home.social

#kukkulankuningas — Public Fediverse posts

Live and recent posts from across the Fediverse tagged #kukkulankuningas, aggregated by home.social.

fetched live
  1. Olen katsellut kukkulan kuningatsa nyt uusiksi, tuota uutta kautta odotellessa. Tämä on kyllä erinomainen sarja, näin aikuisiällä. Muistan kuinka lapsena vihasin, kun ei oikein vitsit auenneet.

    Äärimmäisen ikäviä uutisia nyt saatu John Redcornin ääninyttelijään liittyen. Jonathan Joss kuoli homofoobisen naapurinsa luotiin aivan hiljattain. Samaan aikaan sikäläinen poliisi sanoo, että kyseessä ei ollut viharikos. Erikoinen maa

    Noh, sivutampa asian itsekin sitten, jos siinä ei kerta ole mitään nähtävää.

    Simpsonit, Family guy, American dad, ja south park, ovat kaikki juu ihan hauskoja sarjoja. Jos kuitenkin puhtaasti mietin mikä näistä on parhaiten kirjoitettu ja omaperäisin, on valinta selkeä.

    #kingofthehill #tvsarjat #kukkulankuningas #televisio

  2. Olen katsellut kukkulan kuningatsa nyt uusiksi, tuota uutta kautta odotellessa. Tämä on kyllä erinomainen sarja, näin aikuisiällä. Muistan kuinka lapsena vihasin, kun ei oikein vitsit auenneet.