home.social

#volterkilpi — Public Fediverse posts

Live and recent posts from across the Fediverse tagged #volterkilpi, aggregated by home.social.

fetched live
  1. Alastalon ääneenluku jälkikasvun toimesta (ja aloitteesta, sukupolvikapinaa sekin) etenee vähin erin. Härkäniemi sai valittua piippunsa, Langholmaa saatetaan sisään ja Pukkila nureksuu partahaiveniaan pureksien, ettei hän ole se, jota muut ihailevat. #Alastalo #Kirjamastodon #VolterKilpi #AlastalonSalissa

  2. @anulahtinen Olen joskus miettinyt, kuinka suuresta ja mahtavasta koko pitäjää koskevasta nousukaudesta tässä romaanissa kerrotaan ja kuinka nöyrästi se kerrotaan. Tietenkin tarina perustuu vain löysästi todellisuuteen, mutta yhtymäkohtia on Volter Kilven suvun historiaan ja parkkilaivan rakennukseen Kustavissa
    Alueen tilalliset olivat saariston väkenä olleet kalastajia läpi aikojen. Jossain vaiheessa 1800- luvulla kaupunkien porvareiden yksinoikeutta kaupaan purettiin, kauppaa päästiin käymään Tukholmaan ja pian koko Itämeren alueella. Alusten koko kasvoi. Salakuljetustakin harrastettiin. Pitäjässä alkoi olla useampi isäntä myös merikapteeni ja/tai retari. Riskiä jaettiin alusten ristiinomistuksen kautta. Rannoilla oli jo pykätty useampinkin kuunari. Pitäjän tilattomasta väestäkin suuri osa kulki merellä tai osallistui rakentamiseen tai varusteluun.
    Parkki oli kaikkien haaveiden täyttymys, sillä aukeaisi koko maailma.
    Parkin rakentaminen työllisti koko pitäjää, kirkon menojen yhteydessä kuulutettiin erilaisista työtarjouksista, oli revittävä rivettä ja vuoltava katajatappeja. Hauskaa, että tämä kirjan mukaan alkoi isännästä, joka hämärässä liiterissä veisti koivuhalkoa parkin malliin.
    Nöyryyteen toki on syytä, se tulee ilmi tähän kirjaan liittyvästä, voisiko sanoa jatko-osasta: Volter Kilven Pitäjän pienempiä. Siinä on useita toisistaan riippumattomia kertomuksia, joissa sivutaan tämän parkin rakennusta ja sen myöhempiä vaiheita ja ihmisten kohtaloita.
    #VolterKilpi
    #pitajanpienimpia

  3. Tänään aamulla heräsin muistellen eilistä pätkää Alastalon salista: Härkäniemi muistelee, miten syysankeudessa tapasi Alastalon halkovajasta piirtelemässä halkoon ison laivan mallia (joskus 1800-luvun puolimaissa).

    Alastalo oli huomannut, että Bornholmin kohdalla kunnon paatit suuntaavatkin kohti Englantia eikä Lyypekkiä, ja visioi itselleen ja Härkäniemelle uusia paatteja Hullin väylille. Kaveri pitää saada mukaan, koska marjametsälläkin on seuraa ja iloa myös kaverin ämpärin täyttymisestä.

    Virkeästi Alastalo myös Malakias Afrodite Härkäniemelle kaavaili jo englannin-tuomisia, joilla tämä houkuttelisi itselleen puolison; mutta tässä asiassa Härkäniemi ei niin osaa ottaa kaveristaan mallia. Joka tapauksessa piti oikein kaivaa karttakirja esiin ja miettiä näitä reittejä. Karttakirja, koska en jaksa kaikkea kaivella koneelta.

    Hienosti kirjassa välittyvät Alastalon havainnot Bornholman kohdalla lipuvista aluksista.

    #AlastalonSalissa #Kustavi #Purjehdusreitit #VolterKilpi #Härkäniemi #Alastalo #Kirjat #Bookstodon

Share on Mastodon

Enter the server where you have an account.