#asiakaspalvelu — Public Fediverse posts
Live and recent posts from across the Fediverse tagged #asiakaspalvelu, aggregated by home.social.
-
Jonotin sittenkin. Asiakaspalvelu oli oikein avulias, kuten tietysti kuuluukin.
Asiakaspalvelijakaan ei voinut (vastikään uudistuneen lipunvarausjärjestelmän vuoksi) valita paikkojamme, mutta hän näki kuitenkin varauksen tehtyään, että ne olivat pöydän ympärillä.
Näyttäisi siltä, että noissa uusissakin junissa on runsaasti pöydänympäryspaikkoja.
Samaan tulokseen olisin siis kaiketi päässyt omalla klikkailullani, mutta oli oikeastaan hauskaa jutella tanskalaisen lipunmyyjän kanssa. Onneksi on edelleen ihmisiä hoitamassa ihmisten ongelmia.
Tietojen tarkistukset (kirjoitettiinko suomalaiset nimet oikein, tuliko valittua oikea juna) hoidettiin sähköpostitse puhelun aikana. Näppärää, en ole vastaavaa kokenut aiemmin.
Maksamista varten sain linkin sähköpostiin, ja pääsin sitten luottokortin tiedot syötettyäni vahvistamaan maksun verkkopankkini sovelluksella. Hurjaa, että joskus on tullut luettua luottokortin tietoja ihan vain puhelimessa.
-
1,5 tuntia jaksoin Telian aspachatissa vääntää liittymäongelmaani.
Lopulta chatissa luki näin:
"Kuinka voin olla avuksi tässä tilanteessa? Onko teillä uusi pyyntö tai tarvitsetteko apua liittymän omistajuuteen tai tietoihin liittyen?"Luovutin.
-
https://www.europesays.com/fi/195768/ Pääsiäinen muuttaa Kelan maksatuksia | Uutisia lyhyesti #asiakaspalvelu #BreakingNews #BreakingNews #FeaturedNews #FeaturedNews #FI #Finland #Finnish #Headlines #Kansaneläkelaitos #LatestNews #LatestNews #MainNews #MainNews #News #Otsikot #pääsiäinen #Pääuutiset #sosiaalipalvelut #Suomi #TopStories #TopStories #Uutiset
-
https://www.europesays.com/fi/153864/ Jaajo Linnonmaan yllättävä asiakaspalvelukokemus | Seiska #asiakas #asiakaspalvelu #bisnes #Celebrities #Entertainment #FI #Finland #Finnish #JaajoLinnonmaa #Julkkikset #lasagne #lifestyle #Ruoka #Suomi #viihde #vohveli #yrittäjä #yrittäjyys
-
https://www.europesays.com/fi/142574/ Kela luopuu pääosin paperipostista | Uutisia lyhyesti #asiakaspalvelu #BreakingNews #BreakingNews #FeaturedNews #FeaturedNews #FI #Finland #Finnish #Headlines #Kansaneläkelaitos #kotimaa #LatestNews #LatestNews #MainNews #MainNews #News #Otsikot #Pääuutiset #Palvelut #postipalvelut #SähköinenAsiointi #sosiaalipalvelut #Suomi #TopStories #TopStories #Ulkomaat #Uutiset #World #WorldNews #WorldNews
-
Taksinkuljettaja
Minua ovat aina kiinnostaneet tarinat erilaisista ammateista. Nyt oli käsissäni kirja Taksinkuljettaja, joka on varsin mielenkiintoinen ja seikkaperäinen kuvaus tästä ammatista. Kaikki ovat käsittääkseni käyttäneet joskus taksia, enemmän tai vähemmän, mutta mitä se ammatti sisältää? Se kuuluu mielestäni niihin ammatteihin, että vaikka kuinka tykkään ajaa autolla ja tunnen kotiseutuni paikat hyvin, niin ne asiakkaat... Taksinkuljettajassa kerrotaan todella hyvin se, […] -

@helna #Huoltoyhtiö lienee taho, joka pystyy mittelemään tosissaan #IT-#helpdesk'ien ja sähköyhtiöiden #asiakaspalvelu'jen kanssa oikeinkirjoituksen kehnoudesta!
-
Hesarin artikkelissa neuvotaan soittamaan omaan pankkiin jos epäilee pankkihuijausta.
Mihin pankkiin nykyään pystyy tosiallisesti soittamaan? Onko niillä edes puhelinta vai onko kaikki automatisoitu tsättibottien ja äppien taakse?
