home.social

#oikeudenmukaisuus — Public Fediverse posts

Live and recent posts from across the Fediverse tagged #oikeudenmukaisuus, aggregated by home.social.

  1. #kansalaisaktivismi #autisminkirjolla #fakta #saannot #demokratia #oikeudenmukaisuus #oikeusvaltio #narsismi
    Minulla on maine hankalana ämmänä. Erittäin hankalana, ikävänä ihmisenä.

    Olin jo lapsena sellainen etten hyväksynyt epäoikeudenmukaisuutta.

    Lapsuuskodissani isä käyttäytyi itse kuin sika pellossa, mutta vaati muilta kuuliaisuutta.

    Vaikka isä oli impulsiivinen, myös väkivaltainen ja jopa sadisti, uhmasin sitä pikkutyttönä. Muutin pois lapsuuskodista 16 vuotiaana.

    Tuolloin 16v liityin ensimmäistä kertaa järjestöön.

    Olen jo lapsena ymmärtänyt ettei oikeudenmukaisuus ole mikään itsestäänselvyys. Opin jo nuorena ettei mikään ole itsestäänselvää.

    Valitettavasti nykyään hankalat yksilöt lääkitään hiljaiseksi etteivät häiritse kaupankäyntiä, kasinokapitalistia, saati sovinisteja, äärioikeiston kehittymistä.

    Varsikin naisoletettujen käsketään vaieta seurakunnissa ja nykyään se komento on voimistunut voimistumistaan.

    Valtaosa suomalaisista on muuttuneet poroporvarillisiksi positiivareiksi. Yrittäjät ovat kustantaneet NLP koulutusta ja yhä useampi duunari onkin muuttunut itse yksityisyrittäjäksi puhaltelemaan yhteiseen kasinokapitalistiseen hiileen..

    -90-luvun laman jälkeen kansa alkoi äänestää konservativeja ja nyt ollaan tilanteessa, missä demokratiamme on uhattuna.

    Uusavuttomien laitostuneet sukupolvet kuvittelemassa että kuuluisa Joku Muu hoitaa kaiken. Jumalakin hoitaa muka.

    Vitut hoida!

    Ei ole ollut koskaan mitään paratiisia, ei ole luvattua maata, ei mitään kikkelijumalaakaan. Sori vaan. Uskovapaus toki on ja käärmeöljykauppiaat tienaa sillä, mutta turha itkeä siinä vaiheessa kun olet tyhjän päällä.

    Ajojahti meitä hankalia ämmiä kohtaan on kiihtynyt.

    Se todistettiin viikonloppuna Tampereella kun sinimustat natsit pahoinpitelivät monen raavaan miehen voimin yhden nuoren naisen potkimalla naaman ruhjeille.

    Olen jo ~70v mutta tiedän ettei Nyky-Suomessa enää vanhoja ihmisiä kunnioiteta. Varsinkaan jos on hankala vanha nainen kuka on tottunut taistelemaan epäkohtia vastaan.

    Nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet olemaan asiakkaina yhteiskunnassa. Ollaan totuttu siihenkin ettei ääntään saa enää korottaa kukaan. Lääkkeet! Lääkkeet! Lääkkeet!

    Normittaminen on edennyt hämmästyttävälle tasolle.

    Politikointi on muuttunut näpertelyksi muovisten mehupillien ja pullonkorkkien kanssa, mutta vanhoja konkareita ei kuunnella jos ne eivät ole miellyttäviä, tai Super Julkkiksia.

    Rikkaan lapsen syndroomat, ainoan lapsen syndroomat, narsistisuus, egoismi, itsekkyys ja se kuuluisa Joku Muu hoitaa.

    Sovinismi rehottaa ja naisten asema, samoin muun sukupuolisten, on uhattuna.

