Tuomas Rantanen pohdiskelee kolumnissaan siitä, miten vastakkainasettelua ja vihaa voisi vastustaa lisäämättä niitä.
“Kokonaan on kadonnut käsitys siitä, että eivät perustuslaillisten oikeuksien puolustaminen ja lähimmäisenrakkaus ole mitään vihervasemmistolaista ääri-ideologiaa. Vain hetki sitten ne olivat myös vankasti porvarillisiin ja kristillisiin ihanteisiin liittyviä perusarvoja.”
Tässäpä pointti, jota olen itsekin ihmetellyt. Voitaisiinko palata siihen, että oltaisiin ihan vaan ystävällisiä toisillemme?
Toisekseen: “Kysymykseen siitä, miten voimme puolustaa kiusatuiksi joutuvia ihmisryhmiä tilanteessa, jossa reaktiomme vain innostaa kiusaajia, hän vastasi seuraavasti: ‘Ainakin niin, ettemme puhuisi niiden kiusattujen ihmisryhmien pään yli.’”.
Eilen käynnistimme Annu Ituarten kanssa projektin yhteistyössä Kirkkonummen kotoutumispalveluiden kanssa. Tavoitteemme on tarjota osallistumismahdollisuuksia maahanmuuttajille ja lisätä yhteisöllisyyttä heidän ja paikallisväestön kesken.
Kun parikymmentä eri maista kotoisin olevaa ihmistä kokoontuu yhdessä visioimaan, mitä kaikkea hienoa paikallisyhteisössä voitaisiin tehdä, porukan kommunikoidessa iloisesti useilla kielillä sekaisin ja yhteisen ymmärryksen kasvaessa, jäi aika sanattomaksi. Mikä mahtava mahdollisuus tällainen projekti on tuoda ihmisiä lähemmäs toisiaan!
Toisaalta harmittelen, että nämä mahdollisuudet usein jäävät puuttumaan. Vaalitaan niitä tiloja, joissa kuunnellaan toinen toisiamme, eikö niin?
https://voima.fi/blogijuttu/keskiviikkokolumni/2026/onko-taiteesta-vastalaakkeeksi-vastakkainasettelulle/?mc_cid=db21c0fb15
#antifasismi #maahanmuutto #yhteisöllisyys