#outous — Public Fediverse posts
Live and recent posts from across the Fediverse tagged #outous, aggregated by home.social.
-
-
Katsoin televisiota viikonlopulla. Näkyi meillä ensimmäisen kerran sitten viime kesän perusparannus-remontin, jonka yhteydessä joku lurjus oli piikannut antennijohdon poikki alakerran vessan lattian alta. Vian luonne selvisi vasta tämän vuoden puolella, ja perjantaina taloyhtiön valtuuttama sähkö-asentaja laittoi uuden kaapelin pintavetona eteisen tuulikaapista olohuoneen takanurkkaan. Työ kesti vajaat 6 tuntia, eikä jälki etenkään katoissa välttämättä miellytä esteetikon silmää, mutta kelpaa ja toimii.
Sitten pääasiaan: Meillä näkyy kaapelista 20 ilmaiskanavaa. Nopea selaus näytti kaikissa lähinnä vain päitä, siis *kasvoja*, aivan riippumatta siitä, mikä ohjelma tai mainos oli menossa. Luonto on kasvoja, samoin tekniikka ja tiede, puutarhoista ja sapuskoista puhumattakaan, eikä mitään informaatiota ilmeisesti voi enää välittää ilman kasvoja. Tätä en voi ymmärtää.
Mikä ihmeen pärstä-kaappaus on kuvallisessa mediassa päässyt tapahtumaan vaivihkaa? Edellisestä TV:n katselustani ei sentään ole montaakaan vuotta. Eikä vitsaus liity enää edes tuonne liikkuvan kuvan puolelle. Sosiaalistakin mediaa selatessa törmää yhä enemmän uutisiin, joissa pääasia näyttää olevan pää, joka on jotain jossain sanonut, kirjoittanut tai tehnyt. Olen kyllä kuullut henkilöitymisestä ja sen sellaisesta, mutta oikeasti hämmentää.
No, tulipa sanottua. Jatkan edelleen tekstuaalisen median kuluttamista, muun osalta preferoin ääntä, ja opettelen sulkemaan silmäni tunkeilevilta kasvoilta, jos taas joskus osun TV:mme ääreen. Mainoksia varten on onneksi mute-näppäin.
#tv #televisio #kasvot #henkilö #kuvallisuus #outous #havainto #markkinat #marketing #paa

Onko se siis niin että Donald Trumpin keskeinen taito on valehdella kaikesta ja olla välittämättä siitä että jää valheista kiinni?
-
Kuinka moni kuolee Yhdysvalloissa?
"– Hän on rokotevastainen foliohattupäinen salaliittoteoreetikko. Hän tuhoaa kansanterveysinfrastruktuurimme ja rokotteiden jakelujärjestelmämme. Tämä tulee maksamaan ihmishenkiä..."
-
Onko se siis niin että kaiken takana on George Soros, liskot ja maailmanlaajuinen salaliitto?
"Etelä-Carolinassa syntynyt 64-vuotia Scott Bessent tunnetaan parhaiten uraltaan miljardööri George Sorosin luottomiehenä."
-
Onko se siis niin että Yhdysvaltojen vaaleissa on kyse älykkyystestistä?
-
Nuoret miehet eivät osaa ajatella?
"... alatyylillä saavutettavalla medianäkyvyydellä Trumpin kampanja tähtää nuoriin miehiin, jotka eivät ole vielä päättäneet ketä äänestävät, tai äänestävätkö ollenkaan."
-
Mukavaa seniiliyttä?
"– Hän saattaa aloittaa jostain aiheesta ja ryhtyä sitten yhtäkkiä puhumaan vaikkapa siitä, kumpi olisi pelottavampaa: se, että hai hyökkäisi hänen kimppuunsa, tai se, että hän saisi sähköiskun."
-
Miksi Donald Trump on niin totaalisen outo?
#DonaldTrump #outous -
Miksi Donald Trumpin kaltaiset poliitikot syyttävät aina muita omista tyhmistä tekemisistään?
#outous #DonaldTrump #politiikka -
Miksi jotkut ovat sitä mieltä että Donald Trumpin kaltaiset rikolliset eivät kuulu vankilaan?
