Oma terapeuttini sanoi joskus, että terapiaan kannattaa tuoda etenkin kaikki ne asiat, joita ei missään tapauksessa haluaisi.
Ja niistähän puhuminen pelottaa kaikkein eniten. Saattaa pelätä tuomituksi tulemista, sitä että asioiden ääneen sanominen tekee niistä totta, tai että joidenkin asioiden myöntäminen on lopultakin todiste omasta kelpaamattomuudesta, vääränlaisuudesta tai hulluudesta.
Kaikki nämä pelot ovat hyvin ymmärrettäviä. Silti ne usein kasvavat omassa mielessä kokoaan suuremmiksi möröiksi. Kun ne lopulta saa otettua esiin ja tarkasteltua niitä turvallisessa ja luottamuksellisessa tilanteessa terapeutin kanssa, niihin saa perspektiiviä.
Musiikkiterapiassa perspektiivin löytäminen voi tapahtua myös musiikin kautta. Jos se kaikkein kamalin ja pelottavin asia soikin jonkun toisen säveltämässä kappaleessa, tai jos se valtavan vaikea juttu tulee ensi kerran esiin haparoivina pianon sävelinä, se ei ole enää jumissa sisällä.
Ja kun asian saa tavalla tai toisella ulos, kuultavaksi, sitä voi tarkastella vähän etäämmältä kuin suoraan omista tunteista ja ajatuksista käsin.