyvästikin). Aikuisena minulle selvisi, että tuffa oli sairastunut psyykkisesti 1930-luvun alussa ja viety paikalliseen mielisairaalaan. Lapsia oli silloin kaksi, äiti ja veli, molemmat ihan pieniä. Myöhemmin perheessä tuli avioero ja uusi mies, syntyi kolme uutta lasta, joista yksi kuoli pienenä. Koko ajan tuffa oli mielisairaalassa. Aivan viimeisiksi vuosikseen hän sai paikan palvelutalosta ja kuoli siellä, kun olin seitsemän. En koskaan tavannut häntä, enkä tiedä, tiesikö hän, olinko olemassa.

Minulla on kaikenlaisia tekstinraapaleita, joissa olen kuvitellut elämää, kun mitään konkreettisia todisteita ei ole. Osin olen näemmä myös lukenut Kivilän kanssa samoja lähdeteoksia.

Joku voi ihmetellä, mitä väliä sillä on, ettei nyt satu tietämään jotakuta suvusta. Luulen, että eniten hallaa tekee häpeä ja salaisuuden kantaminen, ei se, että kyseinen ihminen on jäänyt vieraaksi. Jos ei olisi häpeää, voisi olla avoin, luottavainen. Häpeä saa luimimaan pitkin seinänvierustoja ja pelkäämään paljastumista. Se on raskasta. Salaisuudesta ei saa otetta (koska se on salainen, siitä ei puhuta) ja puhumattomuus on asia, jonka oppii huomaamatta todella hyvin, poisoppiminen taas on vaikeaa (mutta välttämätöntä, muuten jää koko iäkseen luimimaan seinänvierustoille).
#kirjallisuus #lukeminen #mielenterveys #häpeä

Luin Niina Kivilän kirjan Seija, nainen jota ei ollut (S&S, 2025). Seijassa on monen kirjallisuudenlajin aineiksia: autofiktiota, kaunokirjallisuutta, elämäkertaa, tietokirjaa (asiasanoja: psyykkisesti sairaat, laitoshoito, häpeä, traumat). Lähinnä kai tämä on narratiivinen tietokirja.

Niina kirjoittaa tädistään Seijasta. Seijan olemassaolo selvisi tädin kuoltua 71-vuotiaana. Seija koostuu yrityksistä selvittää, kuka täti oli, millainen hän oli ja miksi täti joutui jo nuorena laitoksiin, ensin kehitysvammalaitos Vaalijalaan, sitten mielisairaalaan ja viimeisiksi vuosikymmeniksi palvelutaloon. Kehitysvammainen? Muuten vaan sopeutumaton? Hullu? Suvun mielestä liian erilainen?

Seijan tarinan rinnalla kulkee myös Seijan siskon eli Niinan äidin tarina. Toisistaan tietämättä isosisko ja pikkusisko kuolevat laitoksessa. Vasta äidin kuolema saa Niinan tutkimaan lähemmin sitä, mistä suvussa ei puhuttu kuin puolella lauseella. Yhtenä räntäsateisena viikkona hän vierailee Kuopiosta käsin Seijan elämän laitoksissa. Hän joutuu päättelemään ja kuvittelemaan paljon - ja näissä kohden teos lähenee kaunokirjallisuutta. Samaan aikaan kirjassa kuvataan suhtautumista mielisairauteen. Lopussa tuntuu, että sama kollektiivinen häpeä sairastumisesta jatkuu edelleen: vaikka nyt ei ole isoja laitoksia, joihin yksittäiset potilaat katoavat numeroiksi ja lääkelistoiksi, niin nyt avohoito sysää sairastuneet yksin yksiöihin mahdottoman tehtävän kanssa, kuntouta tässä nyt itse itsesi, syö lääkkeesi, ylläpidä päivärytmiä ja syö ravitsevasti ja liiku riittävästi….