    Maailma on nyt täynnä vanhoja köyhiä naisia joilla ei ole rahaa kuluttaa.
    Meissä vanhoissa naisissa on myös hankalia ämmiä äärioikeiston mielestä ja Suomessakin on hoksattu että köyhistä vanhoista naisista päästään eroon natsiottein nostamalla terveydenhuoltomaksut pilviin.

    Sellainen kiitos raatamisesta hyvinvointivaltion eteen alipalkattuna. Sellainen kiitos kansalaisvaikuttamisesta, siitä ettei suostunut vain mielyyttäjäksi.

    Mutta niin kauan kun minussa henki pihisee, olen se hankala aina vaan. Evvk vaikka kukaan ei minusta tykkäisi. Tiedän mitä teen!

  2. #kansalaisaktivismi #autisminkirjolla #fakta #saannot #demokratia #oikeudenmukaisuus #oikeusvaltio #narsismi

  3. #kansalaisaktivismi #autisminkirjolla #fakta #saannot #demokratia #oikeudenmukaisuus #oikeusvaltio #narsismi

  4. #kansalaisaktivismi #autisminkirjolla #fakta #saannot #demokratia #oikeudenmukaisuus #oikeusvaltio #narsismi

  5. #kansalaisaktivismi #autisminkirjolla #fakta #saannot #demokratia #oikeudenmukaisuus #oikeusvaltio #narsismi

  6. Köyhiä ei aktivoida – heitä kuritetaan – ratkaisu: perustulo

    Suomen perusturvaa ei ole viime vuosina uudistettu siksi, että köyhien asemaa haluttaisiin parantaa. Sitä on uudistettu siksi, että köyhyyttä halutaan hallita. Aktivointivaatimukset, velvoitteet ja sanktiot eivät ole epäonnistuneen järjestelmän sivutuotteita, vaan sen keskeisiä osia.

    vasemmistonyt.fi/2026/04/10/ko

  7. Köyhiä ei aktivoida – heitä kuritetaan – ratkaisu: perustulo

    Suomen perusturvaa ei ole viime vuosina uudistettu siksi, että köyhien asemaa haluttaisiin parantaa. Sitä on uudistettu siksi, että köyhyyttä halutaan hallita. Aktivointivaatimukset, velvoitteet ja sanktiot eivät ole epäonnistuneen järjestelmän sivutuotteita, vaan sen keskeisiä osia.

    vasemmistonyt.fi/2026/04/10/ko

  8. Köyhiä ei aktivoida – heitä kuritetaan – ratkaisu: perustulo

    Suomen perusturvaa ei ole viime vuosina uudistettu siksi, että köyhien asemaa haluttaisiin parantaa. Sitä on uudistettu siksi, että köyhyyttä halutaan hallita. Aktivointivaatimukset, velvoitteet ja sanktiot eivät ole epäonnistuneen järjestelmän sivutuotteita, vaan sen keskeisiä osia.

    vasemmistonyt.fi/2026/04/10/ko

  9. Köyhiä ei aktivoida – heitä kuritetaan – ratkaisu: perustulo

    Suomen perusturvaa ei ole viime vuosina uudistettu siksi, että köyhien asemaa haluttaisiin parantaa. Sitä on uudistettu siksi, että köyhyyttä halutaan hallita. Aktivointivaatimukset, velvoitteet ja sanktiot eivät ole epäonnistuneen järjestelmän sivutuotteita, vaan sen keskeisiä osia.

    vasemmistonyt.fi/2026/04/10/ko

  10. #kotitalousvähennys #oikeudenmukaisuus #Vanhukset #ihmisoikeudet

    Kotitalousvähennys on hyväosaisten vastikkeetonta ja veltostuttavaa sosiaaliturvaa.

    Nuoret, terveet, aktiiviset ihmiset saa valtiolta piikoihin ja renkeihinsä, palvelusväkeensä verohelpotukset, kun vastaavasti vanhat ja etenkin me naiset, mummelit, ketkä on raadettu hiki päässä raskaissa kuluttavissa töissä, jäädään nuolemaan näppejämme.

