home.social

#gradut — Public Fediverse posts

Live and recent posts from across the Fediverse tagged #gradut, aggregated by home.social.

fetched live
  1. Muxet – kolmas sukupuoli

    Muxet ovat Meksikon alkuperäiskansa zapoteekkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistö. Muxeista on alettu puhua vasta hiljattain laajemmin ja heidän asuttamiaan zapoteekkialueita on mediassa kuvattu jopa muxejen paratiisiksi. Sukupuoli, seksuaalisuus ja muxejen rooli yhteiskunnassa ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia.

    antroblogi.fi/2021/06/muxet-ko

  2. Koukuissa roikkumisen hyvä kipu ja haastava hauskuus

    Body suspensionissa haastetaan koukuissa roikkumalla sekä itseä että kehoon ja kipuun liitettyjä kulttuurisia käytäntöjä. Vapaaehtoisesti valittuna kipu näyttäytyy negatiivisen ja sairauteen liitettävän aistimuksen sijaan positiivisena välineenä arkielämästä poikkeavaan keholliseen olemassaoloon. Kivun ja kehollisen leikin välisessä vuorovaikutuksessa itsestäänselvänä pidetty kyseenalaistuu ja tulee näkyväksi muodostaen näin body suspensionin haastavan hauskuuden.

    antroblogi.fi/2021/04/body-sus

  3. Self-care kannustaa huolehtimaan itsestä ensin

    On taas terveiden elämäntapojen aika – tipaton tammikuu, uusi kunto-ohjelma tai päivittäinen meditaatio. Ihminen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan näyttäytyy terveenä, vastuullisena kansalaisena. Millaisiin arvoihin hyvinvointiin keskittyminen pohjaa? Mitä tapa puhua hyvinvoinnista voi kertoa meille itsestämme?

    antroblogi.fi/2021/01/self-car

  4. Äitiys ja muuttuvat alkoholinormit Suomessa

    Alkoholi toimii sukupuoliroolien peilinä. Se heijastaa naisia ja miehiä koskevia erilaisia odotuksia, ja osoittaa äidin ja isän roolien erilaisen asemoitumisen vanhemmuudessa. Kahden eri sukupolven edustajat näkevät äitiyden ja alkoholin suhteen eri tavoin.

    antroblogi.fi/2020/05/aitiys-j

  5. Jäsenkorjausta vai uskomushoitoa?

    Täydentäviä hoitomuotoja koskeva julkinen keskustelu on kamppailua tiedosta ja vallasta. Kenellä on oikeus hoitaa ihmisiä? Millaisten kriteerien pohjalta esimerkiksi kalevalainen jäsenkorjaus tai muu perinnehoito voidaan hyväksyä osaksi terveydenhuoltoa? Mitä vaikutusta on sillä, millaisin käsittein aiheesta keskustellaan?

    antroblogi.fi/2020/04/kalevala

  6. Saarnaava vegaani ja tyhmä sekasyöjä

    Keskustelu vegaaniudesta muuttuu usein väittelyksi oikeasta tavasta valita ruoka. Mikä vegaanisessa ruokavaliossa ärsyttää? Millaisia rooleja ja arvoja vegaaneille, kasvissyöjille ja lihansyöjille annetaan ruokaa koskevissa keskusteluissa?

    antroblogi.fi/2020/01/saarnaav

  7. Kun vedestä tulee myrkkyä ja valtiosta vihollinen

    Flintin kaupungissa, Michiganissa vuonna 2014 alkaneen vesikriisin seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset sairastuivat lyijymyrkytykseen ja koko kaupungin luottamus viranomaisiin rapautui. Flintin kriisi on nykypäivän esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun valtio nostaa taloudelliset intressit ihmisten hyvinvoinnin edelle ja toimii demokraattisen päätöksenteon vastaisesti. Vaikka paikalliset onnistuivat omalla aktiivisuudellaan saamaan viranomaiset vastuuseen teoistaan, ei kriisi ole vielä ohi.

    antroblogi.fi/2019/10/vesikrii

  8. Elämä hevosen kanssa kehittää ihmistä

    Ihmisten ja eläinten välillä on monenlaisia suhteita. Joissakin niistä, kuten hevosurheilulajeissa, keskitytään oppimaan yhteistyötä. Eläinten kanssa mielen ja kehon taitoja voi kehittää eri tavalla kuin ihmisten kesken. Aamulla neljäntoista hevosen tallissa minua odottavat paarmat ja lantakasat. Hevoset seisovat aamukasteessa auringossa, hiekka pöllyää kavioiden kaapiessa maata. Kerään kakat kottikärryihin ja pidän samalla hevosta silmällä äkkiliikkeiden varalta. […]

    antroblogi.fi/2019/10/hevosurh

  9. Graffiti kulkee kohti valtavirtaa

    Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.

