Live and recent posts from across the Fediverse tagged #lukuvuoksi2025, aggregated by home.social.
Heipähei! Olen täällä ja luen kirjoja, mutta en ehdi juur päivittelemään. Jospa lomalla sitten myös kirjacasaa ajantasalle.
Tänään aloin kuunnella Olivia Laingin Ruumiin rajat -teosta. Sen alaotsikko on Kirja vapaudesta. Rakastin Yksinäisten kaupunkia, ja rakastan tätä. Voi jösses, että kirja voi mennä soluihin. Minulla ehkä erityisesti rikkinäisiin soluihin, jotka eivät osaa hallita jakautumistaan ja joiden takia mastektomia oli oikea valinta. Kirjan lukeneet tietävät miksi näin.
#lukuvuoksi2025 kirja nro 17
Sain eilen illalla luettua loppuun Jerzy Kosinskin Mukana kuvassa -teoksen (suom. Erkki Hakala). Se, että päädyin lukemaan kirjan on aika jännä kiemura. Puolisoni isä kuoli onnettomuudessa 1996, joten en koskaan saanut tavata häntä. Olisin halunnut tavata, koska hän oli suomentaja ja kirjaihminen, joka puolisoni mukaan piti erityisesti savolaisista. Juvalainen kirjailijaminiä olisi siis ollut mieleen ehkä, mutta minä tulin kuvaan mukaan (heh!) vasta 2004. Tässä alkuvuodesta juttelin puolison kanssa hänen isästään ja kirjallisuudesta, ja hän totesi mm. että hän olisi halunnut olla kuuntelemassa, kun me olisimme intoilleet kirjoista. Tuli hyvä ja lämmin olo, ja keskustelun jälkeen päädyin selaamaan edesmenneen appeni suomennoslistaa. Olin lukenut sieltä aiemmin mm. Luolakarhun klaanin (kukapa ikäiseni ei olisi niitä teininä lukenut!?) ja joitain Alistair McLeanin jännäreitä. Mutta listalta löytyi mm. Kosinskin kirja, joka onneksi löytyi kirjaston varastosta. Lainasin myös muutaman muun Erkin suomentaman teoksen, jotka on tarkoitus lukea tässä kevään aikana. Tämä on nyt minun tutustumishankkeeni.
Ja mitä sanoisin kirjasta. Se on yllättäen ajankohtainen. Järjestelmässä on sokeita pisteitä ja valuvikoja, jotka mahdollistavat kaikenlaisia juttuja ja kierteitä. Television tilalla on some. Kannattaa lukea.
#kirjamastodon #jerzykosinski #erkkihakala #suomentaminen #mrchance
#lukuvuoksi2025 kirja nro 16
Kuuntelin Joensuun reissulla viime viikolla Frank Martelan Älä etsi onnea: Epätyypillisiä elämänohjeita nykyihmiselle -teoksen. Toimi hyvin äänikirjana, koska teoksessa on jutusteleva sävy. En kylläkään pidä kirjan ohjeita epätyypillisinä, mutta se johtuu ehkä siitä, että onnellisuuden tavoittelun tyhjyyttä ja mahdottomuutta on tullut henkkoht mietittyä. Elämässä on syytä nauttia matkasta eikä perille pääsemisestä.
Yksi lempikirjoistani on Erich Frommin Pako vapaudesta. En oikeastaan tiedä miksi, mutta odotin koko ajan kuunnellessa, että Martela mainitsisi ko teoksen. Joku minua sivistyneempi ja parempi ajattelija voisi ehkä vinkata minullekin miksi kävi näin. Pitänee lukea Pako vapaudesta uudestaan.
#lukuvuoksi2025 kirjat 13, 14 ja 15, kaikki äänimuodossa pitkän matkan ajossa.
13. Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita (suom. Pauliina Vanhatalo)
14. Rebecca Solnit: Eksymisen kenttäopas (suom. Pauliina Vanhatalo)
15. Anna Jansson: Amorin kiehkurat (suom. Vappu Vähälummukka)
Olen tiennyt Rebecca Solnitin tuotannon, tietysti, mutta en ollut lukenut häneltä mitään. Viime viikolla yksi aihetta sivunnut somekeskustelu, johon en edes osallistunut, ajoi minut esseiden pariin ja ahmaisin samantien kaksi kirjailija Pauliina Vanhatalon suomentamaa kokoelmaa. Onneksi, koska lukiessa heräsi paljon ajatuksia. Osa niistä on niin yksityisiä, että en jaa, mutta yhden ison huomion voin kertoa. Solnit käy Eksymisen kenttäoppaassa mm. läpi sukunsa matkaa nykyisen Venäjän alueelta Yhdysvaltoihin. Hän kertoo tarinoita, joita on salattu, joista on vaiettu ja jopa valehdeltu. Hän paljastaa täyttämiään aukkoja. Hän on liikkeessä ja liikkeellä, maisemassa ja etenkin autiomaassa. En saa koko kaleidoskooppinäkymää mahtumaan tähän millään, mutta vertaan sitä väkisin omaan positiooni maailmassa. Minun sukuni on pysynyt, maantieteellisesti, tarinallisesti, kielellisesti. Kukaan ei ole hukkunut, tarinat ovat ehjiä. Jopa geenien mukaan on pysytty tutuissa ympyröissä. Jokin tässä pysymisen ja lähtemisen vertailussa minua innostaa. Koska ajattelen, että vaikka ei maantieteellisesti tai kulttuurisesti pääsisi kovin kauas, ei ajalta pääse karkuun, siinä on pakko matkustaa ainakin jossain määrin.
Lopuksi haluan muistuttaa, että kokoelmissa on paljon paljon muutakin.
Ja sitten Amorin kiehkurat, paremmin dekkaristina tunnetun Janssonin romanttinen hömppä (?). Äsken huomasin, että kirjailija on antanut päähenkilölle oman nimensä. Hauskaa. Ollaan Visbyssä ja kampaamossa, ja koetetaan saada romanttisia kohtaamisia aikaiseksi. Parhaimmillaan kirja on, kun se ei yritä olla romanttinen hömppä. Mitään genrerajoja kirja ei kunnioita ja se vilisee toinen toistaan mainiompia henkilöitä. Kyllä tämä lukea kannattaa.
Seuraavaksi jotain painettua!
#lukuvuoksi2025 kirjat 11 ja 12 samalla kertaa.
11. Emmi Pesonen, Kuvittelin tuntevani. Kuuntelin äänikirjana ja se toimi oikein hyvin. Päähenkilö on 46-vuotias Lotta, jonka parikymmenvuotias parisuhde on siinä vaiheessa, että lapset ovat muuttaneet omilleen. (Huomioi eteenpäin lukiessasi, että seuraavat huomiot kirjannut on 46-vuotias ja lapsista kaksi on ns. omillaan. Parisuhde on kohta 21-vuotias.) Lotta saa vahingossa tietää, että hänen puolisollaan on ollut yli puolentoista vuoden suhde toisen naisen kanssa. Kuvittelin tuntevani käsittelee pettymystä, luottamuksen päättymistä ja ehkä eniten itsetuntemusta (ei mennä nyt siihen kliseeseen, ettei toista voi koskaan tuntea). En tiedä, miten toimisin, jos saisin tietää, että puolisolla on ollut suhde, joka on päättynyt kolmannen osapuolen perheenperustamishaaveisiin ja niistä kieltäytymiseen. Jotain kirjasta kertoo, että Leosta eli puolisosta oli helppo pitää. Hän piirtyi kauniimmin kuin muut henkilöt. Loppupuolella on kohtaus, johon liittyy sairas koira ja teinipoika. Jostain syystä haluaisin kovasti jutella siitä jonkun kirjan lukeneen kanssa. Loppuun vielä huomio: joskus pettämistä pahempaa on se, missä se tapahtuu. Parisuhteissa on kai olemassa pyhiä paikkoja.