    Sitten kun sairastumme ja tarvitsemme kotisairaanhoitoa, joudumme senkin maksamaan itse.

    Olen Vihainen 🤬 *tana*kele #!#¤#%#&#/# Ihan raivona näin valtavasta vääryydestä.

    Olen aikoinaan ammattikoulussa kouluttautunut vanhanajan pukuompelijaksi, oppinut piirtämään kaavat sun muuta. Leikkuuopistoon en voinut jatkaa, olen liian lyhyt, 158cm.

    Päädyin vaiheompelijaksi Valtion pukutehtaalle 16 vuotiaana. Tappotahtista, alipalkattua hikipajaduunia, jollaista ei sais teettää yhtäjaksoisesti niinkuin minut laitettiin tekemään. Pelkkää harmaata kenttäpaidan hihansuuta aamusta iltaan, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen 2,5v kunnes otin lopputilin ja vaihdoin muualle..

    Sitten kävi niin että sain seuraavasta lafkasta lopputilin raskauden takia ja päädyin pariksi vuodeksi sikiöni, myöhemmin syntyneen lapseni kanssa lähisuhdeväkivaltaan perhehelvettiin.

    Siitä pelastauduin pääsemällä taas vaiheompelijaksi, mutta pikkufirma ja vaihtelua työssä, sain tehdä mallikappaleita. Sitä 6v kunnes lähdin opiskelemaan "vallankumousoppeja" Sirola-Opistoon.

    Siinäpä sitten pukkas globalismia ja te-va alan työt vietiin kehitysmaadiktatuureihin.

    Opiskelin Sirolan jälkeen käsi- ja taideteollisessa.

    Olin peeaa köyhä totaali-yh ja pyydettiin politrukiksi, menin. Sitä ~2,5v kunnes huomasin ettei sekään ole minun juttuni.
    (Eipä ollut silloin vielä autisminkirjo/nepsy diagnosointia niin kuin nyt.)

    Aloin tehdä vaikka mitä.
    Posteljoonina. Tietenkin just minä 158cm ja 50kg sain sen raskaimman lenkin, jota jaoin kävellen kun riskit miehet huristeli omilla autoillaan. 1v riitti. Kunto oli kyllä aika kova, mutta liian raskasta ja tiedän olevani niin älykäs että kaipasin jotain parempaa.

    Kokeilin sitten vielä yrittäjänä starttirahalla: Haavevvaate ideana kierrätysmateriaalit ja luonnonkuidut.. Voi minua utopistia. Ei ollut rahoittajaa, oli vain nirppanokkia jotka puratutti valmiin hameen helmaa, ½cm lyhemmäksi kiitos. Aissaatana 🤬

    Kotona riekkui teini angstaten kaikkea mahdollista.

    Lopetin työhuoneen. Löysin ompelimon ja siellä taas vihaamaani vaiheompelua. Vajaa vuosi, sietokyky ylittyi.. Oli teatteriompeluakin, siitä tykkäsin, sitten se parin vuoden retriitti keskellä ei mitään. Sieltä osuuskuntaan. Oli ihan ok, ei lyönyt leiville..

    Harastasjateatterilaisena tapasin psykiatrisen saioraalan osastonhoitajan kuka tarjoisi sairaala-apulaisen paikkaa. Pääosin olin suljetulla, ahdisti potilaiden puolesta.

    Tein sen jälkeen koulusiivousta, koulukeittiöapulaisen töitä, välillä sairaala-apulaisen. Yritin käydä laitosapulaisen kurssia, oli yksi tyhjän kanssa. En tullut toimeen kurssin vetäjän kanssa kuka sanoi etten voi ratsastaa diagnoosillani. Häivyin.