-
Mä niin toivon et jokainen asiakaspalvelutyössä oleva henkilö ymmärtäisi toimia kuulo-, näkö- ja kuulonäkövammaisten kanssa rauhallisemmin. Kiire johtaa väistämättä ongelmiin ja väärinkäsityksiin.
Varsinkin näkövammaisena on vaikea reagoida tilanteessa, jossa asiat tapahtuvat nopeasti. Siksi on tärkeää kohdata ja toimia tilanteeseen sopivalla tavalla. Kohtaamalla asiakas rauhallisesti ja varmistaa, että asiakas kokee tulleensa huomatuksi ja ymmärretyksi.
Oon nyt joutunut tilanteeseen, jossa minut sivuutettiin ilm. kiireen takia täysin ja tästä aiheutui ongelmatilanne, jossa menetin rahaa.
PS. Palautetta on jo annettu ja selvittely menossa. Valvontanauhat tarkistettu jo.
-
90-luvulla: Soitan nyt mummolle. Lankapuhelimen luuri pöydälle ja TTY aspan numeron naputtelu. Odotellaan välittäjän vastausta näytölle. Kursori vilkkuu hetken. Välittäjä kirjoittaa näytölle tekstin "Minne soitetaan?". Kirjoitan välittäjälle mummon numeron. Välittäjä sanoo, että odota hetki ja sitten alkaa kirjoittamaan "Tuuttaa. Tuuttaa. Mummo tässä terve! Veerako siellä soittaa? :D". Vastaan kirjoittamalla, että "Veera tässä hei!". Ääni ei ole minun vaan välittäjän. Mummo tietää miten tämä menee.
Vuonna 2025: Mitenhän mä nyt soitan tonne terveysasemalle. En voi laittaa tekstiviestiä. Aspachatti ei anna tehdä sitä mitä haluan. Tekstiviestinumero on varmaan joissain, mutta kuulin huhuja et siihen vastataan ehkä viikossa tai parissa. Mun täytyy varmaan tilata tulkki tänne, jotta voin soittaa terveysasemalle. Olisiko vain helpompaa jos pyydän puolisoani soittamaan puolestani. En jaksa tilata tätä varten viittomakielen tulkkia, jotta voin hoitaa asian itse. Puoliso soittaa lopulta sinne terveysasemalle ja asia hoituu.
***
Vaikka tilaisinkin tulkin paikalle. Terveysasemalla on sellainen juttu, että ne soittaa takaisin. Joskus. Kristallipallo pitäisi olla, jotta osaan ennustaa milloin tilaan uudestaan tulkin paikalle odottamaan takaisinsoittoa.
Ennen oli paremmin. Pystyi asioimaan tekstipuhelinpalvelun kautta suoraan. Näin paljon ajasta taaksepäin on nyt menty tällä saralla. Vuonna 2025 en voi tehdä paljoa itse mitään.
#saavutettavuus #yhdenvertaisuus #asiakaspalvelu #kuuro #deaf #viittomakieli

Jännästi näkyvät hyvinvointialueen toimet kirjaston asiakaspalvelussa. Pirha on siirtänyt ainakin loma-aikaan tamperelaisten hoitoa Vammalaan. Useampia iäkkäitä ihmisiä on tullut kysymään, miten rautatieasemalta/linja-autoasemalta pääsee Sastamalan sairaalaan ja montako kilometriä pitää kävellä (ei ole paikallisliikennettä eikä siellä ”maalla” saa takseja). Omalle kohdalle osui asiakas, joka oli menossa katsomaan omaistaan ja mietti, jaksaako kävellä liki kolme kilometriä suuntaansa.
On se kiva, kun palvelut kehittyvät.
-
Olin yhteydessä DNA:n chattiin. Onneksi tarjosi mahdollisuuden keskustella ihmisen kanssa koska botti ei ollenkaan ymmärtänyt kysymystä. Mutta ei sekään pihan mennyt kuin Strömsöössä.
#asiakaspalvelu -
Uusi, erikoinen ongelma: Asiakaspalveluun soittavat ihmiset eivät enää usko, että vastaaja on ihminen
Puhelimeen vastannutta ihmistä saatetaan komentaa kuin bottia - tai jopa tentata, jotta "botti" paljastaisi itsensä tekoälyksi.
https://dawn.fi/uutiset/2025/07/03/asiakaspalvelu-tekoaly-ihminen
-
Mikä asiakaspalvelu puhelimessa on teistä paras?
