Search
1000 results for “inknos”
-
Määräaikaisten opettajien kesätyöttömyys on tämän alan häpeäpilkkuja.
Hesarin juttu aiheesta: https://archive.ph/rqFIy.
Välillä multa kysytään, että menisinkö opettajaksi. Oon siis matikan ope, mutta en oo ollut töissä koulussa sitten valmistumisen. Sain valtiolta vakituisen työpaikan ja sille tielle on tullut toistaiseksi jäätyä. Tuossa jutussa on yksi syy siihen, miksi ei ihan hirveästi innostaisi (hyvin todennäköisesti) olla määräaikaisena opettajana, kunnes joskus aukeaisi vakituinen virka. Toki omassa tilanteessa olisi varaa valita, kun toimeentulo ei ole työpaikan saannista kiinni.
Kesätyöttömyys koskee noin joka kymmentä opettajaa. Käsittääkseni useimmiten juuri valmistuneita.
On aika kummallista, että korkein hallinto-oikeus on siunannut kuntatyönantajan kannan (mainitaan jutun lopussa), että opettaja otetaan määräaikaiseksi sijaiseksi ja sitten kesä ajalta hänestä tehdään työtön, kun sijaistettava otetaan kesän ajaksi takaisin töihin. Nimittäin opettajan palkka on jaettu koko vuodelle oli hän kesäkeskeytyksellä tai ei. Kun määräaikainen opettaja tekee syys- ja kevätlukukaudet töitä, niin hänelle kuuluisi kesän ajan palkka. Lomakorvaus ei kata koko kesän palkkaa.
Jutussa yritetään usuttaa työntekijä työntekijää vastaan: ”En voi tietenkään nuhdella niitä vakituisia opettajia, jotka palaavat kesäksi töihin. Kyseessä on virkaehtosopimuksen mahdollistava oikeus ja sillä mennään.” Ikään kuin on tämän vakituisen opettajan vika, että kuntatyönantaja valitsee tulkita palkkausta näin. Kuntatyönantaja "vetoaa julkisten rahojen asianmukaiseen käyttöön."
-
Vaalien todelliset #ääniharavat?
#LauraLakso, #keskusta, joka sai 27,3 % kaikista Pelkosenniemellä annetuista äänistä. #Laakso on uusi valtuutettu.
Toisena #HelviHamari, #vasemmistoliitto, joka sai 22,2 % kaikista Simossa annetuista äänistä.
Kolmantena tutumpi nimi: #HenrikWickström, #RKP, joka sai 20,7 % Inkoossa annetuista äänistä.
#Kuntavaalit #Hamari #Wickström #Inkoo #Simo #Pelkosenniemi #kepu #vasemmisto #SFP #ääniharava #politiikka
-
Kilpailuun
Bändimme elää melko hitaalla liekiellä. Sain kuitenkin kundit snadisti innostumaan, kun keksin, että otamme osaa kilpailuun. Fediversumissa aiemmin syksyllä bongasin ilmoituksen biisikilpailusta ja päätimme osallistua Syksyn Synkin Sävel Kaamos Edition -kilpailuun.
https://syksynsynkinsavel.blogspot.com/2024/09/syksyn-synkin-savel-2024-kaamos-edition.html
Tein bändin kanssa häthätää pikaiset pohjien äänitykset treenikämpillä, siis oikeastaan rumpujen äänitykset. Neljällä mikillä. Bassorumpu AKG D112:lla, virveli & hihat Shure SM57:lla ja pellit ylhäältä Thomanilta hankituilla tosi tosi halpismikeillä. Tämä prosessi talteen minun Zoom L12 moniraiturillani.
Pohjat siirsin Ableton Studio 12 ohjelmistoon ja jatkoäänitykset sitten suoraan tietokoneelle. Tämä on hyväksi havaittu prosessi. Jatkoäänitykset hoidettiin sitten toisella kämpällä, mun jamituskokoonpanon kämpillä Herttoniemi/Roihuvuori -osastolla, siellä on enempi tilaa ja tunnelmaa.
Bassokitaran äänitys Two notes ReVolt Bass -vahvistinsimulaattorilla.
Kitarat sisään Two notes ReVolt Guitar -vahvistinsimulaattorilla.
Soololaulu sisään AKG C1000S mikillä. Monta rinnakkaisottoa.
Sitten iso työ leikkaa liimaa askartele laulujen kanssa.
Taustalaulut äänitin kotona AKG C2000B -mikin avustuksella, niin ja lauloin mä sen kakkossäkeistön kokonaan soolona. Stefu lauloi 1, ja 3. säkeistön.
Miksailua ja masterointia. Koko hommaan meni ehkä 12 työtuntia. Eilen lähetin biisin ja oheistiedot kilpailuun. Saas nähdä kuinka käy.
