#saannot — Public Fediverse posts
Live and recent posts from across the Fediverse tagged #saannot, aggregated by home.social.
-
#kansalaisaktivismi #autisminkirjolla #fakta #saannot #demokratia #oikeudenmukaisuus #oikeusvaltio #narsismi
Minulla on maine hankalana ämmänä. Erittäin hankalana, ikävänä ihmisenä.Olin jo lapsena sellainen etten hyväksynyt epäoikeudenmukaisuutta.
Lapsuuskodissani isä käyttäytyi itse kuin sika pellossa, mutta vaati muilta kuuliaisuutta.
Vaikka isä oli impulsiivinen, myös väkivaltainen ja jopa sadisti, uhmasin sitä pikkutyttönä. Muutin pois lapsuuskodista 16 vuotiaana.
Tuolloin 16v liityin ensimmäistä kertaa järjestöön.
Olen jo lapsena ymmärtänyt ettei oikeudenmukaisuus ole mikään itsestäänselvyys. Opin jo nuorena ettei mikään ole itsestäänselvää.
Valitettavasti nykyään hankalat yksilöt lääkitään hiljaiseksi etteivät häiritse kaupankäyntiä, kasinokapitalistia, saati sovinisteja, äärioikeiston kehittymistä.
Varsikin naisoletettujen käsketään vaieta seurakunnissa ja nykyään se komento on voimistunut voimistumistaan.
Valtaosa suomalaisista on muuttuneet poroporvarillisiksi positiivareiksi. Yrittäjät ovat kustantaneet NLP koulutusta ja yhä useampi duunari onkin muuttunut itse yksityisyrittäjäksi puhaltelemaan yhteiseen kasinokapitalistiseen hiileen..
-90-luvun laman jälkeen kansa alkoi äänestää konservativeja ja nyt ollaan tilanteessa, missä demokratiamme on uhattuna.
Uusavuttomien laitostuneet sukupolvet kuvittelemassa että kuuluisa Joku Muu hoitaa kaiken. Jumalakin hoitaa muka.
Vitut hoida!
Ei ole ollut koskaan mitään paratiisia, ei ole luvattua maata, ei mitään kikkelijumalaakaan. Sori vaan. Uskovapaus toki on ja käärmeöljykauppiaat tienaa sillä, mutta turha itkeä siinä vaiheessa kun olet tyhjän päällä.
Ajojahti meitä hankalia ämmiä kohtaan on kiihtynyt.
Se todistettiin viikonloppuna Tampereella kun sinimustat natsit pahoinpitelivät monen raavaan miehen voimin yhden nuoren naisen potkimalla naaman ruhjeille.
Olen jo ~70v mutta tiedän ettei Nyky-Suomessa enää vanhoja ihmisiä kunnioiteta. Varsinkaan jos on hankala vanha nainen kuka on tottunut taistelemaan epäkohtia vastaan.
Nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet olemaan asiakkaina yhteiskunnassa. Ollaan totuttu siihenkin ettei ääntään saa enää korottaa kukaan. Lääkkeet! Lääkkeet! Lääkkeet!
Normittaminen on edennyt hämmästyttävälle tasolle.
Politikointi on muuttunut näpertelyksi muovisten mehupillien ja pullonkorkkien kanssa, mutta vanhoja konkareita ei kuunnella jos ne eivät ole miellyttäviä, tai Super Julkkiksia.
Rikkaan lapsen syndroomat, ainoan lapsen syndroomat, narsistisuus, egoismi, itsekkyys ja se kuuluisa Joku Muu hoitaa.
Sovinismi rehottaa ja naisten asema, samoin muun sukupuolisten, on uhattuna.
Maailma on nyt täynnä vanhoja köyhiä naisia joilla ei ole rahaa kuluttaa.
Meissä vanhoissa naisissa on myös hankalia ämmiä äärioikeiston mielestä ja Suomessakin on hoksattu että köyhistä vanhoista naisista päästään eroon natsiottein nostamalla terveydenhuoltomaksut pilviin.Sellainen kiitos raatamisesta hyvinvointivaltion eteen alipalkattuna. Sellainen kiitos kansalaisvaikuttamisesta, siitä ettei suostunut vain mielyyttäjäksi.
Mutta niin kauan kun minussa henki pihisee, olen se hankala aina vaan. Evvk vaikka kukaan ei minusta tykkäisi. Tiedän mitä teen!

Ilmastointiasentaja ja kauppateknikko, sekä henkilöt joilla kone- ja metallialan, logistiikan tai rakennusalan perustutkinto, hakevat Jyväskylän kaupunginteatterin johtajaksi.
Vaan kai tämän säännön hakea väh. neljää työpaikkaa / kk annetaan jatkua maailman tappiin.
#OnnistunuttaTyövoimapolitiikkaa #työllisyys #työttömyys #työllisyyspolitiikka #KELA #politiikka #säännöt #keppi #kepittäminen #nöyryyttäminen #köyhyys #eriarvoisuus #teatteri #Jyväskylä #taide #kulttuuri

https://www.europesays.com/fi/168119/ Suomen joukkue on raivoissaan Norjan ja USA:n toiminnasta sprintissä – ”Lauri Vuorinen on moraalinen olympiavoittaja” | Talviolympialaiset 2026 #FI #Finland #Finnish #hiihto #KansainvälinenHiihtoliitto(FIS) #LauriVuorinen #säännöt #Sports #Suomi #TalviolympialaisetMilanoCortina2026 #Urheilu #voitelu
-
Päivällä futsal, illalla kuningas Arthurin hovi. #Harrasteet #HuippuTaso #NiinUrheilussaKuinRoolipeleissä #PyöreäPallo #PyöreäPöytä #Säännöt

