Search
164 results for “pairvia”
-
Seinä
Seinän pääosassa on nainen, joka kirjoittaa muistiin menneitä tapahtumia. On oletettavasti viides marraskuuta, olkoonkin, että nainen sanoo hukanneensa viime talvena muutamia päiviä. Hän on aivan yksin ja arvelee, ettei hänen muistiinpanojaan koskaan löydetä. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Rüttlingerit kutsuivat naisen metsästysmajalleen. Hugo Rüttlinger on varakas kattilatehtailija, joka on hankkinut metsästysalueen vuorilta. Hän ei pidä metsästämisestä, mutta varakkaan […] -
Meidän lapsilla on kummallakin useampia harrastuksia ja aikataulut, erityisesti säännöllisten treenien tms poikkeukset eri paikoista tulee tyypillisesti vain päiviä tai viikkoa ennen.
Nyt tuli musiikkiopistosta kerralla koko kevään orkesteriaikataulut, kaikki poikkeukset, konsertit ja muut kerralla, yhdessä taulukossa.
Aivan helmi! Miksei näin tehdä joka paikassa? En usko, että me ollaan ainoa aikataulujen kansaa painiva perhe.

Ja siis tämäkin, että pystyy juomaan teetä!
Ei ole liian kuuma juoda teetä!
Että joutuu olemaan päiviä ja viikkoja ilman teetä, kun keskellä yötäkin on niin kuuma, ettei silloinkaan voi juoda teetä!
Tänä kesänä on voinut juoda teetä milloin on mieli tehnyt!
Nytkin vieressä ihanaa jasmiiniteetä, OmNomNom!
EDIT: Tasan ei käy onnen lahjat; Espanjassa 46 astetta, hyi hlvtt!
-
Aurinkopaneelini tuottava vuodessa karkeasti 6500kwh.
Vuosimittari näyttää tällä hetkellä lukemaa 2300kwh.
Näiden kahden faktan ohjaamana voidaankin ajatella kesästä olevan reilu kolmannes käytettynä.
Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee aurinkoisia päiviä, vielä voit löytää ystävän, vielä tilaisuuden saat.
-
Tutkimus: Älykelloilla voidaan estää seuraava pandemia – tai ainakin vähentää laajoja sulkutoimia https://www.sttinfo.fi/tiedote/70950800/tutkimus-alykelloilla-voidaan-estaa-seuraava-pandemia-tai-ainakin-vahentaa-laajoja-sulkutoimia?lang=fi #aaltoyliopisto #yliopisto Tavalliset älykellot havaitsevat käyttäjänsä virusinfektion tarkasti jopa päiviä ennen varsinaisten oireiden ilmenemistä. Tuore tutkimus osoittaa, että älykelloja voitaisiinkin hyödyntää seuraavan pandemian pysäyttämiseen – tai ...
-
Putinista sellainen on. Kuten pitääkin.
Netanjahusta sellainen on. Kuten pitääkin.
Mutta miten hlvt:ssä #KansainvälinenRikostuomioistuin ei ole jo aika päiviä sitten antanut pidätysmääräystä al-Assadistä?
TÄH?!?
EDIT: Olen kuullut BBC worldiltä Assadin hallinon kiduttamien haastatteluja, ja on pitänyt laittaa kesken kiinni rario. Niin karmeita asioita. Ja silti!
#Putin #Netanjahu #alAssad #Assad #Venäjä #Israel #Syyria #sotarikos #sotarikollinen #ICC #Haag #ihmisoikeudet #sota #sodat