Kävi kuinka kävi, mutta saatiinpa jotain konkreettista aikaiseksi.
-
Uusia ääniä ja eri tavoin
Olen pikkuhiljaa innostunut laajentamaan musiikkitouhuiluani. Kielisoittimia on tullut soitettua 50+ vuotta yksin ja bändeissä ja onhan minulla toki ollut pitkään Ableton, jonka avulla olen tutustunut myös softasoittimiin. Viime aikoina olen kuitenkin hankkinut sähköisiä musiikkilaitteita, joiden käyttämiseen ei tarvita tietokonetta.
Minua kiehtoo käännellä ja väännellä syntetisaattorien fyysisiä nappuloita ja naputella rytmisoittimien padeja. Se tuntuu paljon enemmän soittamiselta, kuin tietokoneen kanssa soittaminen hiiren avustuksella. Kyllä tuo Ableton on toki mahtava softa (digitaalinen audiotyöasema), enkä sen käyttöä aio lopettaa, mutta tietokoneeton ja ja softaton musailu (dawless) sähkölaitteiden kanssa on tunnelmaltaan erilaista. Uutta, kiinnostavaa minulle.
Kaiken lisäksi nykyään on kohtuuedullisesti saatavilla pieniä syntikoita, jotka on mallinnettu jonkin vanhan analogisen syntikan pohjalta. Usein niissä on myös sekvensseri, jotta pienet biisinkappaleet / osaset saa tallennettua laitteen muistiin ja sen avulla sitten toistettua. Jos ja kun on useampi laite, pystyy ne yleensä melko helposti verkottamaan MIDIn ja/tai synkkapulssin sekä piuhojen avulla keskustelemaan keskenään ja siten toimimaan ikään kuin bändinä. Syntikoiden äänimaailma poikkeaa rajusti minulle tutuista kielisoittimista ja uudet äänet ovat mukavaa vaihtelua.Ihan ilman tietokonetta ei nuo syntikat ja muut MIDI -laitteetkaan voi olla. Tietokonetta tarvitaan yleensä soittimien tehdasohjelmistojen päivittämiseen ja äänien / sekvenssien varmuuskopioinnissa ja siirrossa laitteesta tietokoneeseen ja toisin päin myös. Lisäksi monesti syntikoille ja näppäimistöille on olemassa erillinen ohjelma, jolla voi muuttaa sen asetuksia ja ohjelmoida MIDI -komentoja esim. tietyn napin toiminnaksi. Onhan tämä toisaalta omanlaistansa nörttäilyä, musanörttäilyä. Mutta itse soittaminen ja soittojen toistaminen ei vaadi tietokonetta. Se on virkistävää.
Saako sitä mitään aikaiseksi? Hmmm… onneksi tavoitteena on enemmänkin fiilistellä uusissa äänimaailmoissa, eikä biisien tekeminen. Jos biisi tulee, tulkoon.
Dawless laitteitani ovat mm.
- Roland Compact AIRA -sarjasta S1, J6 sekä P6
https://www.roland.com/global/promos/aira_compact/ - Novation Circuith Rhythm
https://novationmusic.com/products/circuit-rhythm - Arturia MicroFreak sekä Arturia Keystep 37 -koskettimisto
https://www.arturia.com/products?categories=any
- Roland Compact AIRA -sarjasta S1, J6 sekä P6
-
Kleine #Umfrage zum #DIDay und LinkedIn:
LinkedIn gehört dem US Tech-Riesen #Microsoft. Zu #LinkedIn gibt es Meldungen über inkonsequente #Moderation #rassistischer und #sexistischer Beiträge sowie immer wieder auch zu #Datenschutz-Verletzungen.
In #China und #Russland übt Linkedin #Zensur aus, und neuerdings gibt es News zu mutmaßlichen #ShadowBans gegen #US-kritische Posts.
👉 Kann man dort ruhigen Gewissens weiterhin einen #Account betreiben?
Falls "Unter Umständen", dann erklärt doch bitte in den #Comments, unter welchen. Ich bin gespannt. Danke! 🙏
#Digitalesouveranität #digitalindependenceday #unplugTrump #bigTech #socialMedia
-
Femokratia
Oululaisen kunnallispoliitikon ja eduskuntaankin nousseen Jessi Jokelaisen esikoisalbumi kuvaa nuoren naisen poliittista heräämistä Juha Sipilän hallituksen koulutusleikkausten myötä. Jokelainen innostui kirjoittamaan yhteiskunnallista ja poliittista blogia ja senhän tietää, miten käy, kun nuori nainen ketoo näkemyksiään politiikasta. “En tiiä saatana, kirjottais vaikka persereiästä ku huorittelun määrä on vakio anyway.” Jokelainen on purkanut Femokratiaan kokemuksiaan […] -
Oletko #Kirjagram:maaja, #KirjaBlogi:ttaja #KirjaMastodon…tti? Nappaa minulta ennakkoon luettavaksi The Mountain Ride! Nuorille ja ei enää nuorille aikuisille sopiva fantasiaseikkailu, aikasilmukoita, salajuonia, tiukasti kirjoitettua toimintaa! Vastaa tähän alle tai laita yksityisviestiä niin järjestetään ekirja sinulle heti! Fyysisen kirjan voin järjestää myös, jos oikein innostut tai harrastat pelkästään niitä.