12. Vigdis Grimsdottir, Z - rakkaustarina (suomentanut Tapio Koivukari). Alunperin 1996 ilmestynyt kirja on julkaistu suomeksi 1997. Ihmettelin kirjaa jo aiemmin mastodonissa, mutta ihmettelen nyt lisää, kun sain aamuyön puolella kirjan luettua. Olen todennäköisesti ollut abiturientti, kun luin Z:n ja tartuin siihen silloin taidelukiossa opiskelevan pikkusiskon suosituksesta. Ja itseasiassa on saman siskon syytä, että luin kirjan nyt uudestaan. Siskollani oli omassa lukupiirissään lapsuuden ja nuoruuden vaikuttavien kirjojen kerta ja hän hankki Z-pokkarin sitä varten. Nappasin sen itselleni lainaan.
Kirjassakin on siskokset: Anna ja Arnthrudur (anteeksi ruma islanti, en löydä kännykän näppiksestä tarvittavia kirjaimia ja merkkejä). Sitten kirjassa on Z, nainen, jota Anna rakastaa sekä Valgeir, Arnthrudurin puoliso ja Annan ystävä. Anna on runoilija ja kuolemansairas, pitkät pätkät kirjasta on hänen runojaan. Halusin kirjoittaa kirjasta jotain jo yöllä heti sen loputtua, mutta en löytänyt sanoja. Nyt on vähän parempi tilanne, mutta kömpelöä on edelleen. Kirja on hieno, koskettava. Siinäkin pohditaan paljon parisuhdetta, pettämistä, vapautta, rakastamista, mustasukkaisuutta, elämää ja kuolemaa. Ehkä keskityn tässäkin omaan lukukokemukseeni ja punon huomiot yhteen Emmi Pesosen kirjan kanssa.
Olin nuorempana hirvittävän mustasukkainen, ehkä siksi samaistuin Arnthrudurin tuomioihin abina lukiessa. Minulle oli myös silloisessa elämässä varattu järkevän ja asiallisen esikoistyttären rooli, joten pisteiden yhdistäminen ei ole kovin vaikeaa. Nyt lukiessa olisin halunnut ottaa Arnthrudurin syliin, kuulla hänen hätäänsä ja kertoa, että hän on ihana. Ensimmäisellä lukukerralla Annan piittaamattomuus ärsytti, nyt tunsin kropassani hänen kaipuunsa vapauteen. Ajattelin lukiessa myös paljon edesmennyttä pikkusiskoani, joka eli kuolemansairaan elämää melkein neljä vuotta. Ymmärrän yhä paremmin, miksi hän halusi pitää sairauden itsellään ja hyvin pienen piirin tiedossa, vaikka se tarkoitti yksinäisyyttäkin.
Ja sitten ne yhteydet Kuvittelin tuntevani -teoksen kanssa. Tässäkin oli hienoja miehiä, etenkin Valgeir. Tässäkin oli parisuhteen pyhä paikka ja lisäksi Z kuvasi myös parisuhteen aikaa ja rytmiä, en tarkoita sen kaarta, vaan toistoa ja siihen sitoutumista. Eikö muuten olisi hieno kirjan nimi: Parisuhteen aika?
Tulipa pitkä kakellus. Jos jaksoit lukea tänne asti, niin pus, olet ihana.
#lukuvuoksi2025, kirja nro 10: Diana Wynne Jones, Liikkuva linna.
Nyt pitäisi varmaankin katsoa leffa uudestaan ennenkuin sanoo mitään, mutta minulla on sellainen muistikuva, että nämä eivät nyt kovin lähellä ole toisiaan. Kirja on monisyisempi.
Näin aikuislukijana toivoin, että Sophien iästä olisi otettu vielä enemmän irti ja taikataituruudesta myös. Mutta hieno kirja kaikinpuolin, olen iloinen, että luin.
Alun alkujaan teos on ilmestynyt 1986. Ajan kuluminen näkyy ehkä eniten parisuhde- ja seurustelukäsityksissä, mutta ei pidä antaa sen häiritä.
Tämä hirmuisen hyvä. Kiitos Jessi Jokelainen!
Eli just sain loppuun #lukuvuoksi2025 kirjan nro 9, joka on kansanedustaja Jessi Jokelaisen sarjispamfletti Femokratia
46 vuoden kokemuksella tyttöydestä ja naiseudesta sanon huh, ei ihme, että välillä vituttaa.
