2/2 Droonista tuli mieleen, että katsoin aamummalla #Jälkiviisaat, ja suuntaan sun toiseen mielipiteitään heittelevä #JanneSaarikivi sanoi populistisesti, mutta osuvasti, että leikataan terveydenhoidosta ja leikataan yliopistoilta, että saadaan lisää puolustusmäärärahoja, ja sitten se on kuitenkin iittiläinen mummo tai pellinkiläinen kalastaja, joka sen droonin näkee. Miksei #puolustusvoimat niitä kaikista rahoistaan huolimatta huomaa?
#jalkiviisaat — Public Fediverse posts
Live and recent posts from across the Fediverse tagged #jalkiviisaat, aggregated by home.social.
-
2/2 Katsoin tänäänkin #Jälkiviisaat, kert tahdoin kuulla, miten nyt puivat #GardenHelsinki ä (taas varsin mitäänsanomaton osio).
Ja #JoonasKonstig oli mukana tänäänkin ja oli edelleen mitäänsanomaton. Ei montaa lausetta sanonut, ja ne harvatkin oli kaikkea muuta kuin oivaltavia. Edelleenkään ei kuitenkaan riekkunut rajaruhtinaana, mikä toki on myönteistä.
Mutta miksi #Yle valitsi hänet uudeksi raatilaiseksi? Harkittiinko edes ketään muita?
-
1/2 Katsoin poikkeuksellisesti #Jälkiviisaat, kert tahdoin kuulla, miten puivat #GardenHelsinki ä (mitäänsanomaton osio).
Hirvitti alkaa katsoa, kert eka kerrottiin, että mukana on ekaa kertaa #JoonasKonstig (joka oli hänkin mitäänsanomaton, eikä riekkunutkaan rajaruhtinaana, oho!), ja että mukana oli #TimoSoini.
Jonka kanssa taas olin samaa mieltä, oho! #Soini ruoski eurooppalaisia, liberaaleja johtajia, jotka nuolevat autoritaarisen populistin persettä. "Eikä vain #Rutte vaan myös #Stubb."
-
Provosointi ei koskaan oikeuta väkivaltaan. Ei myöskään jalkapallo‐ottelussa eikä natsien mielenosoituksessa. (Uskomatonta, että tämä ei ole itsestäänselvyys.)
-
13/X Katsoin illalla #Jälkiviisaat; tahdoin nähdä, miten #TomiImmonen käsiteltiin.
Katsoin, vaikka mukana oli #TimoSoini, mikä yleensä tarkoittaa, että silloin harvoin kun ohjelmaosiota ajattelen katsoa, en katsokaan.
Mutta nyt! Nyt minä kehun #Soini a. Hän esim. sanoi näppärästi, että "En persu igen".
https://arenan.yle.fi/1-73019717
#Pöllöraati a en sentäs katsonut, mutta luin siitä tehdyn jutun. Sielläkin ilm. ihan oikeasti Immosta raipattu.
-
5/X Äsken #Jälkiviisaat lopuksi oli #LinnanJuhlat -kieltäytyminen. #KreetaKarvala mutkutteli, että ei #persut ole äärioikeistoa määritelmällisesti "ehkä menee sinne laitaoikeistoon". #JanErola sanoi, että ehkä kirjailijaa harmittaa, kun ei pääse jatkoille ja #AnnaPerho sanoi, ettei tällainen edistä dialogia vastapuolen kanssa.
Seeeemmosta.
Kaikki kunnioittivat päätöstä kyllä.
#itsenäisyyspäivä #persut #hallitus #sinimustahallitus #äärioikeisto #politiikka #yhteiskunta
-
#Jälkiviisaat-raadissa #TimoSoini JA #JanneSaarikivi.
#Ykköskolumnisti na #JoonasKonstig.
Voi vattu tätä touhua.
No, onneksi on #YleMondo.
-
Joskus kauan sitten oli aika, kun #JanneSaarikivi kirjoitti (hyvässä mielessä) ajatuksia herättäviä kolumneja.
Mutta mitä pidempään #Saarikivi on julkisuudessa ollut, sitä sakeammiksi juttunsa käyvät.
Esim. #jauhojengi #bilekohu n aikaan selitti #Jälkiviisaat, että on aivan varma, että huumeita on käytetty ja olihan se spektrianalyysikin. ...siis se #Ylilauta-höperrys, jonka #media nosti uutisointiinsa...
Nyt hän hölisee #Ykköskolumni ssaan jo #äärioikeisto laista #salaliittoteoria a.
-
Jaha, #TimoSoini taas #Jälkiviisaat raadissa -> #YleAreena kiinni.
Ja ohjelmatietojen mukaan #Ykköskolumni stina #JariEhrnrooth -> Radiosta ei aukea #YleRadioYksi, vaan #YleMondo.
Onkohan #Kulttuuriykkönen #Perjantaistudio ssa vielä #JarkkoTontti ja #ViimeinenSana ssa #JuhoRomakkaniemi?
#Yle on kyllä todella tehokkaasti karkottanut minut liki vain Yle Mondon kuuntelijaksi.
#Soini #populismi #Populisti #YlenAamu #Ehrnrooth #Tontti #Romakkaniemi #Yleisradio #media "#journalismi"
-
Taas meni Ylen aamu ja #jälkiviisaat kiinni.
Soinin valinta keskusteluraatiin ei ole ollut hyvä asia.
En jaksa sekuntiakaan hänen pölhöpopulismipropagandaansa.Soini on yksi pääsyyllinen siihen, että yhteiskuntamme on pahasti polarisoitunut, dis- ja misinformaation syytämisestä on tullut politiikan tekemisen muoto, keskustelukulttuuri on muuttunut väkivaltaiseksi solvausten ja #vihapuhe en myötä, avoin #rasismi on näkyvää, ja mikä pahinta, hyväksyttävää.