Saa myös vinkata kaverille tai boostata!
-
#Microsoft will den #DarkMode in Windows 11 endlich vollständig umsetzen. Altlasten wie Gerätemanager und Regedit sollen ihr grelles Weiß verlieren - nach fast zehn Jahren Inkonsistenz. https://winfuture.de/news,157783.html?utm_source=Mastodon&utm_medium=ManualStatus&utm_campaign=SocialMedia
-
Как мы видим купольную защиту с PAM. практический подход
Целевые кибератаки сегодня представляют одну из наиболее сложных и длительных угроз для корпоративной ИТ‑инфраструктуры. Практически во всех таких инцидентах одна из ключевых целей злоумышленников — это получение или эскалация привилегированного доступа. Злоумышленники действуют не силой, а путем эксплуатации привилегий: выявляют неактивные или плохо защищенные учетные записи, проникают через уязвимые DevOps‑процессы, перемещаются по сети через незащищенные соединения и незаметно присваивают права доступа. Как вы уже, наверное, знаете, Innostage не только интегратор, но также мы разрабатываем собственные продукты. И в какой‑то момент мы с командой задали себе вопрос: Читать дальше
https://habr.com/ru/companies/innostage/articles/934232/
#управление_доступом #привилегии #pam #itинфраструктура #информационные_технологии #информационная_безопасность
-
Ehdin jo innostua, että joko siellä on rengasbarrikadit palamassa Hämeenkadulla, mutta sitten kävi ilmi, että "kapina" kohdistuukin omaan emojärjestöön...
-
Meet Qt | Tampereella huomenna! 🐧 💬
QT: alustariippumaton työkalusarja sovellusten helppoon luomiseen - tulevaisuustakuulla.
►12. Syyskuuta 2023 🕙 10.00 - Yliopistonkatu 44, 02150, Tampere.
Innostavia puheita, käytännön sisältöä, verkostoitumista +lounas 🌮 🧉
=> https://www.qt.io/events/meet-qt-in-tampere-1686311343
#QT #kehitys #Meet #Tampere #Suomi #Finland #developers #apps #sulautetut #QT6 #tapahtumat #Linux #Windows #macOS #Android #kokous
-
Ohjelmistokehitys | Meet Qt @ Tampere 🐧 💬
QT: alustariippumaton työkalusarja sovellusten helppoon luomiseen - tulevaisuustakuulla.
►12. Syyskuuta 2023 🕙 10.00 - Yliopistonkatu 44, 02150, Tampere.
Innostavia puheita, sisältöä ja verkostoitumista. Lounas juomineen tarjotaan 🌮 🧉
=> https://www.qt.io/events/meet-qt-in-tampere-1686311343
#QT #kehitys #Meet #Tampere #Suomi #Finland #developers #apps #sulautetut #QT6 #tapahtumat #Linux #Windows #macOS #Android #kokous
-
https://www.europesays.com/fi/242099/ Britannian suurin elävä kansallisaarre Sir David Attenborough 100 vuotta – ”Hän on ilmiömäisen innostunut”, sanoo Avaran luonnon lukija | Kulttuuricocktail #BBC #DavidAttenborough #FI #Finland #Finnish #kulttuuri #Luonnonsuojelu #luonto #LuontoOhjelmat #Nature #Science #SininenPlaneetta #Suomi #Tiede #Wildlife
-
Innostuin ”kymmenen kirjaa jotka kuvastavat sinua”-haasteesta ajattelemaan. Tässä uusi haaste, johon haluaisin hirveän mieluusti kuulla teidän listoja:
Kymmenen kuvataiteilijaa, jotka tekevät minusta minut:
🎨 Matt Bollinger
🎨 Ruprecht von Kaufmann
🎨 Helene Schjerfbeck
🎨 Käthe Kollwitz
🎨 Vincent van Gogh
🎨 Colleen Barry
🎨 Ellen Thesleff
🎨 Phil Hale
🎨 Bill Henson
🎨 Fernando Rosas(Laitan ketjuun myös kuvakoosteen)
-
Kari Enqvistin kolumni: Suomalaisuudessa on valuvika, joka pitää naiset etäällä luonnontieteistä
Naiset eivät edelleenkään innostu miesten tavoin tekniikan ja luonnontieteen aloista. Vika ei ole naisissa vaan suomalaisuudessa, Enqvist pohtii.
