#lukeminenkannattaaaina — Public Fediverse posts
Live and recent posts from across the Fediverse tagged #lukeminenkannattaaaina, aggregated by home.social.
-
Jenna Kostet: Linnunluisia
Jenna Kostetin Linnunluisia ei ole lainkaan sitä mitä tavallisemmin luen. Enkä olisi tähänkään tarttunut ilman #kirjagram issa pyörivää #12luettavaa haasteeseen.
Olin aluksi todella skeptinen kirjan suhteen ja vähällä oli etten jättänyt sitä kesken, sillä en meinannut sitten millään päästä tarinaan mukaan. Mitä enemmän kuitenkin luin sitä vahvemmin tarina sai mut pauloihinsa. Varsinkin Kostetin kaunis kieli ja luontoa kohtaan henkivä rakkaus vangitsivat. Turun saaristoon sijoittuva tarina on täynnä vivahteita ja luontokuvailu oli erittäin runollista. Pidin myös siitä miten tarinassa käsiteltiin mm. häpeää sekä syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita. Myös perhe teemana toimi oikein hyvin
Pääasiassa rakastin kirjan kerrontatyyliä, sillä se hyppii aikatasojen välillä sulavasti ja avaa näin tarinaa vähän kerrallaan. Lopetus kuitenkin jätti kylmäksi, sillä tarina ei lopulta saanut mitään ratkaisua. Myös miesvaltainen näkökulma olisi kaivanut enemmän rikkomista, sillä vaikka Jouko ja Mikaelin näkökulmasta tarinaa oli kiinnostava seurata, niin olisin lukenut sitä enemmän kuin mielelläni myös joko Eijan tai Rebekkan näkökulmasta. Varsinkin Eijan tunnot jäivät kysymysmerkiksi, sillä lukijana ei tiedä mitä tämä ajattelee tai tuntee ja kokee asiat. Tämä oli harmi, sillä onhan hänellä aika iso osa tarinan kulussa. Olisin myös toivonut hieman tiivistämistä, sillä ajoittain tarina tuntui turhan venytetyltä.
Kokonaisuuten kirja oli todella mielenkiintoinen, vaikka siitä löytyikin asioita joista en niinkään välittänyt. Kostetin kaunis kirjoitustyyli lumosi kuitenkin. Hänen tavastaan kirjoittaa on jotain lohdullista ja melankolista. Tarinaa on helppo fiilistellä, vaikka sen sisälle pääsemiseen ottaa oma aikansa. Tämä ei kuitenkaan jää viimeiseksi lukemakseni Kostetin kirjaksi.
#kirjamastodon #Kirjadon #kirja #kirjallisuus #KirjaMasto #kirjavinkki #lukeminen #lukeminenkannattaaaina
-
Antti Haataja: Pohjoinen - jälkemme maailman laidalla
Antti Haataja on kajaanilainen kirjailija ja valokuvaaja, jonka teos vie lukijan mukaansa Saamenmaalle. Pohjoinen on kattava ja silmiä avaava teos pohjoisen ja varsinkin Saamenmaan luonnon tilasta. Läpi kirjan on mukana myös kauniita ja upeita luontokuvia.
Kirjan aloitus taipuu jopa runolliseksi, sillä se on täynnä erittäin kaunista luontokuvailua. Haatajan intohimo luontoa ja luontokappaleita kohtaan välittyy kirjan sivuilta vahvana. Kirja sai olon surulliseksi ja samalla myös raivon partaalle, sillä ihmiset näyttävät vain toistavan samoja virheitä aina vain uudelleen. Luontokadon todellisiin syihin ei haluta puuttua, sillä usein se merkitsisi tappioita kapitalistiselle yhteiskunnalle. Luonto nähdään edelleen vahvasti hyödykkeenä, jota ihmisen pitää suitsia ja käyttää. Vaikka ei pitäisi yllättyä, niin oli silti hämmentävää tietää kuinka paljon porojen omistajat keplottelevat suurpetovahinkojen suhteen, kuinka suurpedot on käytännössä hävitetty poronhoitoalueelta ja kuinka paljon suurpetoja salametsästetään. Myös se miten saamelaisia kohdellaan ja on kohdeltu raivostuttaa.
Ihmisen ahneus, välinpitämättömyys ja kontrollin halu jaksaa joka kerta hämmästyttävä sekä vihastuttaa. Kirja ei ole välttämättä toiveikkain katsaus luonnonsuojelun suhteen, mutta se on tarpeellinen katsaus nykyisen luonnosuojelun ja metsänhoidon tilanteeseen. Suomalaistenkin pitäisi astua ulos ajatuskuplasta, jossa Suomi on täynnä erämaata ja metsää.
#kirjamastodon #Kirjadon #kirja #KirjaMasto #kirjallisuus #kirjadontti #luonto #kirjarvio #kirjasuositus #lukuvinkki #lukeminenkannattaaaina #pohjoinen

Estetiikkahaasteen innoittamana kollaasi uusimmasta kirjastani Kolonia.
"Siirtomaahallinnon alaisuudessa työskentelevä etsivä suorittaa rutiininomaisen pidätyksen, joka sysää hänen elämänsä odottamattomalle polulle. Nainen tarvitsee kaikki kykynsä selvittääkseen vihjeet, joiden lopullista tarkoitusta hän ei tiedä."
#lukeminen #lukeminenkannattaaaina #kirjavinkki #kirjakollaasi #kirjaestetiikka #estetiikkahaaste #kirja #spefi #scifi #tieteisfantasia #indiekirja #romaani #sateenkaarispefi