-
Duuz puääng eli täydet pisteet muuten saksalaisen #Filen-#pilvi-palvelun #asiakaspalvelu'lle. Valitin heille aamupäivällä, että vaikka he tarjoavat #Linux-työpöytäintegraatiota, #RPM-asennuspakettia ei ole #GPG-allekirjoitettu eli se ei ns. voimatoimitta asennu #openSUSE'en tai #Fedora'an. Jo iltapäivästä tuli vastaus: tiedossa on, ja korjataan ensi tilassa. #BoycottUSA #atkjuttuja

Melkein menin Poweriin ostamaan läppärille suojaa, mutta muistin kuinka ikävää siellä on aina päätyä kuulusteluun.
Käännyin muualle, missä asiakaspalvelu jättää mut joko rauhaan tai tietää, että he on liikkeessä mua varten eikä toisinpäin.
-
On varman liikaa pyydetty, että #HS ilmoittaisi lehden jakeluhäiriöstä tai jakelun viivästymisestä itse esim. tekstiviestillä.
Itse pitää mennä postilaatikolle toteamaan tilanne - eli etteivät ole onnistuneet toimittamaan lehteä.
Ei se oikeasti ole niin vaikeaa, tieto on varmasti olemassa, ATK on keksitty ja se pitää vain laittaa ilmoittamaan tilanteesta asiakkaalle.
-
Käytin just 45 minuuttia Telian chatissa kysellen mistä löytyy liittymän puheluerittely. Tätä edeltävästi olin guuglannut (ei löytynyt) ja kysynyt botilta (poissa käytöstä).
Asiakaspalvelija piti välillä jopa kymmenen minuutin taukoja jne.
Ja lopuksi syyttää mua huonosta asenteesta.
Ajattelin että tämä voi kiinnostaa teitä silleen ketjukolarihengessä.
Tarjoillaan lyhentelemättömänä. Saksijäljet tulee siitä kun olen yhdistellyt kuvakaappauksia näytöksiin.
-
Tietokonevalmistaja lisäsi puhelinpalveluunsa pakollisen 15 minuutin jonotusajan
Jos soitat HP:n asiakaspalveluun Euroopassa, joudut odottamaan vähintään vartin ennenkuin puheluusi vastataan - vaikka asiakaspalvelussa olisi henkilökuntaa vapaana.
Tempulla firma pyrkii "kannustamaan" ihmisiä käyttämään verkosta löytyviä tukisivujaan asiakaspalveluun soittamisen sijaan.
https://dawn.fi/uutiset/2025/02/21/hp-pakollinen-15-min-jonotusaika
#hp #asiakaspalvelu #puhelu #puhelinpalvelu #uutiset #teknologia #tekniikka

#Moi'n #datayhteys ei ole minulla ulkomailla matkustettaessa toiminut, vaikka mitään #verkkovierailu-estoa en ole tilannut. Ennen viime viikon Tarton-matkaa yritin asiakaspalvelun #chat'in kautta ratkaista asiaa, mutta ainoa saamani ohje oli ympäripyöreä: tarkista puhelimen #APN-#asetukset. Vinkiksi: puhelimesta ei löydy kohtaa ”APN-asetukset” — käyttäjän on vain itse keksittävä, mitä asetuksia tarkistaa. #atkjuttuja #asiakaspalvelu 1/2
-
@AranaRain hyvä nosto! Käytiin vanhemman lapsen kanssa jo ihastelemassa ja #asiakaspalvelu oli kyllä ekan käynnin perusteella ihan priimaa. Omaa niche #palapeli’ä ei löytynyt heti hyllystä, luvattiin selvittää ja palailla asiaan.
Ei tällaista ole Suomessa ollut kuin #stocka’lla. -
Asiakaspalveluduunissa on parasta juurikin ihmiset ja itekin päässyt kokemaan vuosien varrella sydäntälämmittäviä kohtaamisia. Neilikoita ihanalta vakkarilta tänään. 💖
#asiakaspalvelu #kaupantäti -
Vielä #joulu'n allakin täytyy soitella #Sanoma'n #asiakaspalvelu'un ja kysellä turhan maksuhuomautuksen perään :( Ja siellä on tietysti ruuhkaa eli luultavasti niitä on lähetetty muillekin.