Minulle tämä oli superkiinnostava kirja, sillä yksi elämäni pimeä piste on äidin isä, tuffa. Aivan kuin Seijan tapauksessa tuffastakaan ei lapsuudessani puhuttu, jossain kohden muistan ohikatsomista ja hiljaisuutta, puolittaisia lauseita, tunteen siitä, ettei puhuta totta. Äiti ei puhunut isästään mitään, vaikka häneltä olisi suoraan kysynyt (olin ikävä nuori, kysyin, kysyin aika päällekäyvästikin). Aikuisena minulle selvisi, että tuffa oli sairastunut psyykkisesti 1930-luvun alussa ja viety paikalliseen mielisairaalaan. Lapsia oli silloin kaksi, äiti ja veli, molemmat ihan pieniä. Myöhemmin perheessä tuli avioero ja uusi mies, syntyi kolme uutta lasta, joista yksi kuoli pienenä. Koko ajan tuffa oli mielisairaalassa. Aivan viimeisiksi vuosikseen hän sai paikan palvelutalosta ja kuoli siellä, kun olin seitsemän. En koskaan tavannut häntä, enkä tiedä, tiesikö hän, olinko olemassa.

Minulla on kaikenlaisia tekstinraapaleita, joissa olen kuvitellut elämää, kun mitään konkreettisia todisteita ei ole. Osin olen näemmä myös lukenut Kivilän kanssa samoja lähdeteoksia.

Joku voi ihmetellä, mitä väliä sillä on, ettei nyt satu tietämään jotakuta suvusta. Luulen, että eniten hallaa tekee häpeä ja salaisuuden kantaminen, ei se, että kyseinen ihminen on jäänyt vieraaksi. Jos ei olisi häpeää, voisi olla avoin, luottavainen. Häpeä saa luimimaan pitkin seinänvierustoja ja pelkäämään paljastumista. Se on raskasta. Salaisuudesta ei saa otetta (koska se on salainen, siitä ei puhuta) ja puhumattomuus on asia, jonka oppii huomaamatta todella hyvin, poisoppiminen taas on vaikeaa (mutta välttämätöntä, muuten jää koko iäkseen luimimaan seinänvierustoille).
#kirjallisuus #lukeminen #mielenterveys #häpeä

Luin Niina Kivilän kirjan Seija, nainen jota ei ollut (S&S, 2025). Seijassa on monen kirjallisuudenlajin aineiksia: autofiktiota, kaunokirjallisuutta, elämäkertaa, tietokirjaa (asiasanoja: psyykkisesti sairaat, laitoshoito, häpeä, traumat). Lähinnä kai tämä on narratiivinen tietokirja.

Niina kirjoittaa tädistään Seijasta. Seijan olemassaolo selvisi tädin kuoltua 71-vuotiaana. Seija koostuu yrityksistä selvittää, kuka täti oli, millainen hän oli ja miksi täti joutui jo nuorena laitoksiin, ensin kehitysvammalaitos Vaalijalaan, sitten mielisairaalaan ja viimeisiksi vuosikymmeniksi palvelutaloon. Kehitysvammainen? Muuten vaan sopeutumaton? Hullu? Suvun mielestä liian erilainen?

Seijan tarinan rinnalla kulkee myös Seijan siskon eli Niinan äidin tarina. Toisistaan tietämättä isosisko ja pikkusisko kuolevat laitoksessa. Vasta äidin kuolema saa Niinan tutkimaan lähemmin sitä, mistä suvussa ei puhuttu kuin puolella lauseella. Yhtenä räntäsateisena viikkona hän vierailee Kuopiosta käsin Seijan elämän laitoksissa. Hän joutuu päättelemään ja kuvittelemaan paljon - ja näissä kohden teos lähenee kaunokirjallisuutta. Samaan aikaan kirjassa kuvataan suhtautumista mielisairauteen. Lopussa tuntuu, että sama kollektiivinen häpeä sairastumisesta jatkuu edelleen: vaikka nyt ei ole isoja laitoksia, joihin yksittäiset potilaat katoavat numeroiksi ja lääkelistoiksi, niin nyt avohoito sysää sairastuneet yksin yksiöihin mahdottoman tehtävän kanssa, kuntouta tässä nyt itse itsesi, syö lääkkeesi, ylläpidä päivärytmiä ja syö ravitsevasti ja liiku riittävästi….