    antroblogi.fi/2019/06/graffiti

  10. Koulutuksen tasa-arvo vaakalaudalla

    Tasa-arvoinen peruskoulu on ollut kiistämätön osa Suomen menestystarinaa. Siitä on muodostunut kansallinen ylpeyden aihe ja vientituote. Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten asema kouluissa on kuitenkin paljastanut järjestelmän valuviat ja tasa-arvon tuottamisessa ilmenevät sosiaaliset railot.

    antroblogi.fi/2019/05/koulutuk

  11. Muumimukeissa viehättävät tarinat ja arvot

    Muumimukit ovat ikonisia ja rakastettuja juoma-astioita, joita löytyy kaapeista toisinaan melkoinen kokoelma. Keräilijöiden parissa muumimukien suosio perustuu muun muassa muumeihin liitettyyn arvomaailmaan ja mukien sosiaalisiin mielikuviin.

    antroblogi.fi/2019/01/muumimuk

  12. Tiedolla tehdyt sukulaiset ja tuonpuoleiset geenit

    Miltä sukulaisuus näyttää, kun veren tai geenien merkitystä tarkastellaan uudessa valossa? Voiko sukulaisia saada tekemällä? Entä voiko suvun valita? Sukulaisuussuhteet ovat aina kulttuurin muovaamia. Adoptio haastaa käsityksiämme sukulaisuudesta, sillä se sijaitsee biologian ja kulttuurin rajapinnassa.

    antroblogi.fi/2018/11/adoptio-

  13. Breakdance tekee naisista vapaita

    Breakdancen liikekieli on vahvaa ja maskuliinista. Siihen kuuluu paljon voimaa ja tarkkuutta vaativia liikkeitä, pysäytyksiä ja hyppyjä. Toisaalta sen historiaan ja lajin kulttuuriin kuuluu hauskanpito ja yleisön viihdyttäminen. Mitä breakdance merkitsee sen harrastajille ja heidän identiteetin kokemukselleen?

    antroblogi.fi/2018/05/breakdan

  14. Myös juustot ovat osa kulttuuria

    Juustot ovat osa globaalia ruokakulttuuria ja niiden kuluttaminen yhdenmukaistuu eri puolilla maailmaa. Juustoihin liitetään erilaisia mielikuvia alkuperämaan perusteella, ja eri juustot kuuluvat hyvinkin eri tilanteisiin, edustaen niin arkea kuin juhlaakin. Millaisia kulttuurisia piirteitä juustojen mainostuksessa näkyy?

    antroblogi.fi/2018/02/juustot-

  15. Kirjeitä kentältä: Ugandan auringon alla

    Syksyllä 2017 koitti viimein päivä, jota varten olin valmistautunut puolitoista vuotta. Olin lähdössä pakoon Suomen talvea päiväntasaajan lämpöön. Edessäni odotti kolmen kuukauden kenttätyöjakso Pohjois-Ugandan Gulussa. Olin lukenut valtavat määrät kirjallisuutta valitsemastani aiheesta ja tunsin itseni kaikin puolin valmiiksi lähtöön. Paloin halusta päästä keräämään aineistoa graduani varten ja tapaamaan vanhoja tuttujani, olinhan käynyt Ugandassa jo kahtena […]

    antroblogi.fi/2018/01/uganda-k

  16. Kirjeitä kentältä: Oma maa mansikka?

    Antropologista tutkimusta tehdään nykyään paitsi alkuperäiskansoista ja kaukaisista maista, myös tutummista aiheista, kuten urheilusta, lähiöistä ja perihämäläisestä kahvipöytäkursailusta. Miksi monet antropologit silti tuntevat syyllisyyttä tai jopa ajoittaista katumusta siitä, että valittu aihe ei olekaan tarpeeksi jännittävä – tai siitä, että se ei vie heitä tarpeeksi kauas kotoa?

    antroblogi.fi/2017/11/kirjeita

  17. Yksi kaikkien ja kaikki oman terveytensä puolesta

    Syöminen on ihmiselle elinehto, ja ruoan valinnassa on usein mukana muitakin kuin selviytymiseen liittyviä seikkoja. Karsimalla tai lisäämällä ruokavalioonsa elementtejä ihminen rakentaa minäkuvaansa, ilmaisee arvomaailmaansa ja saavuttaa tavoitteensa. Superruokien syöminen on yksi keino tällaiseen itsensä määrittelyyn ja tavoitteellisuuteen. Miksi ihmiset kokevat tarvetta superruokien kaltaisille tuotteille tai ravinnelisille?