https://www.europesays.com/fi/102247/ Amazing Race Suomi: Tiukat säännöt tuotannolta #AmazingRaceSuomi #Entertainment #FI #Finland #Finnish #Kambodža #kilpailijat #PetraMartikainen #säännöt #Suomi #Televisiot #tv) #viihde
-
Löysin yllätyksen tän talon järjestyssäännöistä. Täällä alkaa iltasin hiljaisuus jo 21.00! Omituisen aikasin, jopa mummotalossa, josta tävän reilu vuos sitte muutin oli 22.00. No, onneks ei oo tapana metelöidä iltaisin, mitä ny kissat joskus vetää rallia, mut ei sekään ääni taida naapureita hereillä pitää 😸
#hiljaisuus #kerrostalo #säännöt -

Jakob von Gunten : Päiväkirja
Usein sanotaan, että pieni on kaunista. Tämä Robert Walserin yli sata vuotta sitten ilmestynyt päiväkirjaromaani on todellakin ulkomitaltaan pieni, mutta en kuitenkaan ole ihan varma sen kauneudesta ainakaan perinteisessä mielessä. Sitäkin mielenkiintoisempi kirja kuitenkin on. Sitä on monessa kohdin tituleerattu kehitysromaaniksi, mikä onkin käsittääkseni suosittu genre erityisesti saksankielisen kirjallisuuden historiassa, mutta tätäkin luonnehdintaa Jakob von Gunten […]https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/jakob-von-gunten-paivakirja/

On tullut pyöräiltyä hiukan pitkästä aikaa. Ihan vain täällä lähitienoilla ja hyötypainotteisesti. Useimmiten Halisten ja Turun keskustan välillä, ja sitten siellä keskustassa. Leikkausta odottava alaselkä ei niin kipeydy istuessa kuin kävellessä.
Loihe miettimään, onko suuntamerkin antamisen ohjeistus milloin muuttunnut? Kovin harva pyöräilijä sillä ilmaisee enää aikeitaan, eikä se helpolta tunnu omalla pysty-pyörälläkään. Mutta kummasti selkeyttää paikoin.
Toinen mitä aloin miettiä ovat väistämissäännöt. Niistä kaivoin esille Liikenneturvan ohjeita, vaikka mutkikkailta tuntuvat, https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/vaistamissaannot-liikenteessa/
Reputtaisin noissa mennen tullen. Sen vähän mitä olen omalla autolla joutunut liikkumaan, ei ole voinut välttyä sekavuuden ja "villin lännen" tuntemuksilta yleisemminkin. Osa kulkijoista ei joko tunne tai ei piittaa mistään säännöistä. Ennakointi on välillä mahdotonta, ellei osaa etälukea ajatuksia. Se on pelottavaa. Oikeastaan ihme, ettei onnettomuuksia satu enemmän. Edes pyörätie ei välttämättä takaa mitään, varsinkaan jos se on yhdistetty jalankulkuun.
En pysty kuvittelemaan, millaista olisi ruuhka-aikoina ja jossain vilkkaammilla seuduilla, ja toki sekavuuden tunne voi mennä karttuneen ikäni piikkiin. Ehkä kokeilen, ymmärtäisinkö vielä vaikkapa Liikenneturvan Jalan ja pyöräillen opasta, https://www.liikenneturva.fi/wp-content/uploads/2022/05/jalan_ja_pyoraillen_opas_2024_FI_netti.pdf. 🙄 Ja jos koen sen liian tekniseksi, voisin kai kerrata liikennekäyttäytymisen perusteita, https://www.liikenneturva.fi/liikenteessa/vuorovaikutus-liikenteessa/. Siinä ainakin myönnetään kävelyn olevan ihmislajin luontaisin liikkumistapa. 🙂
#liikenne #saannot #pyoraily #muutos #turvallisuus #kavely #autoilu #kaupunki

Kyllä se EU komission kiristäminen kannattaa. Sääntöjä voi olla mutta ne eivät koske ketään!
Breaking news. Hungary set to receive €920 million in EU recovery funds without strings attached

@jonne @zenfrt Uskoisin ainakin joitakuita liittymistä empiviä auttavan, jos sääntöjen yhteydessä selvästi linjattaisiin, että rikkomuksiin pyritään puuttumaan mahdollisimman pehmeästi. Eli ensisijaisesta viimesijaiseen jotenkin tähän tapaan:
(1) säännöistä muistuttaminen
(2) varoitus: jos teet X, niin seuraa Y
(3) jäähy tai tilin sulkeminenIlmaisisi siis, että ei ole vaarallista tehdä virheitä, oli syynä sitten hetkellinen arvostelukyvyttömyys tai epäselvyys säännöistä, kunhan pääosin yrittää olla ihmisiksi. Asia sopisi minusta heti sääntöjen alkuun.

#EMK #EliitinMusaKisa #EMKsäännöt #säännöt
https://emk.eliitin-some.fi/emk-saannot.txt > nämä ovat vanhat säännöt eikä kukaan ole niitä päivittänyt, että näköjään säännöt löytyy nykyään täältä:
https://www.eliitin-some.fi/emk
Laitan itselleni tämän muistiin, koska en saakeli löydä näitä muuten ikinä! :derp:

Eräs todella minua viehättävä juttu on tämä hajautetun somen luonteeseen kuuluva instanssikohtainen mahdollisuus pelisääntöihin ja moderointiin.
Kävin taas lukemassa mastodontti.fi #säännöt ja ne ovat minusta hyvät.