#Tiede #Luonnontieteet #Tekniikka #Naiset #Suomalaisuus #Sukupuoltentasaarvo #Suomi #Sukupuoli #Pohjoismaat #Tasaarvo #Kolumnit #Suomalaiset #Karienqvist #Miehet #Tutkimus #Kolumnityleradio
-
#CambridgeAnalytica's #AlexanderNix and #Bojo #Johnson's meeting will not be made public.
'Disclosure of the particular information would be likely to require a diplomatic response that would otherwise not have been necessary.”
It added that the diplomatic ramifications would be so severe that “it would also be more difficult for the UK to protect and promote its interests with the US on a range of bilateral issues.”
-
#CambridgeAnalytica's #AlexanderNix and #Bojo #Johnson's meeting will not be made public.
'Disclosure of the particular information would be likely to require a diplomatic response that would otherwise not have been necessary.”
It added that the diplomatic ramifications would be so severe that “it would also be more difficult for the UK to protect and promote its interests with the US on a range of bilateral issues.”
-
#CambridgeAnalytica's #AlexanderNix and #Bojo #Johnson's meeting will not be made public.
'Disclosure of the particular information would be likely to require a diplomatic response that would otherwise not have been necessary.”
It added that the diplomatic ramifications would be so severe that “it would also be more difficult for the UK to protect and promote its interests with the US on a range of bilateral issues.”
-
#CambridgeAnalytica's #AlexanderNix and #Bojo #Johnson's meeting will not be made public.
'Disclosure of the particular information would be likely to require a diplomatic response that would otherwise not have been necessary.”
It added that the diplomatic ramifications would be so severe that “it would also be more difficult for the UK to protect and promote its interests with the US on a range of bilateral issues.”
-
#CambridgeAnalytica's #AlexanderNix and #Bojo #Johnson's meeting will not be made public.
'Disclosure of the particular information would be likely to require a diplomatic response that would otherwise not have been necessary.”
It added that the diplomatic ramifications would be so severe that “it would also be more difficult for the UK to protect and promote its interests with the US on a range of bilateral issues.”
-
#kommunismi #vasemmistolaisuus #YK #ihmisoikeudet #sananvapaus
Kommunismista väiteltiin tänään, (ne kadonneet pitkät viestini).Kommunismi on yksipuoluesysteemi, diktatuuri ja sen takia kuolleena syntynyt ideologia.
Minä vannon YK:n ihmisoikeusjulistuksen nimiin. Olen pasifisti. Tokikin itsepuolustukseksi pitää olla valtiollisesti varustautunut. On tyhmänrohkeaa idealismia luottaa muihin liikaa. (Olen itse saanut maksaa kovan hinnan nuoruudessani siitä että luotin ja pelkäsin ties mitä hylkäämisiä jne.)
Olen tyytyväinen nyt että piskuinen Suomi on EU:ssa, myös Natossa ja EU:n pitää vahvistaa itsenäisyyttään olematta liikaa riippuvainen mistään suurvallasta.
Kulttuurievoluutiota, elävää kehitystä jolle globaali ihmiskunta antaa raameja. Ei ole rakkautta ilman rajoja ja sääntöjä missään. Globalismi on jo paljastanut miten kaikki kansat eivät yhäkään ole sivistyneesti johdettuja.
☯️ Ei nämä ole helppoja kysymyksiä. Nuorena innostuin sosialismista, mutta opiskeltuani Sirola-Opistossa hoksasin ettei se olekkaan mikään Ainoa Oikea Totuus kaikesta.
Anarkismikin on teoriana aika kiva, mutta eipä se Sveitsissäkään suorademokratia ole ihan sitä itseään.
Ihmisillä on opiskelunsa, työnsä, ei kaikki voi olla koko ajan valiokunnissa ja äänestämässä kaikesta. Edustuksellinen demokratia on ihan ok. 4v välein vaalit ja sohlaajat voi jättää äänestämättä.
Politiikka on usein sitä että valitaan huonoista vaihtoehdoista vähiten huonot. Rahaa on aina rajallisesti, muutokset on hitaita, erehdyksiä tapahtuu, valmiiksi ei yksikään yhteiskunta tule eikä ideaali-ihmisiä ole. On vain evoluution tuottamaa kaaosta ja politikointi on maltillisesti vasemmalla yritystä järjestellä sitä inhimilliseksi.
https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/
-
#kommunismi #vasemmistolaisuus #YK #ihmisoikeudet #sananvapaus
Kommunismista väiteltiin tänään, (ne kadonneet pitkät viestini).Kommunismi on yksipuoluesysteemi, diktatuuri ja sen takia kuolleena syntynyt ideologia.