-
#Finnair ja #suomen_kieli: kaappaus lintusomesta. En oikein tiedä, kumpi on nolompaa: se, että Finnair luulee #asiakaspalvelu'n onnistuvan käännösohjelman (#konekäännös) välityksellä, vai se, että "muutkin yritykset käyttävät contact centereissään" muka kelpaa perusteluksi.
-
Kävi kerran sellainen keissi, et sairaalasta tuli tekstiviesti ja siinä viestissä kysyttiin jotain ja halusivat minulta vastauksen nopeasti, tekstiviestillä.
MUTTA!
Siihen viestiin ei voinut vastata. Siinä ei edes näkynyt tekstiviestinumeroakaan. :blobcatbolbscream:
#fail #KeskiSuomenSairaanhoitopiiri #sairaala #asiakaspalvelu #sairaanhoitaja
-
#Elisa muutti jonkun aikaa sitten sähköpostilaskun maksulliseksi, tilalle tuli tekstiviesti-ilmoitus, jonka laskun saa OmaElisasta. Maksaminen kuulemma unohtuu useammin sähköpostilaskulla kuin tekstiviestillä. Itselläni päinvastoin.
Mutta nyt tuli tekstari, vaan laskusta ei jälkeäkään – eli yritän muistaa huomenna käydä katsomassa uudelleen josko se olisi ilmiintynyt. Eikö laskutuksen pitäisi olla yksi firman ydintoimintoja, eikö raha kelpaa? Muilla samoja kokemuksia?
-
Surkein #asiakaspalvelu ikinä -kisan voittaja – onnea #Handelsbanken! Pankkitili on yhdistykselle välttämätön ja pankkien nyrpistely yhdistyksille on jo vaara kansalaisyhteiskunnalle. Yrityksille on mobiilipankkeja, yhdistyksillekin pian?
Monta vastaamatonta viestiä ja soittopyyntöä sekä katteetonta lupausta myöhemmin palaan hallitukselle uuden päätöesityksen kanssa uuteen kierrokseen. Enkä tasan katso enää HB:tä päinkään. Reiluus ja suoraselkäisyys, ei sanojen syöminen ja epäkohteliaisuus.

Puhelimeni kieli on itseopiskelusyistä ranska, joten HSL lähestyy minua yleensä englanniksi (tai tämä on ainakin keksimäni selitys).
Tänään halusivat tietää mitä mieltä olen HSL:n "value proposition"ista. Voin voittaa lahjakortin!
Minulla on aika hyvä englannin kielitaito ja laaja sanarekisteri, mutta tätä en olekaan aiemmin kuullut.
Avasin kyselyn suomeksi ja ilmeisesti haettu termi on nettisivun mukaan "HSL Arvolupauskysely" [sic]. Olisin varmaan jättänyt senkin pois.
-
En ymmärrä miksi puhelinvaihteissa joissa on pitkät odotusajat soitetaan noin minuutti rauhoittavaa musiikkia ja sitten väliin robottiäänellä OLEMME VIELÄ VARATTUJA, PALVELELMME HETKEN KULUTTUA ja sitten taas minuutti rentoutumismusiikkia. Onnistuu aina säpsähtämään ja tekee vaikeaksi edes lukea odotellessa lehteä tms.
Kunnon Dalekkien rauhoittumisnauha (https://youtu.be/e59guruVL4o?si=HRkd7zhzNjr43Vo9).
Esimerkkinä nyt Posti, mutta näitä on varmasti muitakin.
-
Klarna korvasi ison osan asiakaspalvelustaan tekoälyllä
Tulokset ovat varsin mykistäviä: asiakastyytyväisyys pysyi samana, asiat ratkesivat 80% nopeammin ja säästöä tulee 40 miljoonaa dollaria vuodessa
https://dawn.fi/uutiset/2024/02/29/klarna-tekoaly
#klarna #tekoäly #openai #uutiset #teknologia #tekniikka #asiakaspalvelu
-
Joskus asiakaskokemus on niin ala-arvoinen, että koko palvelun käyttö loppuu siihen. Näin kävin Woltin kanssa ja videolla kerron mitä tapahtui - sekä vähän muutakin siitä miksen halua asioida heidän kanssaan enää, enkä suosittele sitä muillekaan.
-
Menin sanomaan entiselle työkaverille, että ajoin asiakkaan pihalle.
Hän kysy mitä helevettiläistä asiakas oli menny tekemään?Selitin, että ajoin autolla asiakkaan pihaan.