    antroblogi.fi/2017/11/oman-ter

  18. Koltansaami elpyy kielipesässä

    Antropologi Tiina-Maaria Laihin mukaan perheet eivät saisi jäädä yksin koltansaamen kielenelvytyksessä. Artikkeli julkaistu Yle.fi:ssä 21.9.2017  Kuva: Tiina-Maaria Laihi

    antroblogi.fi/2017/09/koltansa

  19. Kielipesät kulttuurin kehtona

    Miten pelastetaan katoava kieli tai elvytetään marginaaliin ajettu kulttuuri? Kielen ja kulttuurin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee sukupuuttoon jatkuvasti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luontevasti vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille poliittisista tai sosiaalisista syistä. Myös Suomessa saamelaisten kielen ja kulttuurin siirto sukupolvien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä ratkaisuna kielipesät varhaiskasvatuksen muotona.

    antroblogi.fi/2017/09/kielipes

  20. Itäinen vastaus läntiseen stressiin?

    Mindfulness-meditaatio on kasvattanut suosiotaan jo pitkään. Mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vahvistavassa harjoituksessa vetoaa länsimaiseen kuulijakuntaan? Mielenrauhan lisäksi syitä mindfulnessin suosiolle voidaan hakea uusliberaalien työmarkkinoiden logiikasta.

    antroblogi.fi/2017/09/itainen-

  21. Tunnelmia Antropologipäivien opiskelijapaneelista

    Tieteelliset konferenssit näyttäytyvät opiskelijoille usein etäisenä ammattilaisten areenana. Keskusteluun ei uskalla osallistua, koska kokemus puuttuu. Mistä antropologin uraa aloittelevat opiskelijat voisivat saada itseluottamusta argumentaatioon ja mahdollisuuden näyttää omaa osaamistaan? Toukokuussa Antropologipäivillä järjestettiin konferenssin historian ensimmäinen opiskelijapaneeli.

    antroblogi.fi/2017/06/tunnelmi

  22. Nollywood: glamouria ja mustaa magiaa

    Nigeria on Afrikan väkirikkain maa - joka viides afrikkalainen on nigerialainen. Maa on noussut afrikkalaiseksi talous- ja viihdemahdiksi, ja on maailman toiseksi tuotteliain elokuvamaa Intian jälkeen. Nollywoodiksi kutsuttu paikallinen elokuvateollisuus ja sen ympärillä pyörivä tähtikulttuuri ovat levinneet kulovalkean tavoin Afrikassa sekä afrikkalaisen diasporan myötä ympäri maailmaa. Millaisia tarinoita ja ihanteita Nollywood tuottaa?

    antroblogi.fi/2017/05/nollywoo

  23. Graduja kaupan!

    Venäjällä opinnäytetyön voi myös ostaa. Internetistä löytyy loputtomasti sivuja, joilla mainostetaan mahdollisuutta tilata opinnäytetyö. Hinnatkaan eivät päätä huimaa: opiskelijoiden vuosittain kirjoittamat kurssityöt irtoavat 20 eurolla. Vaikka kandeista ja graduista joutuu pulittamaan enemmän, kyseessä eivät ole mitkään varakkaille opiskelijoille suunnatut eliittimarkkinat.

    antroblogi.fi/2017/04/graduja-

  24. Syntynyt lapsettomaksi

    Vaikka perheen ja uran yhdistämisestä ollaan puhuttu vuosikymmeniä, yhteiskunnassamme vallitsee edelleen tuomitsevia stereotypioita vapaaehtoisesti lapsettomuuden valitsevista naisista. Onko lapsettomuus arvo- tai elämäntapavalinta laisinkaan? Missä määrin lapsettomuus voidaan nähdä itsestään selvänä 'suuntautumisena'?

    antroblogi.fi/2017/03/syntynyt

  25. Kohtaamisen arvo kulttuurivaihdossa

    Sanotaan, että kulttuurinen kuilu Suomen ja Venäjän välillä on yksi maailman suurimpia. Tämä näkyy esimerkiksi kielimuurina, lainsäädönnössä, elintasossa ja ennakkoluuloissa. Venäjä ja venäläinen kulttuuri on keskimäärin suomalaisille hyvin vierasta. Juuri tämän takia Suomen ja Venäjän välisillä hankkeilla on suuri painoarvo. Kulttuurivaihdossa vieras kulttuuri tulee lähelle esimerkiksi taiteen kautta, tehdä ennestään tuntematonta tutuksi. Kulttuurivaihto on myös tärkeä osa kansainvälistä politiikkaa.