Minä vannon YK:n ihmisoikeusjulistuksen nimiin. Olen pasifisti. Tokikin itsepuolustukseksi pitää olla valtiollisesti varustautunut. On tyhmänrohkeaa idealismia luottaa muihin liikaa. (Olen itse saanut maksaa kovan hinnan nuoruudessani siitä että luotin ja pelkäsin ties mitä hylkäämisiä jne.)
Olen tyytyväinen nyt että piskuinen Suomi on EU:ssa, myös Natossa ja EU:n pitää vahvistaa itsenäisyyttään olematta liikaa riippuvainen mistään suurvallasta.
Kulttuurievoluutiota, elävää kehitystä jolle globaali ihmiskunta antaa raameja. Ei ole rakkautta ilman rajoja ja sääntöjä missään. Globalismi on jo paljastanut miten kaikki kansat eivät yhäkään ole sivistyneesti johdettuja.
☯️ Ei nämä ole helppoja kysymyksiä. Nuorena innostuin sosialismista, mutta opiskeltuani Sirola-Opistossa hoksasin ettei se olekkaan mikään Ainoa Oikea Totuus kaikesta.
Anarkismikin on teoriana aika kiva, mutta eipä se Sveitsissäkään suorademokratia ole ihan sitä itseään.
Ihmisillä on opiskelunsa, työnsä, ei kaikki voi olla koko ajan valiokunnissa ja äänestämässä kaikesta. Edustuksellinen demokratia on ihan ok. 4v välein vaalit ja sohlaajat voi jättää äänestämättä.
Politiikka on usein sitä että valitaan huonoista vaihtoehdoista vähiten huonot. Rahaa on aina rajallisesti, muutokset on hitaita, erehdyksiä tapahtuu, valmiiksi ei yksikään yhteiskunta tule eikä ideaali-ihmisiä ole. On vain evoluution tuottamaa kaaosta ja politikointi on maltillisesti vasemmalla yritystä järjestellä sitä inhimilliseksi.
https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/
-
Tänään vahingossa löydettyä: Metal Church on edelleen hengissä ja tekee uutta musiikkia 😳
Olen MC:n tuntenut lähinnä -91-vuoden The Human Factor levystä josta kyllä tykkäsin mutta en sitten näköjään niin paljoa että olisi bändin tekemisiä muuten tullut seurattua. Tänä vuonna näkyy olevan uusi levy tulemassa ja pari maistiaisbiisiä kuulostaa ihan kelpo rässiltä. Innostuiskohan tästä tsekkaamaan jotain muutakin tuotantoa 😅
-
Otsikko kuulostaa ylimieliseltä, mutta se on käänteispsykologinen ja itseironinen, koska uskon, että kukaan ei ole absoluuttisen oikeassa tai väärässä missään. Tämä aihe saattaa kaikessa syvällisyydessään ahdistaa, joten sisältövaroitus tähän lienee paikallaan. Seuraa rollemaista pohdintaa. Tekstipohdintani sisältää kyseenalaisia aiheita, jotka tuovat elämään sekä iloa että surua, yhtä aikaa.
Ihminen on tavallaan jo syntyessään ylimielinen otus, koska emme ajattele itseämme nisäkäslajina, vaan mielessämme ovat me ja eläimet sitten erikseen. Ihminen on taitava keksimään sääntöjä ja normeja, joiden mukaan elämme. Jos esimerkiksi lihansyönti on yleisesti hyväksyttyä, miksi Kiinassa syödään lemmikkejä, mutta Suomessa ei? Miksi kiinalaiset ovat väärässä ja me oikeassa? Tiedämme vastauksen tähän itsekin: Ihmislajin moraalikäsitys ja säännöt. Silti poikkeavuus on outoa, väärin, sairasta tai kiellettyä. Ja katsantokannastamme riippumatta heitämme arvot romukoppaan, jos täytyy valita arvot tai selviytyminen.
Viime aikoina suomalaisissa blogeissa, somekeskusteluissa ja medioissa on keskusteltu tiukkasävyisesti nuorten suosikkisomesta, TikTokista. Palvelua isoimmin kritisoivat toivovat täyskieltoa, josta palvelusta pitävät pöyristyvät.
- Yle: Loimme 13-vuotiaan Ellan – Tiktok tarjosi hänelle sisältöä itsemurhasta ja kalorien laskemisesta
- Katleena Kortesuo: Tiktok – Kiinan kybersota länttä vastaan
- Iltalehti: Kansanedustaja haluaa kieltää Tiktokin
- Afterdawn: TikTok-kieltoa halutaan Suomeen – vaatimus on sekä populistinen että tekopyhä
Modernin somen haitallisuudesta kirjoittaneena olen henkilökohtaisesti tietenkin sitä mieltä, että kaikki palvelut, johon on rakennettu puolueellinen ja haitallinen algoritmi (jota tietokirjailija-ohjelmoija-futuristi Jaron Lanier nimittää ”sumuttimeksi”) tulisi lakkauttaa kokonaan. Tämä koskee niin TikTokia, Twitteriä, Facebookia, Instagramia, Threadsia kuin LinkedIniäkin. Näissä palvelut näyttävät sisältöä, jotka ovat palvelun olemassaolon kannalta järkevää, saavat ihmiset koukuttumaan palvelun käyttöön ja pahimmillaan aiheuttamaan käyttäjälleen mielihyvän lisäksi ahdistusta. Algoritmille on yhdentekevää kuinka paljon pahaa se levittää ympäriinsä, tärkeintä on valvontakapitalismin hyödyt ja vasta viimeisenä tulee käyttäjä.