    Löysin vaikeasti työllistyvien pintakäsittelykurssin.
    Siellä minut tunnisti eräs netistä tuttu esihenkilö, kuka pyysi minua kokemuskouluttajaksi ja minäpä sitten autoin (tietenkin ilman palkkaa!).

    Hommasivat minut työharjoitteluun. sitä ~vuosi, kunnes alkoivat vaihdevuosioireet ja fibromyalgia, lonkkakivut, hikitsunamit ja kun olin autisminkirjolla, pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle.

    Mitään apua en ole saanut koskaan yhteiskunnalta aikuisiällä. Karensseja kyllä ja vittuilua vittuilun perään.

    Nyt katselen miten parempiosaiset rohmuavat etuja enkä minä saa mitään, taaskaan.

    Ja yhä minulle vittuillaan etten voi ratsastaa diagnoosillani.

    Lisään vielä faktaa. Maksumuurin takana (tottakai tietokin vaan varakkaammille !) mutta 2024 tilanne tämä. Vastikkeettomat tuet rikkaille. Voi reppanoita, kerpele!

  11. Työssäkäyvät, työttömät, eläkeläiset, naiset ja maahanmuuttajat häviävät taas. Hyvinvointivaltio nakertuu.

    Muistetaan hallituksesta ensi vaaleissa ne olennaiset asiat. Haluatko hallituksen, joka on miljonäärien puolella? Vai onko kaikkien hyvinvointi tärkeää.

    #budjettiriihi #oikeudenmukaisuus #demokratia

    yle.fi/a/74-20180665?origin=rss

  12. #esittely

    Hämilläni katselen maailmaa Metan ulkopuolella, ja sehän näyttää hyvältä. Liian monta vuotta Instagramissa, jonkinlaista pyöräilyaiheista sisältöäkin olen tuottanut ja identifioitunut jopa eräänlaiseksi pyöräilyvaikuttajaksi. Ottanut vastaan ilmaisia pyöräilyvaatteita ja poseerannut ne päälläni iloisesti hymyillen, oikeita hashtageja viljellen.

    Maailma muuttuu, niin minäkin. Luojan kiitos. Enemmän kiinnostaa #ympäristö #oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Itseni kehittäminen ja ihmiset.

  13. Ai että, tätähän tässä maailmantilanteessa kaivataankin lisää. HS Visio rikkaiden asialla, vaihteeksi. Jutussa kyllä mainitaan, että "Suomessa asuu silti yhä paljon todella pienituloisia ihmisiä. Verottajan tilastojen mukaan lähes 460 000 suomalaista tienasi viime vuonna alle 5 000 euroa. Alle 20 000 euron vuosituloihin jäi lähes 1,8 miljoonaa suomalaista". Heti perään kuitenkin lisätään, että osa Kelan tuista ei sitten muuten näy näissä lukemissa. #tuloerot #verot #verotus #oikeudenmukaisuus

  14. Itävaltalaissaksalainen perijätär #MarleneEngelhorn lahjoittaa kaiken perimänsä rahan pois. Ei heti kaikkea, mutta ajan kanssa, ja tavoitteenaan elää elämänsä kuten muutkin - omalla työllään eläen (tämä oli radiohaastattelun puolelta).

    Ei tyydy vain tähän, vaan puhuu myös #verotus puolesta - eli tahtoo pysyvämpää korjaavaa tilannetta.

    Nyt lahjoittaa €25m, josta joukko itävaltalaisia saa päättää, miten ne käytetään.

    #yhteiskunta #raha #vauraus #oikeudenmukaisuus

    bbc.com/news/world-europe-6793

  15. Markku Ojanen kirjoittaa Hesarissa, miksei #hallitus uskalla kiristää hyvätuloisten verotusta. Tuskin se on uskalluksesta kiinni, he eivät HALUA tehdä niin. Omassa lähipiirissäni tilanne on #plusmiinusnolla eli esim. minun verotukseni kevenee ja opiskelijapoikani asumistuki pienenee. Kierrän ongelman niin, että maksan hänelle verottoman lahjan verran kuukaudessa. Mitä järkeä? Kaikki eivät voi tehdä kuin minä. #oikeudenmukaisuus #politiikka #köyhyys

  16. Pitäisikö muista kuin omasta itsestä välittää?

    "Minua piinaavat liian isot kysymykset. Miksi oman edun tavoittelu ja tietämättömyys tuntuvat syrjäyttävän solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden?"