Minulle tämä oli superkiinnostava kirja, sillä yksi elämäni pimeä piste on äidin isä, tuffa. Aivan kuin Seijan tapauksessa tuffastakaan ei lapsuudessani puhuttu, jossain kohden muistan ohikatsomista ja hiljaisuutta, puolittaisia lauseita, tunteen siitä, ettei puhuta totta. Äiti ei puhunut isästään mitään, vaikka häneltä olisi suoraan kysynyt (olin ikävä nuori, kysyin, kysyin aika päällekäyvästikin). Aikuisena minulle selvisi, että tuffa oli sairastunut psyykkisesti 1930-luvun alussa ja viety paikalliseen mielisairaalaan. Lapsia oli silloin kaksi, äiti ja veli, molemmat ihan pieniä. Myöhemmin perheessä tuli avioero ja uusi mies, syntyi kolme uutta lasta, joista yksi kuoli pienenä. Koko ajan tuffa oli mielisairaalassa. Aivan viimeisiksi vuosikseen hän sai paikan palvelutalosta ja kuoli siellä, kun olin seitsemän. En koskaan tavannut häntä, enkä tiedä, tiesikö hän, olinko olemassa.

Minulla on kaikenlaisia tekstinraapaleita, joissa olen kuvitellut elämää, kun mitään konkreettisia todisteita ei ole. Osin olen näemmä myös lukenut Kivilän kanssa samoja lähdeteoksia.

Joku voi ihmetellä, mitä väliä sillä on, ettei nyt satu tietämään jotakuta suvusta. Luulen, että eniten hallaa tekee häpeä ja salaisuuden kantaminen, ei se, että kyseinen ihminen on jäänyt vieraaksi. Jos ei olisi häpeää, voisi olla avoin, luottavainen. Häpeä saa luimimaan pitkin seinänvierustoja ja pelkäämään paljastumista. Se on raskasta. Salaisuudesta ei saa otetta (koska se on salainen, siitä ei puhuta) ja puhumattomuus on asia, jonka oppii huomaamatta todella hyvin, poisoppiminen taas on vaikeaa (mutta välttämätöntä, muuten jää koko iäkseen luimimaan seinänvierustoille).
#kirjallisuus #lukeminen #mielenterveys #häpeä

Luin Niina Kivilän kirjan Seija, nainen jota ei ollut (S&S, 2025). Seijassa on monen kirjallisuudenlajin aineiksia: autofiktiota, kaunokirjallisuutta, elämäkertaa, tietokirjaa (asiasanoja: psyykkisesti sairaat, laitoshoito, häpeä, traumat). Lähinnä kai tämä on narratiivinen tietokirja.

Niina kirjoittaa tädistään Seijasta. Seijan olemassaolo selvisi tädin kuoltua 71-vuotiaana. Seija koostuu yrityksistä selvittää, kuka täti oli, millainen hän oli ja miksi täti joutui jo nuorena laitoksiin, ensin kehitysvammalaitos Vaalijalaan, sitten mielisairaalaan ja viimeisiksi vuosikymmeniksi palvelutaloon. Kehitysvammainen? Muuten vaan sopeutumaton? Hullu? Suvun mielestä liian erilainen?

