Teemu Nikin ”100 litraa sahtia” (2024):n merkillepantavimmaksi seikaksi jää yhteistyö italialaisten kanssa musiikin saralla. Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka ovat tietenkin vastaansanomattomia, mutta ilman heitä tämä kesäteatterimainen palikkadraamasekoilu olisi raastava lusittava. Vakavoitua haluttaisiin, mutta ohuet puskafarssihenkilöt eivät millään pysty nousemaan viimeisen puolituntisen vaatimalle tasolle.
Naisten alkoholismia käsiteltäköön taitavammin, oli komediaa tai ei, ollaan böndellä tai ei. Tsehovinpyssykin on tuskastuttavan simppeli.
Röyhkeä rajanylitys Sysmästä Alholan puolelle olisi tehnyt tälle hyvää. ★★½