Itse olen viime päivät miettinyt kympintyttöyttä. Jokelainen ei aihetta mainitse, mutta luulen, että saattaisimme olla samaa mieltä seuraavasta ajatuksesta: Kympintyttö pitää määritellä säälittäväksi pingottajaksi ja suorittajaksi, koska päämäärätietoisesta ja asioita haluavasta tytöstä tulee päämäärätietoinen ja asioita haluava nainen, ja sellaiset on vaarallisia.
Voi miten hyvää lukeminen teki minulle just nyt. Minua myös luultiin tänään huomattavasti nuoremmaksi kuin olen. Ensin meinasin korjata, sitten päätin, että antaapa olla. Huvitti vähän sellainen tytöttelyasenne. En useinkaan kohtaa sitä enää, no koska olen kohta vittu viiskyt ja muuttumassa näkymättömäksi (?!?). Lukekaa kaikki Femokratia, jooko?
Seuraavaksi tämä lähtee lukuun mun ipanoille eli ihmekolmosille eli pojilleni. Ja puolisolle, joka on mies.
#lukuvuoksi2025 ja kirja numero 8. Se on autoillessa kuunneltu Cecelia Ahernin Pisamat kuin tähdet, suom. Anna Heroja, lukija Anni Kajos.
Aina kun minulla on töissä tiiviimpää, luen ja kuuntelen vähemmän ja kevyempää, tai sellaiseksi miellettyä. Tämän oli tarkoitus olla kevyt, mutta sisälsi minulle vähän turhan rajua ostrakismia ja fyysistä väkivaltaakin. Pisamissakin muuten asuttiin hyvin toimeentulevien autotallissa vuokralla kuten Lily Kingin Kirjoittajia ja rakastajia -romaanissa.
En tiedä, miten kauan muistan päähenkilö Allegran, mutta todennäköisesti muistan kauankin kirjallisen kikan, jossa muut henkilöt ja lukija näkevät päähenkilön kiusallisen kirkkaasti, mutta päähenkilö itse ei pysty itsereflektioon eikä tajua, miten sosiaalinen tilanne pitäisi tulkita.
Vuoden 2025 viisi ensimmäistä kirjaa.
Luen paljon (mahdollisesti? oletettavasti? ehkä? mitä on paljon?!!), mutta en ole koskaan pitänyt lukupäiväkirjaa. #lukuvuoksi2025 on ensimmäinen yritykseni. Kirjailijana lukeminen kuuluu toimenkuvaan, mutta tykkään kyllä lukemisesta muutenkin. Kuuntelen myös paljon äänikirjoja ja suoratoisto on tavallaan palauttanut minut ahmimisikään.
En ole kirjabloggari, en halua arvioida tai arvottaa, käytän kaikenlaista kirjallisuutta. Tai no, elämäkertojen kohdalla minulla on aukko sivistyksessä.
Kirjaan ylös ajatuksia lukemistani ja kuuntelemistani. Juttelen myös erittäin mielelläni kirjoista! Aloitin ajatusten muistiinlaittamisen instassa ja siirsin sen kuudennen kirjan kohdalla mastodonin puolelle. Tässä postauksessa on viiden ensimmäisen kirjan herättämät ajatukset. En malttanut olla editoimatta ja lisäilemättä. Vähän. Jätän kuvat pois, kun ei niillä ole tässä alustassa niin paljoa väliä.
1/2025 Hanna Kuuselan Syytös, aivan todella hieno teos. Meni tunteisiin ja kehoon. Muutaman kerran hörähdin, yhden kerran liikutuin kyyneliin. Rakastan yliopistoa ja sivistystä. Tunnistan Syytöksen tuskan epädemokratisoitumisesta ja sivistyksen rapautumisesta. Olin muuten yliopistossa töissä jo silloin, kun uusi palkkausjärjestelmä tuli. Olen myös uupunut ja masentunut yliopistohommissa. Olen ensimmäisen polven akateeminen ja enimmäkseen etätyötä tekevänä koen, että yliopisto on täällä meillä(kin) nykyään.
