#oranssivoikeltano — Public Fediverse posts
Live and recent posts from across the Fediverse tagged #oranssivoikeltano, aggregated by home.social.
-
Oranssikeltanoa pidetään ylipuutarhuri Simo Laineen mukaan uustulokkaana, vakinaisena ja yleisenä kasvina. Se ei ole ainakaan vielä haitallinen vieraslaji.
Laineen mukaan oranssikeltanon torjuminen on helpompaa kuin esimerkiksi lupiinin niittäminen.
– Juuristo on ihan pintamaassa. Se kaivetaan talikolla pois ja hävitetään kompostin kautta, neuvoo Laine.
Kaks kasvupaikkaa tiedän / olen nähnyt H:gissä.
-
Oranssikeltamo leviää puutarhoihin ja niityille siemensekoituksissa. Se leviää myös herkästi ilman pölytystä ja juurirönsyjen kautta.
Turun kasvitieteelliseen puutarhaankaan sitä ei ole varsinaisesti istutettu, vaan se on levinnyt jostain ja jäänyt istutuksiin.
Myös kotipuutarhurit ovat havahtuneet oranssikeltanon voimaan. Niittyvillityksen keskellä kannattaa pohtia valintojaan.
-
Mikä kukka ja mikä puu?
Nuo kukat eivät olleet missään pihassa tmv. vaan tien vieressä, pienen jalankulkuun tarkoitetun viheriön kohdilla.
Tuo keltakukkainen puu taas oli talon pihan reunuksilla. Kuva on jo parin viikon takaa, mutta kun unohdin silloin kysyä.
En ole kummankaan laisia mielestäni ennen nähnyt.
EDIT: Kukka: #Oranssivoikeltano
Puu: #Kultasade
#kukka #kukat #puu #puut #BloomScrolling #SilentSunday #luonto #kaupunkiluonto #kasvi #kasvit #flower #flowers