    #solidaarisuus #oikeudenmukaisuus #lukeminen

    yle.fi/a/74-20062562

  17. #SariEssayah ille tärkein arvo on #oikeudenmukaisuus (Hesarin vaalikoneen vastaustensa mukaan).

    Minullekin.

    Taidamme määritellä käsitteen aika erilailla.

    #Essayah #arvo #arvot #KD

  18. Laitetaan nyt tähän viikkoon vielä yksi kirjoitus Jämsän esitetystä talousohjelmasta ja sopeutustarpeesta, ja katsotaan tällä kertaa etenkin kiinteistöveroja sekä verrataan tilannetta naapuri- ja muihin kuntiin.

    Alkuun haluan kiittää Jämsän torin eilisen kyläkoulutapahtuman järjestäjiä ja osanottajia. Oli erittäin hyödyllistä päästä keskustelemaan asiasta niin kuntalaisten kuin paikalle tulleiden luottamushenkilöiden kesken. Tällaisesta vuorovaikutuksesta saa aina uusia ideoita ja vanhatkin jalostuu.

    Se kävi selväksi, että Jämsässä on etenkin maaseudun sivupitäjissä aktiivinen kansalaisyhteiskunta, joka on valmis sitoutumaan alueensa kehittämiseen ja hakemaan rakentavia ratkaisuja. Siihen heille tulee antaa mahdollisuus.

    Sopeutustarpeesta ei ole erimielisyyttä, mutta sen keinoista ei ole käyty vielä todellista keskustelua edes luottamushenkilöiden kesken. Esitetty yhden vaihtoehdon malli ei nähdäkseni oikein kestä läheisempää tarkastelua, eikä johdon kommentit asiasta ole auttaneet asiaa. Valtuuston puheenjohtaja kuittasi paikallislehdessä näkemykset sopeutuksesta suuremmilla veronkorotuksilla ja pienemmillä leikkauksilla näin:

    "Jos veroja nostetaan joka välissä ja verotus on kohtuutonta lähialueen kuntiin verrattuna, ei sekään vetele pidemmän päälle. Tosiasiat on pakko tunnustaa, eli että on sopeutettava ja käytettävä verotusta yhtenä pienenä lisänä saavuttaa talouden tasapaino."

    Tuossa menee koko lailla kaikki puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin. Sopeutus esitetään vain leikkauksen synonyymina, ja oma aatteellinen näkemys pienestä veronkorotuksesta ja suurista leikkauksista "tosiasiana", joka "on pakko tunnustaa". Sopeutustarve on tosiasia, keinot sen toteuttamiseen arvovalinta. On melko huteralla pohjalla, jos omia arvovalintoja ei pystytä edes tunnustamaan arvovalinnoiksi vaan niitä ajetaan väkisin läpi ikään kuin ainoina mahdollisuuksina.

    Verojahan ei ole nostettu eikä nostamassa "joka välissä", kun Jämsä ei ole nostanut verojaan kohta viiteentoista vuoteen. Kun väestö on siinä välissä vähentynyt ja ikääntynyt, se on aiheuttanut tulopuolelle vajetta, minkä seurauksena nyt ollaan tässä tilanteessa.