Seijan tarinan rinnalla kulkee myös Seijan siskon eli Niinan äidin tarina. Toisistaan tietämättä isosisko ja pikkusisko kuolevat laitoksessa. Vasta äidin kuolema saa Niinan tutkimaan lähemmin sitä, mistä suvussa ei puhuttu kuin puolella lauseella. Yhtenä räntäsateisena viikkona hän vierailee Kuopiosta käsin Seijan elämän laitoksissa. Hän joutuu päättelemään ja kuvittelemaan paljon - ja näissä kohden teos lähenee kaunokirjallisuutta. Samaan aikaan kirjassa kuvataan suhtautumista mielisairauteen. Lopussa tuntuu, että sama kollektiivinen häpeä sairastumisesta jatkuu edelleen: vaikka nyt ei ole isoja laitoksia, joihin yksittäiset potilaat katoavat numeroiksi ja lääkelistoiksi, niin nyt avohoito sysää sairastuneet yksin yksiöihin mahdottoman tehtävän kanssa, kuntouta tässä nyt itse itsesi, syö lääkkeesi, ylläpidä päivärytmiä ja syö ravitsevasti ja liiku riittävästi….

Minulle tämä oli superkiinnostava kirja, sillä yksi elämäni pimeä piste on äidin isä, tuffa. Aivan kuin Seijan tapauksessa tuffastakaan ei lapsuudessani puhuttu, jossain kohden muistan ohikatsomista ja hiljaisuutta, puolittaisia lauseita, tunteen siitä, ettei puhuta totta. Äiti ei puhunut isästään mitään, vaikka häneltä olisi suoraan kysynyt (olin ikävä nuori, kysyin, kysyin aika päällekäyvästikin). Aikuisena minulle selvisi, että tuffa oli sairastunut psyykkisesti 1930-luvun alussa ja viety paikalliseen mielisairaalaan. Lapsia oli silloin kaksi, äiti ja veli, molemmat ihan pieniä. Myöhemmin perheessä tuli avioero ja uusi mies, syntyi kolme uutta lasta, joista yksi kuoli pienenä. Koko ajan tuffa oli mielisairaalassa. Aivan viimeisiksi vuosikseen hän sai paikan palvelutalosta ja kuoli siellä, kun olin seitsemän. En koskaan tavannut häntä, enkä tiedä, tiesikö hän, olinko olemassa.

Minulla on kaikenlaisia tekstinraapaleita, joissa olen kuvitellut elämää, kun mitään konkreettisia todisteita ei ole. Osin olen näemmä myös lukenut Kivilän kanssa samoja lähdeteoksia.

Joku voi ihmetellä, mitä väliä sillä on, ettei nyt satu tietämään jotakuta suvusta. Luulen, että eniten hallaa tekee häpeä ja salaisuuden kantaminen, ei se, että kyseinen ihminen on jäänyt vieraaksi. Jos ei olisi häpeää, voisi olla avoin, luottavainen. Häpeä saa luimimaan pitkin seinänvierustoja ja pelkäämään paljastumista. Se on raskasta. Salaisuudesta ei saa otetta (koska se on salainen, siitä ei puhuta) ja puhumattomuus on asia, jonka oppii huomaamatta todella hyvin, poisoppiminen taas on vaikeaa (mutta välttämätöntä, muuten jää koko iäkseen luimimaan seinänvierustoille).
#kirjallisuus #lukeminen #mielenterveys #häpeä

https://www.europesays.com/fi/82473/ Janni Hussi paljastaa taloudelliset salaisuutensa: Sijoitusvinkit ja avioehdon merkitys #Celebrities #Entertainment #FI #Finland #Finnish #häpeä #JanniHussi #Julkkikset #raha #SanaOnVapaaPodcast #SointuBorg #Suomi #Talous #viihde

Näin Alone Suomi -kilpailijoille kävi kuvausten jälkeen: Häpeä vei sängyn pohjalle: Alone Suomi -kilpailijat kohtaavat toisensa studiossa muistelujaksossa. https://www.seiska.fi/katso/nain-alone-suomi-kilpailijoille-kavi-kuvausten-jalkeen-hapea-vei-sangyn-pohjalle/1975384 #burnout #häpeä