home.social

#bandihommat — Public Fediverse posts

Live and recent posts from across the Fediverse tagged #bandihommat, aggregated by home.social.

fetched live
  1. Pitkästä aikaa keikalla. Siis omalla.

    En muista että montako vuotta on siitä, että olisin esiintynyt ihmisten edessä; bändin kanssa tai ilman. 

    Eilen siihen tuli kuitenkin mahdollisuus ja sehän käytettiin. Huolella valmisteltu setti, hyvin toimivat kamat ja hyvällä porukalla järkätty tapahtuma. Ei huono.

    Mietin keikan aikana ja varsinkin sen jälkeen, että jos esimerkiksi 10-vuotias Juuso näkisi ja tietäisi tämän, niin mitähän hän sanoisi. Silloin tällainen keikalla soittaminen oli vain haaveita ja unelmia.

    Edelleenkään ei ole levytyssopimuksia eikä kiertueita eikä mitään "oikeiden rokkistarojen" juttuja, mutta p*skat niistä, oikeasti! Tuossa tilanteessa merkkaa vain se hetki ja tieto siitä että mitä kaikkea valmisteluita tätä varten on tehty. Tieto siitä, että oma bändi soittaa meidän omia biisejä, joihin mäkin olen säveltäny riffejä, joita on yhdessä sovitettu ja harjoiteltu. Ja että niitä saa vetää niistä ja meistä kiinnostuneelle yleisölle.

    Musajutuissa oli pitkä tauko, ettei homma maistunut yhtään. Nyt on taas hetki että maistuu. Ja soittaessa saa taas pienen hetken olla j*malauta rokkitähti! Mut tarviiko soittaa ilman paitaa, että voi olla uskottava muusikko? Ei, mut on se ihan vitun rouheeta!

    #musadontti #musahommat #bandihommat #keikkahommat #tampere #viikonloppu #kitara #kalju #parta #metalli #kitaristi #idöden #lamminpäänosuuskuntatalo #solarguitars

  2. Meidän bändin reeniksen vessanpytyn kansi on kuin keskustelua oman pään sisäisen äänen kanssa.

    #bändihommat #musahommat #vessa #mielenterveys

  3. Käytiin aiemmin tänä vuonna jeesaamassa ex-bändikavereiden kanssa Keijoa, kun hän halusi yhden biisinsä äänittää studiossa. Äänitykset tehtiin Studio 303:ssa Helsingin Tapaninkylässä. Studion vetäjä olikin Jarno Patala, vanha koulututtu Herttoniemestä.

    kontaktitiedot – Studio 303 studio303.fi/kontaktitiedot/

    Niin ja se biisi. Tänään Keijo laittoi biisin jakoon Soundcloudissa.

    Listen to Armaalleni (masteroitu bändi- ja studioversio) by Keijo Lindgren on #SoundCloud
    on.soundcloud.com/0syC36DPDEZX

    #musiikki
    #bändihommat

  4. Se tunne, kun bänditreenit on sovittu alkavaks klo 11 ja ekat 35min saat näppäillä itekseen.

    #bändihommat #musadontti #sunnuntai #odottaminen

  5. "I question things to see
    If they are what they're said to be
    I ask the why and wherefore
    I reap the fruits of time but I let it take it's course
    But where no-one can answer me
    Where nobody'll ever know
    That is where my path begins
    That is where I go"

    Entombed - Eyemaster

    #kitarahommat #bändihommat #soittaminen #tcelectronic #eyemaster

  6. CW: Iha vidy oossom rummutusta Octapadillä!

    Vielä yks treenivideo.

    Soiteltiin Kaikki Vartiotornin Mukaisesti.

    Huomenna keikka.
    SIT en kyl soita enää mitään missään.
    Partiolaisen lupaus.

    Ja ei, Rosannaa ei soiteta Oikeesti tollein.

    #rumpalointi #rummut #drums #drumming #jimihendrix #pikkasetjoulut #bändihommat #keikkapuuhat #octapad #spd30

    youtu.be/jCK5HEgvSjQ

Share on Mastodon

Enter the server where you have an account.