#luettua — Public Fediverse posts

#Luettua

Lueskelin nyt Wanderhome -roolipelin ilmaisversin ja vaikuttipa mukavalta, kuulemma tässä voi jo ihan hyvin viettää pelisession hahmoja rakennellen ja jättää kamppiksen vaikka siihen.

Mielenkiintoista on pelin ohjeissa painotus sille että tässä keskitytään matkaan, ei päämäärään ja että matkalla kohdattujen paikkojen ongelmia ei tulla ratkaisemaan.

Ratkaisun avaimet kun ovat paikallisten käsissä ja heitä voidaan toki autella, mutta ulkopuolisten matkalaisten tulee jatkaa matkaa. Toisaalta hyvinkin Nuuskamuikkusfiiliksiä ja toisaalta täysin sitä vastaan.

Tässä vielä ihana kohta säännöistä:

"Once we have our place, some kith and each other,, we’re going to want to start playing. Every time we gather to play Wanderhome, we will answer these questions together:
- What sort of place did we just travel from?
- Do we feel our journey has been long?
- Is there somewhere we hope to go?

Every time we gather to play Wanderhome, we will each answer this question silently, in our heads:
- Will I someday find a home?"

Tämäkin meni nyt uhkaavasti paisuvalle pelilistalle, ehkä joskus tulevaisuudessa osaan jotain pelistäkin sanoa, enkä vain sen lukemisesta :meow_comfy:

https://possumcreekgames.itch.io/wanderhome-playkit

#roolipelit #wanderhome

Lily King: Kirjoittajia & rakastajia (suom. Salla Voutilainen)
Sally Rooney: Intermezzo

Sattumalta tuli luettua peräjälkeen kaksi samaa teemaa, vanhemman kuolemasta aiheutuvaa surua, käsittelevää kirjaa: Lily Kingin kirjassa kolmekymppinen Casey menettää yllättäen äitinsä, Sally Rooneyn kirjassa veljesten, kolmekymppisen Peterin ja kymmenen vuotta nuoremman Ivanin, isä kuolee syöpään. Menetys ja suru aiheuttavat tunteiden kuohuontaa ja pohdintaa oman elämän ja ihmissuhteiden merkityksestä. Sellainenkin yhtäläisyys kirjoilla on, että Kingin Casey yrittää tehdä valintaa kahden miehen välillä, kun Rooneyn Peterillä on elämässään kaksi tärkeää naista.

Pidin molemmista kirjoista. Kirjoittajia & rakastajia on vähän kevyempi ja keskittyy enemmän romanttisiin suhteisiin, Intermezzossa mennään syvälle myös perhesuhteiden dynamiikkaan. Kummassakin kirjassa on hyviä ja moniulotteisia hahmoja. Kingin kirjassa tykkäsin Caseysta, hän on aidonoloinen ja taitavasti kuvattu hahmo, mutta miehet jäivät aika ohkaisiksi (ja suurin osa heistä oli yksiulotteisen ilkeitä tai inhottavia). Rooneyn kirjassa pidin kaikista päähenkilöistä (veljeksistä ja heidän naisystävistään). Rooneylle tyypillisesti hahmot tulevat eri yhteiskuntaluokista, mikä aiheuttaa kitkaa suhteisiin. Tässä kirjassa myös pariskuntien ikäerot aiheuttavat haasteita.

En ole aiemmin erityisemmin tykännyt Sally Rooneyn kirjoista, ne ovat olleet sellaista "ihan ok" -osastoa. Normal Peoplesta pidin enemmän tv-sarjana kuin kirjana (saattaa johtua Paul Mescalista, tai sitten siitä että näin sarjan ennen kuin luin kirjan). Intermezzo on minusta selvästi paras hänen kirjoistaan.

#kirjafedi #kirjamastodon #kirjat #lukeminen #luettua #sallyrooney #lilyking #intermezzo #kirjoittajiajarakastajia

Inkeri Markkulan Maa joka ei koskaan sula on joskus tarttunut kirpparilta mukaan, ja tämähän on ainakin kirjasomen perusteella ollut suosittu ja kehuttu. Siispä lähdin matkaan aika korkein odotuksin.

Tässä kuitenkin hyvin alussa jo huomasin, etten ole samalla aaltopituudella Markkulan kerrontatyylin kanssa. Olen aina todennut, ettei mikään aihe kirjallisuudessa ole minulle itsessään liian ankea tai rankka, mutta tapa jolla sitä kuvataan, voi olla. Tässä toisen päähenkilön lapsuudesta kerrottiin niin lohduttomalla tavalla, että mietin jo kirjan jättämistä kesken. En kuitenkaan jättänyt, ja pahin lohduttomuus väistyikin, kun päästiin juonessa eteenpäin. Markkula kuitenkin kirjoittaa jotenkin sellaisella töksähtelevän niukalla tavalla, joka ei ole minun aivojeni kanssa linjassa. En ole koskaan nähnyt yhtään Aki Kaurismäen elokuvaa (!), mutta jotenkin tuli sellainen olo, että Markkulan ilmaisu voisi olla vähän kaurismäkeläistä.

Kirjan aiheet olivat mielenkiintoisia ja tärkeitä: alkuperäiskansojen pakkosulauttaminen valtaväestön osaksi, kielen ja kulttuurin poiskitkeminen, pakkoadoptiot ja uusien sukupolvien juurten katkeaminen ja itsensä etsintä. Myös ilmastonmuutos oli esillä jäätiköiden sulamisen muodossa, mutta kuitenkin pienemmässä roolissa kuin alun perin kuvittelin.