Ja lisäksi tuli mieleen, että Debytantti on sukua Syytökselle. Ehkä sisarpuoli tai pikkuserkku. Aineksissa on eroa, mutta pohjalla lienee syvä rakkaus yliopistoa kohtaan sekä toivon ja epätoivon loppumaton tanssi.
Kollega kysyi Debytantin luettuaan, onko minulla huonoja kokemuksia yliopistosta. On, mutta ei tästä nykyisestä, jossa moni asia on lopulta aika hyvin.
2/2025 Becky Chambersin Veisu luonnonkoneille (suom. Kaisa Ranta). Kuuntelin juuri ilmestyneen kirjan neuloessa ja ruokaa laittaessa. Onneksi tällaisia teoksia tehdään. Pieni, viisas, riemastuttava kirja, joka saa miettimään tarkoituksia.
"Se ei ole kädestä pitämisen tarkoitus, eihän?" se kysyi nolostuneena, sillä se tiesi jo vastauksen.
Odotan kovasti kirjan paria.
3/2025 oli Katariina Harteelan Pakastaa, ei pakasta. Kirja kertoo perheellistymisajatuksista ja -päätöksistä, kun biologia on tulossa vastaan. Kai tämä romaani on, vaikka kuuntelin kuin tarinallista dokkaria. Eksoottinenkin omasta näkökulmasta, kun oma elämä on mennyt ihan toisin.
4/2025 Rosa Meriläisen Sano vaan - Urheamman tilan periaatteet. No, minähän olen nössö ja vässykkä, konsensushakuinen sovittelija, eli tämä kirja on kirjoitettu juuri minulle. Rohkeaksi on väitetty monta kertaa, mutta en kyllä ole. Urheampi tila ei ole sama kuin turvallisempi tila, mutta samaan keskusteluun ne liittyvät. Ei minusta teräväkielistä esitaistelijaa kirjan ansiosta tullut, mutta ehkä änkyttelen ajatuksiani jatkossa esiin ilman liiallista etukäteiskritiikkiä ja -sensuuria. #mitätekisimeriläinen
5/2025 on Asko Jaakonahon romaani Kulta-aura. Aloitin tämän jo syksyllä ja olen pitänyt välissä pitkiäkin taukoja. Tämä on siis hyvä kirja, mutta päähenkilö on niin vaivalloinen, että lukeminen vei aikaa. Kulta-auran päähenkilö on Sigurd Wettenhovi-Aspa, kauniisti sanoen elämäntaiteilija. Kaiken aina itselleen parhain päin selittävän miehen elämän naiset nousivat minulle päähenkilöä innostavammiksi. Kuka esimerkiksi on Palaga? Mistä hän tuli Sigurdiin elämään ja miksi hän pysyi? Janosin tietää lisää Divina Paillardista.
Kirjoittajana Kulta-aura sai miettimään montaakin asiaa, esimerkiksi epärehellistä kertojaa. Tai siis kertojaa, joka itse uskoo itseään. Ja joo googlettelin yksityiskohtia pitkin matkaa.
#kirjamastodon #hannakuusela #syytös #katariinaharteela #pakastaaeipakasta #BeckyChambers #veisuluonnonkoneille #kaisaranta #rosameriläinen #urheammantilanperiaatteet #askojaakonaho #kultaaura #lukeminen
Muoks: typoja siistitty!
#lukuvuoksi2025 jatkuu. 7/2025 on Diana Wynne Jonesin Kyylän kyydissä (suom. Anna-Maija Viitanen).
Ihana seikkailu ja aikamatka omaan lapsuuteen. Jos luin kirjan heti sen suomennoksen ilmestyttyä kotikunnan kirjastoon, olin ehkä 11 tai 12.
Kyylän kyydissä on kirja sisaruudesta. Esikoisena, jolla on kolme nuorempaa sisarusta (yksi nykyään ikuisesti 38v), tiedän asiasta jotain. Se on myös kirja elämänhallinnan mahdottomuudesta, eikö vaan?
Muistin viemärit, muistin turbaanin ja kuoropojat, muistin Fifin. En muistanut kirjailijan ammatille irvailemista, en Shinea, en avaruusalusten piirtelyä. En todellakaan muistanut Fifin tarinan kaarta.