#Finland, the first nation to create an official national #soundscape. 🇫🇮 💙
"Finns have always been deeply connected to their natural surroundings & cultural heritage,” says Paula Parviainen, Finland’s Ambassador for Culture & Creative Industries.
“We wanted to bring these to a wider audience in a way that transcends languages & borders. We envision providing peace & calm in people’s daily lives - an opportunity to relax & reflect.”
https://finland.fi/arts-culture/sounds-like-finland-capturing-the-countrys-essence-in-music/
-
Eilen oli Lapsi töihin päivä ja se oli hauskaa! Mutta aloin sen perusteella miettiä, mitä muita päiviä tämän suuntaisesti voitaisiin järjestää? Miten olisi myös "Tuo vanhempasi töihin päivä" tai "Tuo kaveri/puoliso töihin päivä", jossa aamupäivä vietetään toisen työpaikalla ja iltapäiväksi vaihdetaan toisen työpaikalle?
Joka tapauksessa, poikani olivat tänään töissä mukana, joten heidän tekemänsä videot ovat tulossa kohta kanavalle! 👍
Kuvitus: #TuoLapsiTöihin eri maailmoissa, Midjourney.
-
Olisko kellään ideoita mistä 19 v nuori löytäisi uusia samanhenkisiä ystäviä? Kaikki kaverit kuulemma intissä tai muuttaneet hesuliin. Mulle esitettiin tää kysymys ja ajattelin hyödyntää parviälyä. Ehdotin jotain järjestöjä, mutta korosti ettei halua mitään vastuutehtäviä koska liikaa stressiä ym. Henkilön kiinnostuksen kohteita on vaihtoehtoinen rock&punk musiikki, politiikka, yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Punavihreät arvot, sateenkaari #kaverit #ystävät #nuoret
-
Oletko aamuvirkku?
"Neandertalilaisilta perityt geenit lisäävät taipumusta nousta aikaisin, selviää tuoreesta tutkimuksesta, josta uutisoi The Guardian. Piirre on hyödyksi alueilla, joilla on lyhyitä päiviä."
-
#Itsenäisyyspäivä kuuluu hyviin juhlapäiviin.
Näitä ovat myös #juhannus ja #vappu.
Ne kun ovat sellaisia päiviä, jotka (liki) kaikkialla muualla ovat vain päiviä päivien joukossa, joten #YleMondo n kuuntelijat eivät silloinkaan altistu juhlapäivän perinteiden mukaisiin sisältöhin musiikista juhlajumalanpalveluksiin jne.

Mihinkähän sitä nyt sitten tänään alkaisi, kun päivä meni ns. uusiksi. En minä niillä valmiiksi ostamillani bussilipuilla kuiteskaan viitsi Stadiin tässä myrskyssä nyt lähteä.
Sentäs ottivat ylös päiviä, jotka mulle ei käy uudeksi leikkausajaksi, että sen puolesta tätä nyt ei enää pitäisi joutua venkslata. Tiedä, ottavatko normaalisti, mutta kun jo useamman kerran ovat #leikkaus ta siirtäneet, niin ehkä nyt kuunneltiin potilastakin sen verta.
-
Tykkäätkö salamista?
"Yli 10 000 salamaa vuorokaudessa on suuri määrä Suomessa. Tuollaisia päiviä on vain muutama vuodessa. Ennätys Suomessa on noin 40 000 salamaa vuorokaudessa."

Pitkään pyörittelin tätä asiaa tai oikeastaan se on kylläkin ongelma.
Mulla on ehkä oikeasti paha karkkiriippuvuus ja se haittaa hirveästi mun arkea.
Jotenkin tosi creepyy kelata et karkki on mielessä aamusta iltaan ja lasken päiviä siihen et milloin saa seuraavan kerran karkkia ja eikä edes vähäinen määrä riitä vaan sitä on pakko kiskoa sairaan paljon et tulee niin paha olo. Tätä kohtaa en tajua miksi edes teen näin itselleni.
Ja sama meno jatkuu aina viikosta toiseen, vuodesta toiseen. Enkä tiedä miten tätä pitäisi hoitaa ja kaikkialla aina sanotaan et kohtuus kaikessa, mutta mun kohdalla tää ei vaan toimi millään. Nyt kaipaan ulkopuolisen neuvoa tähän et lopetanko kokonaan karkin syönnin vai mitä tälle voi tehdä?
Ahdistaa ihan vitusti koko juttu ja hävettää ja tuntuu etten pärjää tän asian kanssa yksin. 😢