2/X Kuljettaja pakeni #poliisi a #Rauma n keskusta-alueella läpi kaksien punaisten liikennevalojen, yli istutusten ja pitkin kevyen liikenteen väylää. Takaa-ajo päättyi, kun kuljettaja ajoi ulos tieltä ja osui tolppaan.
Hänellä on aiempi tuomio törkeästä rattijuopumuksesta vuodelta 2017.
#Turvallisuuspäällikkö on lisäksi tuomittu palvelusrikoksesta vuonna 2015. Rikoksen tekoaika sijoittuu vuodelle 2013. Hän työskenteli tuolloin Rajavartiolaitoksella.