Yksittäisenä asiana hämmennyin ja ärsyynnyin pääparin romanssin yhtäkkisestä syttymisestä: lukijalle ei annettu mitään syitä uskoa, että näin tulisi tapahtumaan. Lisäksi usein toistuneen sanan ”moraani” pitäisi kai olla ”moreeni”, kun puhutaan maalajista jäätikön reunalla.

#kirjaMastodon #bookstodon #inkeriMarkkula #maaJokaEiKoskaanSula #romaanit #kirjat #lukeminen #luettua

Ihastuin viime syksynä ihan täysillä Richard Powersin Ikipuihin, joten kun sitten näin kirjamessuilla hänen tuoreimman, vielä suomentamattoman kirjansa Playground, totesin että tämähän on saatava.

Playgroundissa on havaittavissa sama Powersin kertojanääni, useampi näkökulmahenkilö runsaine taustatarinoineen ja kantaaottavuus ajankohtaisiin asioihin ja erityisesti ekoteemoihin. Kirjaa voikin lukea useampaa eri näkökulmaa painottaen: yhtäällä on valtamerien luonnon tila ja lajien ihmeellinen monimuotoisuus uraauurtavan naissukeltajan näkökulmasta, toisaalla mustaan perheeseen syntyneen älykkään pojan kamppailu valkoisia täynnä olevissa kouluissa ja akateemisessa maailmassa, peleihin, tietotekniikkaan ja tekoälyn kehittämiseen uppoutuva nuori tech bro, Tyynenmeren saarilta kotoisin oleva taitelijanainen ja Ranskan Polynesiaan kuuluva pieni Makatean saari, jonka asukasyhteisö joutuu suuren päätöksen eteen, kun teknologiayhtiö haluaa ottaa saaren tukikohdakseen uusien, meren päällä kelluvien kaupunkien rakentamiseen.

Powers on taas ihan huikea, ei siitä mihinkään pääse. Hän osaa kertoa Suuria Kertomuksia, joissa on loputtomasti tasoja. Tämäkään kirja ei ole mikään järkäle, vaan 380-sivuinen, ja silti lukija ehtii kuulla kaikkien päähenkilöiden kokonaisen elämäntarinan. Pohdittavaksi tulevat niin rasismi ja kolonialismi, meriekologia ja luontokato, ensimmäisten naisten asema merten tutkimuksessa, tekoälyn ja somen algoritmien etiikka kuin ihmissuhteet ja ystävyyskin.

Mutta sitten tulee se mutta. Kirjan lopussa on sellainen käänne, että se vetää maton lukijan jalkojen alta. Sitä miettii, että mitä just luin, ja pitäisikö koko kirja lukea uudestaan uuden tiedon valossa. Päädyin lukemaan netistä ihmisten kommentteja tästä käänteestä, jotta sain vähän lisäymmärrystä tapahtumiin ja vertaistukea shokkiini. Täytyy sanoa, että tähän käänteeseen petyin, olisin ollut paljon tyytyväisempi kirjaan ilman sitä.

Ja kaikesta huolimatta Powers on silti huikea. Suosittelen, kuitenkin.

#kirjaMastodon #bookstodon #richardPowers #playground #kirjat #lukeminen #luettua

Ihastuin viime syksynä ihan täysillä Richard Powersin Ikipuihin, joten kun sitten näin kirjamessuilla hänen tuoreimman, vielä suomentamattoman kirjansa Playground, totesin että tämähän on saatava.

Playgroundissa on havaittavissa sama Powersin kertojanääni, useampi näkökulmahenkilö runsaine taustatarinoineen ja kantaaottavuus ajankohtaisiin asioihin ja erityisesti ekoteemoihin. Kirjaa voikin lukea useampaa eri näkökulmaa painottaen: yhtäällä on valtamerien luonnon tila ja lajien ihmeellinen monimuotoisuus uraauurtavan naissukeltajan näkökulmasta, toisaalla mustaan perheeseen syntyneen älykkään pojan kamppailu valkoisia täynnä olevissa kouluissa ja akateemisessa maailmassa, peleihin, tietotekniikkaan ja tekoälyn kehittämiseen uppoutuva nuori tech bro, Tyynenmeren saarilta kotoisin oleva taitelijanainen ja Ranskan Polynesiaan kuuluva pieni Makatean saari, jonka asukasyhteisö joutuu suuren päätöksen eteen, kun teknologiayhtiö haluaa ottaa saaren tukikohdakseen uusien, meren päällä kelluvien kaupunkien rakentamiseen.

Powers on taas ihan huikea, ei siitä mihinkään pääse. Hän osaa kertoa Suuria Kertomuksia, joissa on loputtomasti tasoja. Tämäkään kirja ei ole mikään järkäle, vaan 380-sivuinen, ja silti lukija ehtii kuulla kaikkien päähenkilöiden kokonaisen elämäntarinan. Pohdittavaksi tulevat niin rasismi ja kolonialismi, meriekologia ja luontokato, ensimmäisten naisten asema merten tutkimuksessa, tekoälyn ja somen algoritmien etiikka kuin ihmissuhteet ja ystävyyskin.

Mutta sitten tulee se mutta. Kirjan lopussa on sellainen käänne, että se vetää maton lukijan jalkojen alta. Sitä miettii, että mitä just luin, ja pitäisikö koko kirja lukea uudestaan uuden tiedon valossa. Päädyin lukemaan netistä ihmisten kommentteja tästä käänteestä, jotta sain vähän lisäymmärrystä tapahtumiin ja vertaistukea shokkiini. Täytyy sanoa, että tähän käänteeseen petyin, olisin ollut paljon tyytyväisempi kirjaan ilman sitä.

Ja kaikesta huolimatta Powers on silti huikea. Suosittelen, kuitenkin.

#kirjaMastodon #bookstodon #richardPowers #playground #kirjat #lukeminen #luettua