Vuonna 2022 kirjoitin ”Twitterin tuhosta” ja sain satapäisen öyhöjoukon kimppuuni. Arvioni kyseisen somen asiaintilasta ei mennyt mitenkään isosti metsään, kuten vuoden 2023 aikana huomattiin (jos et ole kirjaihmisiä, eikä Walter Isaacsonin Elon Musk -kirja kiinnosta, katso edes Areenasta Musk ja Twitterin valloitus).
Maailmassa on jonkin verran asioita, joihin ihmiset ovat tottuneet ja joita pidetään yleisesti ottaen positiivisina elämänlaatua parantavina, mutta jotka ovat samaan aikaan kiistanalaisia tai jopa haitallisia. Tällaisia asioita ovat muunmuassa edellämainitun kaltaisen sosiaalisen median lisäksi lihansyönti, alkoholi, sokeri, kofeiini ja vaikkapa istumatyö. Näitä asioita käyttäessä terve ihminen yleensä rajoittaa käyttöä tai käyttäytymistään jollain tavalla, jotta haitat eivät tule esiin. Välillä se on kuin Jaakobin painia, jossa ihminen ikään kuin jatkuvasti kilvoittelee asian kanssa, toiset sortuvat äärimmäisyyteen ja toiset pärjäävät koko elämänsä pysyen omassa kohtuudessaan.
Innostuttuani alkusyksystä 2022 uudestaan avoimista someista (social web, Fediversumi), tuntui kuin 2000-luvun Internetin hyvät puolet olisivat tulleet takaisin. Avoimen lähdekoodin vapaan somen suosion räjähtäminen ja kehittyminen on ehkä parasta mitä Internetille on tapahtunut pariin vuosikymmeneen. Parikymmentä vuotta sitten kaupallisia algoritmejä ei oltu vielä nykymuodossaan keksitty, eikä somea oltu ”pilattu”, vaan käyttäjät saivat vapaasti seurata ihmisiä aikajärjestyksessä, kuratoida heitä listoihin ja osallistua haluamiinsa keskusteluihin ilman että algoritmi nosti heidän ruudulleen tavaraa, joita he eivät itse päättäneet nähdä. On jotenkin hassua, että edellä kuvaamani mennyt tilanne tuntuu joidenkin mielestä vaivalloiselta, vaikealta ja jopa vastenmieliseltä, mutta nykyään ihmiset ovat tottuneet päinvastaiseen tapaan selata somea, eikä uusi TikTok-sukupolvi edes tiedä perinteisestä, terveemmästä mallista. Siksi 35-vuotiaana vanhan hyvän somen kannattaminen tuntuu melko boomer-meiningiltä.
Innostuttuani asioista minusta tulee hetkeksi täysverinen nettiaktivisti. Se on pahimmillaan kuin ääriveganismia, jossa vastakkaista näkemystä on vaikea ymmärtää ja ihminen alkaa tuputtamaan omaa totuuttaan. Tällöin vaikka tiedostaisinkin, että suurin osa ihmisistä ovat eri mieltä, jatkan silti oman sanoman viestimistä, olenhan ”hyvällä agendalla” liikenteessä. Olen pitänyt tiukan linjan, että puhun vain itsestäni näissä tilanteissa, koska toiseen keskittyvä puhe on moralisoimista ja arvostelemista, eikä siitä kukaan pidä. Silti joidenkin silmissä olen kuin mormoni, joka kiertää ovelta ovelle kertomassa kuinka juuri sinun pitäisi muuttua. Mutta ei se niin mene. Muutos lähtee omasta sisimmästä. Olen jonkun mielestä ”mielipidejohtaja”, toisen mielestä rasittava – kunnes itse tajuan lopettaa, kun huomaan, että voittajia ei ole ja ahdistun keskustelusta itsekin.
Avoimen somen arkipäiväistyttyä ja raittiin elämäntavan tultua vuosien varrella itsestäänselvyydeksi olen hieman höllentänyt otettani. Itseironinen #JeSuisRolle hashtag on ikäänkuin jonkinlainen loppukaneetti someaktivismilleni. Postailen yhä Fediversumista aika ajoin siitäkin huolimatta, että moni ei ymmärrä. Se on osa arkeani. Raittiuteni ei varsinaisesti ollut mitään ”aktivismia”, mutta ehkä verrattavissa tähän vuosien 2020 ja 2021 aikana. Jos kysyt minulta avoimesta lähdekoodista, avoimista tietoverkoista tai raittiudesta, et saa puhetta loppumaan.
