Search
150 results for “kavelykatu”
-
“Ihmisoikeudet on varattu vain osalle ihmisistä, demokratia on enemmistön valtaa ilman vähemmistöjen oikeuksia, ja #oikeusvaltio on turvallisuusvaltio, jossa oikeus on alisteinen kansalliselle turvallisuudelle.”
-
”#Käännytyslaki on Suomen sokea piste. Moni Suomessa näyttää ajattelevan täsmälleen niin kuin Orbán: Me olemme erityisiä. Meidän ei tarvitse noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.”
#ihmisoikeudet #perustuslaki #eurooppa #politiikka
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/b081e74c-34d5-463a-a2fa-f87332fa728f
-
”Tulevaisuudessa, jos Suomessa aiotaan uudenlaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa säätää lakeja, joilla poiketaan kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista, tullaan niiden perusteluissa todennäköisesti viittaamaan perustuslakivaliokunnan lausuntoon poikkeuslaista.”
-
”Olen jo pitkään kritisoinut venäläisten kanssa Suomessa solmittuja kiinteistökauppoja, koska mielestäni on ollut ilmeistä, että mitä #venäläiset eivät sotimalla saaneet, sen he yrittäisivät ostaa.”
-
”Oikeusoppineet ovat osoittaneet, että koska #käännytyslaki olisi EU-oikeuden vastainen, tulisi se jossain vaiheessa käsiteltäväksi EU-tuomioistuimeen, siirtolaisuutta tutkinut Tampereen yliopiston apulaisprofessori Anitta Kynsilehto totesi.”
-
Toisin sanoen: muunrotuiset ja -uskoiset kannettaisiin rajapuomin yli takaisin Venäjän puolelle ja samaan aikaan #venäläiset huristelisivat mersulla maahan. Pääministeri Orpon mukaan tämä lähettää ”vahvan viestin” Kremliin. Näin voi tosiaan käydä.

”Rajalain hyväksymisestä liikuttui kyyneliin asti ainakin kolme Perussuomalaisten kansanedustajaa. Sisäministeri Mari Rantanen pyyhki avoimesti kyyneliään äänestyksen jälkeen. Myös Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra pyyhki silmäkulmiaan.”
#ihmisoikeudet #perustuslaki #politiikka
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/38813f4c-1ada-4209-b1ce-64efbb65feff
-
”Ingen av Svenska folkpartiets riksdagsledamöter berättar hur de tänker rösta i fråga om den så kallade avvisningslagen. Partiordförande Anders Adlercreutz säger att lagen är en kvistig fråga för SFP.”
-
Puhe pelistä Putinin pussiin on kuin suoraan Putinin pelikirjasta, ja puhe Putinin pelikirjasta pelaa Putinin pussiin, joka on suoraan Putinin pelikirjasta. Suora peli Putinin pussiin puhuu Putinin pelikirjasta, ja pelikirja Putinin pussista pelaa suoraan Putinin pussiin.
-
@HannaEsmeralda_ “Att respektera #rättsstaten, mänskliga rättigheter och internationella avtal är en grundläggande förutsättning för vår #säkerhet. Att bortse från detta på det sätt som regeringen föreslår skulle vara direkt farligt för oss och för världen.”
-
”Regeringen har inte lyckats visa varför mottagandet av fler asylsökande skulle utgöra att allvarligt hot mot #Finland. År 2015 kom det mer än 30 000 asylsökande som Finland lyckades hantera väl. Efter att kriget i #Ukraina startade kom flera tiotusentals ukrainare hit.”
-
“S-Pankin Fenno-rahaston salkunhoitaja Juha Varis sanoo, että sijoittajia kiinnostaa tällä hetkellä yksi teema, ja se on #tekoäly. Siihen menee kaikki huomio ja varmaan sijoittajien rahatkin tällä hetkellä.”
-
#Antisemitismi ylikorostuu hallituksen rasismin vastaisessa toimenpideohjelmassa, sanovat ohjelmaan lausuntoja antaneet järjestöt. THL pitää antisemitismikirjausta ”epäsymmetrisenä”. Antisemitismistä löytyy ohjelmassa ”oma kokonaisuutensa”, SPR huomauttaa.
-
"Perussuomalaiset vaatii Kokoomukselta ja RKP:lta selvitystä siitä, miksi puolueiden kaksi kansanedustajaa äänesti tyhjää. #Rydman itse ei näe tarpeelliseksi muuttaa käytöstään."
-
De alternativ som UNHCR:s nordiska chef tycks föreslå är att upprätthålla häkten för asylsökande vid gränsen och att gå in för bilaterala politiska förhandlingar med ryssarna. Det första verkar vara problematiskt ur ett människorättsligt synvinkel och det andra politiskt omöjligt och oönskat i dagens läge.

”Folk ställs inför påståendet att det här skulle vara det enda alternativet, då det inte är sant. Det finns många sätt att bevaka den ryska gränsen som beaktar mänskliga rättigheter.”
-
”Folk ställs inför påståendet att det här skulle vara det enda alternativet, då det inte är sant. Det finns många sätt att bevaka den ryska gränsen som beaktar mänskliga rättigheter.”
-
Mitä tekevät ne #kansalaisjärjestöt, joiden tunnettuus ja toiminnan suosio eivät ole yhtä korkeat? Hallituksen päätösten seurauksena suomalainen #kansalaisyhteiskunta saattaa surkistua. Se olisi merkittävä muutos siinä, minkälainen #yhteiskunta Suomi on.

”Finnwatch kertoo paikanneensa neljässä päivässä valtion sen avustuksiin tekemät leikkaukset. Finnwatch tunnetaan mm. verojärjestelyjä ja yritysten vastuullisuutta koskevista selvityksistään.”
-
”Finnwatch kertoo paikanneensa neljässä päivässä valtion sen avustuksiin tekemät leikkaukset. Finnwatch tunnetaan mm. verojärjestelyjä ja yritysten vastuullisuutta koskevista selvityksistään.”
-
"Taustalla on hallitusohjelmaan kirjattu pyrkimys parantaa kotimaisten järjestöjen mahdollisuuksia saada kansainvälistä rahoitusta. Me yritämme myös tiedottaa kansainvälisistä hauista aktiivisemmin."

”Ekonomen Roger Wessman konstaterar att det ökade antalet sysselsatta personer innebär en samhällsekonomisk nytta för #Finland på flera miljarder. Vi talar om en lika stor effekt som de sparåtgärder som regeringen beslöt om i år, förklarar Wessman.”
-
"Jopa 90 % pendelöinnin hyödyistä saataisiin työttömien työllistymisen kautta. Ainoastaan 10 % pendelöintihyödyistä kertyisi työpaikkaa vaihtavien tuottavuushyötyjen kautta."