#maaginenkesakisa2026 — Public Fediverse posts
Live and recent posts from across the Fediverse tagged #maaginenkesakisa2026, aggregated by home.social.
-
Selvisin päähesulista, ja kisalistalle saatu 3 museota ja 1 kirjasto.
Meinasin kyllä lopuksi feilata ja mennä Tampereen kautta kiertävään junaan. Onneksi aivoni kertoivat minulle, että junan piti olla Pendolino eikä Intercity, ja Pendolinoissa ei ole kahta kerrosta.
En kyllä tiedä, mikä idea on laittaa kaksi Kuopioon menevää junaa vierekkäin. Koittavat källätä savolaisia, ketaleet.
#maaginenkesakisa2026 #mastotontut #vrYhteiselläMatkalla #källi
-
Yksi kirjasomen Maagisen kesäkisan tehtävistä oli laatia blackout-runo. Mulla ei ollut yhtään turhaa sanomalehteä, joten valitsin kirjan, jonka joskus poimin kirjaston vaihtohyllystä, enkä sit päässyt tarinaan kiinni. Joten päätin panna kirjan uusiokäyttöön. Ehkä vielä keksin, miten muuten voisin sivuja hyödyntää. Tai sit vaan teen useampia vastaavia runoja. 😄 Oli meinaan aika hauskaa tämän ekankin kanssa.
On aikaa
alle toiset kasvotIkuisuus
Minun laillaniMyöhemmin
hallitsi valtameri
eri puolelta maailmaaKimalteli kristalli
Ensi kertaa sanoin
Minun supervoimani, haluaisin sinut, Isabelle
Ennen muodonmuutostaKiinnostunut ajatuksista
kukaan eiPitkään aikaan

Ohessa myös kesäkisan legendaarinen lukubingo! 🥳
Kohdat ei-kuvamuodossa ovat seuraavat:
1. Kirjassa toteutetaan unelmia
2. Tietokirja
3. Ei-länsimaisen kirjailijan kirjoittama kirja
4. Kirja, jossa liikutaan luonnossa
5. Alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan teos
6. Kirja, jossa juodaan kahvia
7. Kirja, joka liittyy jotenkin musiikkiin
8. Sarjakuvaromaani
9. Kirja, jonka kuvituksessa on kissa
10. Kirjastosta satunnaisesti poimittu kirja
11. Selkokirja
12. Kirja, jonka lukemista olet viivytellyt yli vuoden
13. Kirjassa on jotain synkkää
14. Kotimainen nuortenkirja
15. Arthuriana-uudelleenkerronta
16. Queer-kirjailijan teos -

Vaikka maaginen kesäkisa ei viel ookka virallisesti alkanu, ni tässä olis jo vähän maistiaista lukuhaasteesta, voi alkaa miettii ja varailee kirjoja! :)
Edit: tämä on siis joukkuetehtävä, jos haluaa pisteet täydestä ruudukosta, on jokaisen joukkuelaisen luettava ainakin yksi kohta.
#maaginenKesäkisa2026 #MaaginenKesäkisa
Edit: typoja

Heippa kaikki ihanat toverit, tutut, tutuntutut ja tuntemattomat.
Maaginen kesäkisa 2026 on aivan pian täällä ja kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan kisailemaan. Kisailun ei tarvitse olla voittoon tähtäävää, se voi olla juuri sellaista kuin itse haluat.
Sarjoina on parisarja, sekä neljän hengen joukkuesarja.
Mastodonin puolella tuomareina toimii mä ja @vehka . Seurailen itse hashtageja #MaaginenKesäkisa #maaginenKesäkisa2026 , mua saa myös tägätä vapaasti asian tiimoilta, ja bonuspisteiden toivossa :D
Ilmoittautumiset kisaan: [email protected]
Kisailu alkaa ja tehtävät julkaistaan 25.5.
Tervetuloa mukaan!
Säännöt:
https://docs.google.com/document/d/1IycUGiMEG-Y9RHpM_Nn9CSqUXS5exBcJaVneroOatXc/edit?usp=sharing