”Hyvistä asioista” ja ”totuuksista” puhuminen saattaa tehdä ihmisestä muiden silmissä ylimielisen mulkun. Minulle on suututtu, kun olen avoimesti kritisoinut somessa TikTokia tai alkoholia, sillä näitä asioita niin moni rakastaa. Mitä kivempi asia itselleen on, sitä enemmän sen haittapuolista kuuleminen ärsyttää. Kun haitat on helppo lakaista maton alle yleisen hyväksyttävyyden ja oman subjektiivisen mielihyvän varjolla, ei haittoja varmasti edes nähdä olevan olemassakaan. Silloin minä olen joidenkin silmissä raittiina ”someaktivistina” se ärsyttävä ylimielinen tosikko ja kusipää, joka paasaa jatkuvasti samasta asiasta.
Ihminen tietää pohjimmiltaan mikä hänelle on haitallista, mutta ehdollistumme asioihin huomaamatta. ”Totuus sattuu”, sanotaan. Monesti se onkin niin, emme halua myöntää, että käytämme liikaa alkoholia tai olemme asioihin riippuvaisia, että saamme dopamiinipiikkejä somen tykkäyksistä ja kehuista Instagram-salikuviin. Mutta kuka oikeastaan on oikeassa ja kuka väärässä? Onko jonkun subjektiivinen kokemus toista oikeampi? Jos itseäni nykysome tai alkoholi häiritsee, olenko väärässä? Jos toinen nauttii TikTokin algoritmifeedistä ja juo alkoholia, onko hän väärässä?
xkcd: Duty calls, 2008Asioilla on monia puolia ja ihmisillä on syynsä. Elon Musk on vain yksi syy esimerkiksi Twitterin (nykyään X) rappeutumiseen, kun koko algoritmisomen voi ajatella kyseenalaisena. Isoimmat kriitikot ovat sitä mieltä että Twitter meni pilalle jo sen perustajan ja entisen toimitusjohtajan Jack Dorseyn aikana, eivätkä tästä syystä usko esimerkiksi Blueskyn menestykseen ollenkaan, vaikka Dorsey ei ole edes aktiivisesti enää toiminnassa mukana.
Elämä on prosessi, jossa ihminen oppii virheistään tai viettää koko elämänsä toistaen niitä. WordCamp Finlandin puheessani 2022 kerroin, kuinka elämänfilosofiani on oppia ja nimenomaan opetella myöntämään, että olen väärässä. Mielipiteeni pohjautuu subjektiiviseen kokemukseeni ja empiiriseen tutkimukseeni. Kukaan ei millään voi olla kaikessa oikeassa. Olen oikeassa, kunnes olen väärässä. Käsi pystyyn virheen merkiksi.
Oikeassa tai väärässä olemista tärkeämpää on olla ensin rehellinen itselleen ja sitten vasta muille. Minulla meni 17 vuotta ymmärtää, että alkoholi on vaarallinen hermomyrkky, enkä tarvitse sitä mihinkään. Jätin väkevät viinat vuonna 2013, mutta lopullisesti vasta 2020. Algoritmisomejen kehityttyä jätin ensin Facebookin vuonna 2015 ja sitten Twitterin 2022. Twitterin osalta mieli ehti muuttua vielä pariin kertaan, kuten kirjoituksistani huomaa. Asiat eivät ole niin yksiselitteisiä, kun eletään yhteiskunnassa, josta putoaa helposti pois, jos ei ole osana valtavirtaa.
Edelleen olen osa koneistoa ja käyn bileissä, joissa kulutetaan alkoholia ja minulla on käyttäjätunnus Facebookiin ja Twitteriin, vaikka en niitä juuri käytäkään. Jos se on kaksinaismoralismia, olkoon sitten niin. Mutta voisin väittää, että yhtä kaksinaismoralistista on tuomita alkoholistista haittajuomista samalla kun käyttää itse alkoholia tai tukea rahallisesti Twitteriä (nykyään X) maksamalla sen käyttämisesttä, vaikka tietää sen tehostavan rangaistavan vihapuheen ja lainvastaisten asioiden leviämistä sananvapauden varjolla. Kaikki lienee suhteellista.
