#pisarajalammas — Public Fediverse posts
Live and recent posts from across the Fediverse tagged #pisarajalammas, aggregated by home.social.
-
Nyt - vasta! - voin sanoa, että Pisara ja lammas 1-2 (2012/2014) on kokonaisuudessaan erinomainen progelevy ja rock-ooppera. Ei paremmasta väliä!
Kun 2-osa ilmestyi, asetelma oli epäreilu: 1-osaa oli tullut kuunneltua jo paljon, joten sen biisit olivat läpituttuja, ja päässäni oli aavistuksia ja odotuksia tarinan jatkosta. Siksi 2-osa ei pystynyt lunastamaan sille asettamiani odotuksia, vaan sen biisit jäivät kylmiksi.
Kuten oopperaan aivan oikein kuuluukin, 2-osassa oli seassa samoja melodioita ja musiikillisia teemoja kuin oli kuultu 1-osassakin, ja sekin osaltaan latisti vastaanottoani. "Hö, tämähän kuultiin jo aiemmin. Eikö tässä olekaan mitään uutta?" (Oli siellä.)
Tarinan loppuosan traagisuus ja suorastaan kauhuelementit myös säikäyttivät. Levy jäi lopulta vähemmälle kuuntelulle, ja varsinkin sen viimeiset biisit.
Kun nyt kaivoin levyt esiin (monessa eri formaatissa) ja aloin taas kuunnella niitä, pääsin vihdoin 2-osankin sisään. Aikaa oli kulunut tarpeeksi paljon, jotta levyn osat saivat tasavertaisen huomioni.
Ja mitä herkkuja sieltä vielä löytyikään! Erityisesti on kehuttava 2-osan tekstiaiheiltaan kamalimpia kappaleita "Synnytys" ja "Paljastuminen", joita olin aiemmin suorastaan vältellyt. Miten herkullisia sävellyksiä ja sovituksia! Koko 2-osa on rautaa, ja nyt olen valmis pitämään sitä 1-osaakin parempana. Vaikka kokonaisuushan se on, ja hyvä sellainen.
Mitä teksteihin tulee, ne ovat lyyrisesti huikeita. Tarina on raju, joo, mutta niin ovat antiikin tragediatkin. Ja chili polttaa. Silti niistä tykätään. Tai juuri siksi!
P. S. Huomasin tätä kirjoittaessani, että "Lammas matkustaa" -biisissä on virhe! Kuuntelepa rummun iskuja kohdassa "...häkkini verkon löysäksi törmäilivät". Vaan eipä mitään. Kuten Tommi lausui noin 24 vuotta sitten, suurin piirtein: "matonsolmijakin jättää kudokseensa virheen, ettei suututtaisi Allahia".
https://www.youtube.com/watch?v=12f6OleJ1tY
#AbsoluuttinenNollapiste #PisaraJaLammas #proge #KylläPöyhkeäProgeAinaRehellisenRockNRollinVoittaa