    antroblogi.fi/2017/02/kulttuur

  26. Mitä yhteistä on pleikkarilla ja balilaisella kukkotappelulla?

    Mobiili- ja videopelit ovat parissa vuosikymmenessä nousseet valtavirtailmiöksi. Suomessa peliteollisuutta pidetään uuden taloudellisen nousun symbolina. Pelinkehittäjistä maalataan uuden ajan intohimotyön airuita, jotka tekevät työtä koko ajan, kokematta kuitenkaan olevansa töissä. Pelien pelaaminen taas nähdään yhäkin usein vain lasten ja nuorten turhana ajankuluna. Harvemmin kuulee puhuttavan siitä, miksi pelit ovat pelaajille ja tekijöilleen tärkeitä. Mitä pelit pelaajille ja pelien tekijöille merkitsevät?

    antroblogi.fi/2016/10/mita-yht

  27. Budō itsensä kehittämisen tienä

    Budōlajit ovat eräs japanilaisen kulttuurin tunnetuimmista ja vanhimmista vientituotteista. Kamppailulajien tutkiminen on kuitenkin jäänyt antropologiassa ja muissa sosiaalitieteissä taka-alalle - vasta viime vuosina on ilmestynyt muutama aiheeseen keskittyvä tutkimus. Kamppailulajeilla on monia yhtymäkohtia urheilun ja muiden “kehon tekniikoiden” kanssa, joita on tutkittu jonkin verran enemmän. Antropologian näkökulmasta on mielenkiintoista, miten ihmiset omistautuvat tällaisille lajeille, ja miten ne muokkaavat heitä.

    antroblogi.fi/2016/10/kamppail

  28. Tragedian jälkeen: muistamisesta ja arkeen paluun vaikeudesta

    Kun tragedia iskee, ihminen reagoi. Tulee tarve kokoontua, hakea lohtua ja yrittää löytää järkeä sekasorron keskeltä. Syntyy spontaaneita, epävirallisia muistomerkkejä, kun tapahtumapaikalle viedään kukkia, kynttilöitä, kuvia ja muita esineitä. Sen jälkeen tulevat viralliset muistomerkit, jotka ilmentävät pidemmälle kehittynyttä tapahtuman käsittelyn prosessia. Kumpikaan muistamisen työkalu ei täysin pysty kuvaamaan tai konkretisoimaan sitä, miten ihminen kokee menetyksen ja miten arki muuttuu tragedian seurauksena. Tässä tekstissä pohditaan arkeen paluun haasteita ja sosiaalista muistamista menetyksen kautta Perun sisäisen konfliktin (1980–2000) ja Norjan vuoden 2011 terrori-iskun valossa.

    antroblogi.fi/2016/05/tragedia

  29. New agen huipentuma: Mayojen maailmanloppu 2012

    Vuonna 2012 kohistiin maailmanlopusta. Muinaisen maya-kansan kalenterin “suuri sykli” oli loppumassa 21.12.2012. Mitä silloin tapahtuisi? Mayat olivat tallentaneet kivisiin monumentteihin ja pyramideihin tutkijoita ihmetyttävällä tarkkuudella tietoa, joka liittyi taivaankappaleiden kulkuratoihin ja kosmoksen ilmiöihin. Ehkä he tiesivät jotain, mistä nykyihminen on täysin tietämätön? Ajankohtaan liittyi maailmanlopun lisäksi monenlaisia tarinoita ja teorioita. Odotettiin ihmiskunnan tietoisuuden muutosta, Vesimiehen ajan alkua, vanhojen jumalien paluuta, jopa viimeisimmästä Indiana Jones -elokuvasta tuttujen mystisten kristallikallojen esiintuloa. Vakavasti ottaen, mistä tässä oikein oli kyse? Graduaan tekevä antropologi vietti vuonna 2012 kolme kuukautta Meksikossa ja osallistui maya-vanhimman järjestämään rituaaliseen valmistautumiseen suurta aikakauden muutosta varten.

    antroblogi.fi/2016/04/new-age-

  30. Takaisin kotiin – Näkökulmia Nepalin maanjäristyksen jälkeiseen jälleenrakennukseen

    Nepalin maanjäristyksissä huhti-toukokuussa 2015 kuoli 8 800 ihmistä ja loukkaantui 22 300. Tuhoutuneita ja vahingoittuneita taloja on 750 000. Tuhoutuneisiin koteihin liittyy paljon muistoja, jotka Nepalissa usein linkittyvät tärkeisiin ihmissuhteisiin. Talot eivät olekaan pelkästään materiaalisia rakennelmia, sillä niiden merkitykset ovat tiiviisti kiinni sosiaalisissa suhteissa sekä kulttuurisessa kontekstissa. Voidaan myös ajatella, että talot koostuvat niissä asuvien ihmisten välisistä suhteista. Itsestään selvinä pidettyjen rakennusten merkitys huomataan poikkeuksellisissa olosuhteissa, kuten maanjäristyksen jälkeen.

    antroblogi.fi/2016/03/nepalin-