Keskusteluissa on helppo mennä whataboutismiin, asioiden sivuuttamiseen tai kollektiivisen kokemuksen ja yleiskuvan unohtamiseen. TikTokin kohdalla nostetaan jatkuvasti ”no mites sitten Meta, eikö amerikkalaisten some ole vähintään yhtä haitallinen” ja raittiuskeskusteluissa nostetaan rinnastetaan päihde helposti muihin huumeisiin. Joskus näistä on hyötyä, joskus keskustelu ajautuu kokonaan väärille urille. Itse suosin tiedolla johtamisen kulttuuria ja objektiivisia faktoja. Jos puolueettomat tutkimukset sanovat, että alkoholi on vaarallisempi päihde kuin heroiini, ei auta inttää vastaan. Jos Suojelupoliisi ja useat ulkomaiset tahot tutkimuksineen sanovat, että TikTok on poikkeuksellinen vaarallinen somepalvelu, ei asia muuksi muutu vaikka olisimme eri mieltä. Valheita ja nyansseja riittää, mutta kokonaiskuva ja kivenkovat faktat ratkaisevat tilanteen.
Kun ensimmäistä kertaa hohkasin omasta raittiudestani, minulta kysyttiin aionko lopettaa myös kahvinjuonnin tai sokerin käytön. Miksi lopettaa nyt? 82% kofeiinin käyttäjistä on huomannut, että kofeiinin lopettaminen… (odotat varmaan jotain mullistavaa hyvää asiaa tässä kohtaa, mutta ei:) vie viimeisenkin ilon elämästä (tämä pseudotieteellinen vitsi on somesta pöllitty). Olin kofeiinilakossa kolme kuukautta, mutta sitten totesin, että aamukahvi tuntuu hyvältä, eikä aiheuta mahdotonta riippuvuutta. Pointti onkin, että aloitetaan siitä isoimmasta haitasta. Lopetetaan tai rampautetaan TikTok, alkoholi ja lihansyönti. Pienet nyanssit kuten kofeiini ja sokeri saavat hyvin olla. Mikä kenellekin toimii, mutta isoimpia haittoja pitää pyrkiä ehkäisemään, vähentämään tai jopa lopettamaan. Yksittäinen vaikutus on kuin pisara meressä, mutta yksilöstä kaikki saa alkunsa.
Pelkästään tämä modernin somen rinnastaminen alkoholiin voi saada joidenkin veren kiehumaan. Tiedostan sen, mutta Tukholma-syndrooma on läsnä asioissa, jotka aiheuttavat kognitiivista dissonanssia.
Mielestäni on hienoa, että asioista ylipäätään puhutaan nykyään niin paljon ja ihmisten suhtautuminen esimerkiksi niin fyysiseen kuin henkiseenkin terveyteen on suopeampi. Kieltolakiaikaan 1919-1930-luvulla raittiusliikettä ei katsottu hyvällä missään, mutta nykyään sober curiousin ja muun liikehdinnän vuoksi raittius on trendikkäämpää kuin koskaan. Enää et ihan niin automaattisesti joudu silmätikuksi, jos valitset illanistujaisissa alkoholittoman vaihtoehdon.
Kyse ei ole siitä kuka on sataprosenttisesti oikeassa ja kuka väärässä. Kyse on faktoista ja niihin suhtautumisesta, rakentavasta keskustelusta ja hyvien asioiden edistämisestä. Kukaan ei tykkää käännyttäjistä, eikä viisastelijoista, mutta subjektiivista mielihyvää tuottavista asioista pitäisi pystyä keskustelemaan myös kriittiseen sävyyn.
Tärkein sääntö nykyajan tiukassa diskurssissa mielestäni on: Ole ystävällinen (engl. Be kind), olit oikeassa tai et. Silloin ei voi mennä pahasti pieleen.
En tiedä, onko tässä pohdinnassa päätä tai häntää, mutta totean vain: Meitä on moneen junaan ja junia maailmassa riittää.
https://www.rollemaa.fi/oikeassa-olemisen-kirous/
#alkoholi #filosofia #internet #kannanotot #lihansyönti #pohdinnat #some #sosiaalinenMedia #tiktok #twitter
-
💔 49. lenzuola senza di te
❤️🩹 109. lenzuola senza di te 2
#end #love
#🚬mentoredelghetto #ibrainkrose -
CW: Space
This is a photo of the #RelativitySpace Terran 1 engines firiing. It's gorgeous.
The patterns in the exhaust are called "Shock Diamonds", or "Mach Diamonds" https://en.wikipedia.org/wiki/Shock_diamond
-
Onko se siis niin että suomalaiset Trumpin fanittajat ovat entistäkin innostuneempia nyt kun bensan hinta on saatu nostettua yli kahteen euroon?
#DonaldTrump #Iran #öljy -
Kuvakaappaus toisesta #some'sta (#Facebook), jos vaikka saisin jonkun innostumaan. #PracticalJoke
-
Kuvakaappaus toisesta #some'sta (#Facebook), jos vaikka saisin jonkun innostumaan. #PracticalJoke
-
Kuvakaappaus toisesta #some'sta (#Facebook), jos vaikka saisin jonkun innostumaan. #PracticalJoke