Keho muisti, miten totisen taianomaisesti suhtauduin kirjoihin silloin, ehkä noin kolmekymmentäviisi vuotta sitten. Tunsin ne. Parhaat luetut menevät edelleen kehoon.
#kirjamastodon #lukeminen #dianawynnejones #kyylänkyydissä
muoks: suomentaja lisätty
#lukuvuoksi2025 on mun henkkoht yritys merkitä muistiin huomioita ja ajatuksia lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista. Kingin Kirjoittajia & rakastajia on kirja 6/2025. Viisi ekaa on instassa ja siirtänen niidenkin herättämät ajatukset tänne jahka kerkiän.
Ja mitä ajattelin: Kaunista, soljuvaa, kieltä ja tarinaa. Mua todnäk nauratti väärissä kohdissa, mutta viime vuosien menetykset ovat vaikuttaneet huumorintajuuni niin. Kun vaikeuksissa pistetään sekä määrässä että laadussa nupit kaakkoon, mua alkaa huvittaa. Liikutuin todnäk niissä kohdissa, missä pitikin. King kuvaa aivan helvetin hienosti ihmisten välisen kommunikaation kömpelyyttä ja etenkin sosiaalisesti osaavamman vastaantulemista. Romaanihenkilöitä, joilta voi ottaa mallia sosiaaliseen kanssakäymiseen?!? Ja ah, miten nautin kirjoittamisen ja sen ympärillä pyörivän elämän kuvauksista, siitä miten kirjoittava ihminen tarkkailee kaikkea koko ajan. (Yksi asia tosin kiusaa. Kerättiinkö koirankakat pussiin ja vietiin roskikseen 1997?)
Pikkusiskollani oli lukupiirissään lapsuuden ja nuoruuden tärkeiden kirjojen kerta. Hän muisti taidelukioajaltaan Vigdís Grímsdóttirin Z - rakkaustarinan. Aikoinaan, siskon innostamana minäkin luin Z:n ja tykkäsin kovasti. Aloin sitten eilen illalla lukea kirjaa uudestaan. Ja on kuulkaa aika jännää lukea hetero-Arnthrùdurin kummastelua sisarensa rakastumisesta naiseen. Lukiessa mietin vain, että todellako tarvitsimme kaunokirjallista käsikynkkätalutusta seksuaalivähemmistöjen rakkauselämään vielä ysärin lopussa. Jossakin asioissa maailma on kehittynyt paljon vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana (haluan toiveikkaasti ajatella näin). Palannen aiheeseen myöhemmin useamman kerran, koska kirjaa riittää vielä moneksi iltayöksi.
@vehka Jännittävää! Ja silti, tuskin maltan odottaa.
Tähän liittyen: ehdin just vuoden alusta aloittaa henkkoht luettuja kirjoja listaavan julkipäiväkirjan instassa. Nyt sitten kipuilen, että miten jatkan. Instastooreissa on ollut kirjan kuva ja muutama kirjan herättämä ajatus. Sopiiko sellaiset tänne? #lukuvuoksi2025
Kävin tapaamassa kirjailijaisosiskojani. Sain toiselta heistä joulu-/synttärilahjan eli nää korvikset! Kattokaa miten mahtavat! Ne on pinkit.
Siinä teen hörppimisen lomassa vaihdettiin kuulumiset, puhuttiin kirjallisuutta, kirjajuttuja ja kirja-/taidepolitiikkaakin. Lopuksi ihmeteltiin Tarot-kortteja ja mietittiin niiden käyttämistä kirjoittamisen apuna. Oli muuten upeita pakkoja. Kevään teemakortiksi nostin Temperancen. (Kohtuudesta, tasapainosta, harmoniasta voi sanoa montakin asiaa, onneksi kortissa on mukana myös luovuus ja parantuminen.)
Aloitin tammikuun alussa instan puolella semmoisen #lukuvuoksi2025 -jakohankkeen. Nyt en sitten tiedä, mitä tekisin. Viisi luettua ja kuunneltua ehdin jakaa. Laitanko ne sitten tänne? Vai hylkäänkö koko hankkeen?