https://poesia.fi/teokset/haluamme-kaiken/
Luin tällasen. Italiailaisen työväenluokan klassikkoromaani, joka jossain netissä tuli vastaan ja vasta lainattuani hoksasin et tämä suomennoshan oli aivan uunituore, julkastu 2024.
Alkupuolisko käy sankarin vinkkelin kautta läpi työelämän paskuutta, sekä yhteiskunnasta ja työstä vieraantumista. Toinen osa siirtyy kuvaamaan lakkotaisteluita, kapitalismin kritiikkiä, ja ammattiliittojen toimimattomuutta.
Alkupuolisko meni kuin siivillä, mutta toinen osa alkoi olla todella pitkästyttävää, kun lakkotaisteluita kuvataan osastojen ja päivien tarkkuudella, tyyliin minä tunteina mikäkin Fiatin tehtaan linjasto seisoi. Perässä tuleva luku joka oli kuin kommunistinen manifesti konsanaan, yleiskokouksen puheesta, viihytti taas tulisuudellaan, mutta taas myöhemmin pitkä kuvaus väkivaltaisista taisteluista poliisijoukkoja vastaan oli lähinnä joukko-osastojen ja paikkojen nimien luettelua, kunnon puurtamista.
Kirjaa kehutaan näemmä siitä, kuinka tää toisen osan kerronta ikäänkuin siirtyy koko työväen näkökulmasta kerrottavaksi, aiemmasta yksilön kerronnasta, mutta ei se nyt varsinaisesti mukaansa tempaisevaa tarinaa tee. Varsinaiset henkilöhahmot kun puuttuvat täysin, tätä päähahmoa lukuunottamatta.
Joka hän kyllä on omalla tavallaan mielenkiintoinen. Laiskaa ja ilkeää työnvieroksujaa voisi olla helppo vihata, vaan lopulta tämä hahmo onnistuu minusta todella kiteyttämään sen mitä kaikki tuntevat; tahdon enemmän liksaa, vähemmän töitä, olisimpa uimassa etelässä, koko systeemi on riistoa, haistakaa vittu.
Työväenluokan viestiä on muodikkaampaa pukea ylevempiin sanoihin, mutta eipä tuota voi kiistää.
Summasummarun, enemmän sellainen tunnelmallinen kuvaus todellisesta 60 luvun Italian työtaisteluhengestä