    Äkillisen sopeutustarpeen aiheuttanut valtionosuusjärjestelmän uudistus perustuu siihen, että katsotaan kunnalta siirtyviä sotemenoja ja kunnan omia tuloja, ja valtionosuuden muutoksilla kannustetaan kuntia joko veronkorotuksiin tai -kevennyksiin. Kun Jämsälle tuli vuodelle 2022 yllättäviä sotemenoja huomattavasti lisää ja veropuolella näkyi pitkään kestänyt aliverotus, lopputuloksena valtiontuet leikkaantuivat huomattavasti.

    Kun katsotaan naapurissa olevia verrokkikuntia, Jämsä on ollut kaikista kevyin verottaja. Keuruulla kunnallisvero on ollut 0,75 prosenttiyksikköä Jämsää suurempi, Orivedellä yhden prosenttiyksikön, Mänttä-Vilppulassa puolitoista. Myös kiinteistöveroissa Jämsä on ollut verrokkikuntien koko lailla kevyin verottaja. Naapuruston verotasolla Jämsä ei olisi tässä tilanteessa, koska valtionosuusleikkaus olisi huomattavasti pienempi.

    Ongelma on siis itse aiheutettu aliverotuksella, mikä ei kuitenkaan ole tuonut muuttoaaltoa korkeammin verotetuista naapurikunnista, mutta itse ongelman korjaamisen sijaan kaupungin johto haluaa laittaa maksajaksi Jämsän ja etenkin sivupitäjien lapset ja ikäihmiset. Se ei ole mitenkään välttämätöntä vaan se on arvovalinta ja yksinkertaisesti väärin. Asian moraalista ongelmaa ei helpota se, että johdon linjaa ajetaan pelottelulla, puolitotuuksilla ja suoranaisilla valheilla, jotka vaikuttaa perustuvan enemmän fiilikseen kuin tietoon ja laskelmiin.

    Kaupungin johdon esittämässä talousohjelmassa kunnallisveron puolen prosentin korotus jättäisi Jämsän edelleen naapuruston verrokkien kevyimmäksi verottajaksi, eikä ehdotetut kiinteistöverojen korotuksetkaan laittaisi Jämsää kuin valtakunnalliselle keskitasolle, ja edelleen naapuruston kevyempään päähän.

    Jos laitetaan Jämsän kunnallisvero Oriveden tasolle ja nostetaan kiinteistöveroasteet naapureiden mukaan, niin lopputuloksena Jämsässä maksettaisiin palkasta vähemmän kuin Mäntässä mutta saman verran kuin Orivedellä, asunnosta maksettaisiin saman verran kuin vastaavan arvoisesta asunnosta Mäntässä ja Orivedellä, kesämökistä saman verran kuin Jyväskylään nykyään kuuluvalla Korpilahdella, ja maapohjasta sekä tuotantorakennuksista saman verran kuin Petäjävedellä ja Jyväskylässä.

    Muillakin kunnilla on korotuspaineita, mutta tuolla korotuksella Jämsä ei olisi yhdessäkään kuntaveroluokassa naapureita korkeammalla, mutta pelkästään kiinteistöverojen tuotto olisi 1,2 miljoonaa enemmän kuin johdon esittämässä suurten leikkausten ja pienten veronkorotusten mallissa. Kun tuohon lisätään kunnallisveron prosenttiyksikön korotuksen tuoma kaksi miljoonaa niin loppusaldo olisi tulopuolelle 3,2 miljoonaa euroa vuodessa, yli kaksi kertaa enemmän kuin lakkautettaviksi ehdotettujen koulujen yhteenlasketut puolentoista miljoonan vuosikustannukset.

    Näin voitaisiin säilyttää kuntalaisille ja pitäjien elinvoimalle tärkeimmät lähipalvelut ja samaan aikaan sopeuttaa taloutta esitettyä ohjelmaa oikeudenmukaisemmin, nopeammin ja tehokkaammin, koska verotason korjaus alkaisi tuottaa jo ensi vuonna, kun taas koululakkautukset eivät säästäisi senttiäkään ennen vuoden 2025 jälkipuoliskoa. Verotason oikaisu naapureiden tasolle olisi kaikin puolin kohtuullista, mitä massiiviset leikkaukset sivupitäjistä sekä lapsista ja ikäihmisistä eivät ole.