#outous #DonaldTrump #politiikka -
Hulluja nuo Trumpin kannattajat...
"Sosiaalisessa mediassa lähti kuitenkin välittömästi leviämään video, jossa musta nainen väitetysti tappaa kissan ja syö sen. ... Todellisuudessa nainen oli yhdysvaltalainen ... Naista ei myöskään lopulta todettu syylliseksi eläinten kaltoinkohteluun."
-
Onko se siis niin että jotkut haluavat kuulua kirkkoon jossa palvotaan Donald Trumpin kaltaisia paholaisia?
-
Onko se siis niin että höpsöt rasistiset rikolliset tykkäävät Donald Trumpin kaltaisista höpsöistä rasistisista rikollisista?
#outous #DonaldTrump #politiikka -
Tykkäätkö oudoista videopätkistä?
"... väittelyn kiusallisimmat, kohahduttavimmat ja naurettavimmat kommentit lausui Trump. Niistä saa nopeasti leviämään lähteviä videopätkiä."
-
Trumpettaako?
"... Trump kiihtyi väittelyn kuluessa, kun Harris piikitteli häntä rikostuomioista, vaalitilaisuuksien koosta ja koronapandemian hoidosta."
-
Onko se siis niin että vajaan kahden kuukauden päästä on selvillä ollaanko Yhdysvalloissa niin tyhmiä että annetaan seniilin epäpätevän rikollisen tuhota yhteiskunta pohjia myöten?
-
Miksi Donald Trumpin kaltaiset rikolliset saavat olla vapaalla jalalla?
#outous #DonaldTrump #politiikka -
Trumpin höpsöys tuntuu päivä päivältä lisääntyvän. Kuinka kauan kestää että hänen sokeat palvojansakin huomaavat miten outo heidän palvontakohteensa on?
-
Miksi Trumpin puolustelijat unohtavat esimerkiksi sen että yli puoli miljoonaa ihmistä kuoli ihan turhaan Trumpin epäpätevyyden takia koronakriisissä?
-
Mitä Donald Trumpilta puuttuu viisauden, kauneuden ja moraalin lisäksi?
-
Onko Donald Trump oikeasti olemassa vai onko kyseessä tekoälyn avulla simuloitu outo olio?
-
Miksi oranssi Trump on niin outo?
"Trump myös vakuutti olevansa paremman näköinen kuin Harris."
-
Miksi jotkut ovat sitä mieltä että oudosti käyttäytyvän poliitikon mahdollista seniiliyttä ei saisi kommentoida?
-
Selkeä listaus valheista ynnä muusta sekoilusta jota Donald Trump puheissaan harrastaa. Tämmöistä journalismia tarvitaan.
-
Miksi jotkut palvovat oranssinaamaista setämiestä?
#DonaldTrump #outous #politiikka
https://www.motherjones.com/politics/2016/11/why-donald-trump-turned-orange/
-
Mitä termiä tulisi käyttää ihmisistä jotka palvovat vallankaappausta yrittänyttä rasistista raiskaajaa?
-
Kaupassa olisi ollut kaikenlaisia varusteita friikkisirkuksesta tykkääville.
-
Miten käy äärioikeiston friikkisirkukselle sitten kun Putin ei ole enää sitä kannustamassa ja tukemassa?
-
Onko se siis niin että Venäjä mielellään rahoittaa äärioikeistolaista friikkisirkusta?
-
Surunkorento
Petri Laine on tarttunut science fiction -novellikokoelmansa jälkeen kauhun ilmentymiin ja kauhufantasiaan. Novellit edustavat erilaisia lajityyppejä lähes tavallisesta arkielämää koskevasta kauhusta aina vanhanaikaiseen goottikauhuun asti. Kirjoittaja osoittaa hallitsevansa mainiosti lyhyen ja tiiviin kerronnan, kuten aikaisemmastakin kokoelmasta jo huomasi. Novellit on aikaisemmin julkaistu muun muassa Usvazinessa, FinnZinessa, Spinissä ja Portissa. Mukana on mös kaksi aiemmin […]