    Lisäksi valtionosuusjärjestelmä uudistuu 2026 ja seuraavat kuntavaalit on puolentoista vuoden päästä keväällä 2025. Jämsällä ei ole mikään pakko tehdä kunnan luonnetta syvästi ja peruuttamattomasti muuttavia leikkauksia nyt, vaan pelkästään oikaisemalla verotus naapureiden tasolle voidaan mennä seuraavaan valtionosuusuudistukseen asti ilman ehdotettuja leikkauksia sivupitäjien, lasten ja ikäihmisten tärkeimpiin lähipalveluihin, mutta kuitenkin niin että samalla talous sopeutetaan tasapainoon nopeammin, tehokkaammin ja oikeudenmukaisemmin kuin johdon esittämässä mallissa.

    Samalla voidaan seuraavia vaaleja varten käydä perustava kuntalaiskeskustelu siitä millainen Jämsä tulevaisuudessa halutaan, niin että kuntalaiset voivat valita valtuutettunsa siltä pohjalta puolentoista vuoden päästä koittavissa vaaleissa.

    Korkeinta valtaa kunnassa käyttää edelleen kunnanvaltuusto, joka ei ole kuitenkaan saanut kaupungin johdolta tarvittavia laskelmia eikä aikaa voidakseen tehdä asiasta tietopohjaisen päätöksen monipuolisen tiedon, vaikutusarvioiden, avoimen keskustelun ja vakaan harkinnan pohjalta. Johto on sen sijaan pyrkinyt estämään ja rajoittamaan sekä keskustelua että valtuuston tiedonsaantia.

    Valtuutetut ovat vastuussa vain ja ainoastaan kuntalaisille, jotka ovat osoittaneet lisääntyvää aktiivisuutta, kunnia ja kiitos heille siitä. Nyt on valtuuston aika huolehtia siitä että mitä Jämsä ikinä päättääkään sopeutuksen toteutustavasta, niin kuntalaisten suoraan valitsemat luottamushenkilöt ovat asiassa kuskin eikä matkustajan paikalla.

    Veroprosentteja voidaan tarkistaa vuosittain, jos niissä havaitaan tehdyn virheitä, mutta lakkautettuja kouluja ja purettuja koulurakennuksia palveluineen ei tulla saamaan takaisin siinä kohtaa kun ne on kerran ajettu alas. Sen takia tällaiset päätökset pitää tehdä vakaasti harkiten eikä fiilispohjaisesti hosumalla.

    Jatketaan keskustelua ja käydään aktiivista vuorovaikutusta kuntalaisten ja luottamushenkilöiden kesken siitä millaisen Jämsän me todella haluamme.

    #jämsä #kuntatalous #sopeutus #oikeudenmukaisuus

  19. Lintusivustolla on keskusteltu onko oikeudenmukaista että hyvätuloiset maksavat suurempia päiväsakkoja kuin pienituloiset. Omasta mielestäni rangaistusvaikutus on riittävä syy tähän. Jos hyvätuloisen sakko olisi sama, sillä ei olisi samaa rangaistusvaikutusta. Jos sakolla ei tarvitse olla rangaistusvaikutusta, miksi sitä perittäisiin ollenkaan? #päiväsakko #sakko #oikeudenmukaisuus #hyvätuloisuus #rangaistusvaikutus

  20. Lintusivustolla on keskusteltu onko oikeudenmukaista että hyvätuloiset maksavat suurempia päiväsakkoja kuin pienituloiset. Omasta mielestäni rangaistusvaikutus on riittävä syy tähän. Jos hyvätuloisen sakko olisi sama, sillä ei olisi samaa rangaistusvaikutusta. Jos sakolla ei tarvitse olla rangaistusvaikutusta, miksi sitä perittäisiin ollenkaan? #päiväsakko #sakko #oikeudenmukaisuus #hyvätuloisuus #rangaistusvaikutus

  21. Lintusivustolla on keskusteltu onko oikeudenmukaista että hyvätuloiset maksavat suurempia päiväsakkoja kuin pienituloiset. Omasta mielestäni rangaistusvaikutus on riittävä syy tähän. Jos hyvätuloisen sakko olisi sama, sillä ei olisi samaa rangaistusvaikutusta. Jos sakolla ei tarvitse olla rangaistusvaikutusta, miksi sitä perittäisiin ollenkaan? #päiväsakko #sakko #oikeudenmukaisuus #hyvätuloisuus #rangaistusvaikutus

  22. Lintusivustolla on keskusteltu onko oikeudenmukaista että hyvätuloiset maksavat suurempia päiväsakkoja kuin pienituloiset. Omasta mielestäni rangaistusvaikutus on riittävä syy tähän. Jos hyvätuloisen sakko olisi sama, sillä ei olisi samaa rangaistusvaikutusta. Jos sakolla ei tarvitse olla rangaistusvaikutusta, miksi sitä perittäisiin ollenkaan? #päiväsakko #sakko #oikeudenmukaisuus #hyvätuloisuus #rangaistusvaikutus

  23. Lintusivustolla on keskusteltu onko oikeudenmukaista että hyvätuloiset maksavat suurempia päiväsakkoja kuin pienituloiset. Omasta mielestäni rangaistusvaikutus on riittävä syy tähän. Jos hyvätuloisen sakko olisi sama, sillä ei olisi samaa rangaistusvaikutusta. Jos sakolla ei tarvitse olla rangaistusvaikutusta, miksi sitä perittäisiin ollenkaan? #päiväsakko #sakko #oikeudenmukaisuus #hyvätuloisuus #rangaistusvaikutus

  24. Mikähän syynä #muuten sille, ettei suomalainen #media ole tähän asiaan tarttunut?

    Jos 200 superrikasta vetoaa isompien verojen puolesta, luulisi sen kiinnostavan #journalismi a myös maassa, jossa parhaillaan(kin) velloo älytön #veropopulismi sieltä ns. toiselta puolen; heiltä jotka tahtovat, että #rikkaat maksaisivat vieläkin vain vähemmän veroja

    #eriarvoisuus #varallisuus #varakkuus #rikkaat #oikeudenmukaisuus #SosiaalinenOikeudenmukaisuus #superrikkaat #Davos #verot #verotus #varallisuusvero

  25. En ole itse nähnyt täällä Mastodonissa keskustelua tästä yhdestä #Davos issa tapahtuneesta asiasta: joukko #superrikkaat teki vetoomuksen, että heitä ja kaikkia muita rikkaita ympäri maailman verotettaisiin enemmän.

    #BBCworld illä on ollut aiheesta ja näistä ihmisistä lähimenneisyydessä ohjelmia ja ohjelmasarja.

    #eriarvoisuus #varallisuus #varakkuus #rikkaat #oikeudenmukaisuus #SosiaalinenOikeudenmukaisuus #verot #verotus #varallisuusvero

    theguardian.com/inequality/202

  26. #BBCworld äsken:

    "It's sad, that the whole World supports the #women of #Iran, but not the women of #Afganistan."

    Afganistanilainen #aktivisti, joka perustanut kirjaston naisille sen jälkeen, kun #Taliban tuli valtaan, ja on evännyt naisilta pääsyn miltei kaikkialle.

    Niin, ihmiseläimen pitäisi olla kykenevämpi kantamaan vähän useammasta asiasta surua samanaikaisesti. Näkyy kovin monessa tämä, kun ei ole.

    #tasaarvo #oikeudenmukaisuus #aktivismi #maailma #maailmanparannus #omatunto #empatia