home.social

#appit — Public Fediverse posts

Live and recent posts from across the Fediverse tagged #appit, aggregated by home.social.

  1. RE: rollemaa.fi/todo-app/

    Olen ollut aina kova time blockauksen puolestapuhuja, mutta nykyään kun on se 50 tehtävää joka päivä, pelkästään näiden aikatauluttaminen vie liikaa aikaa. Palasin siis alkuvuodesta takaisin Todoist-käyttäjäksi ja aikataulutan aikablokit suoraan kalenteriin isompina blokkeina, joiden aikana teen pienempiä Todoist-tehtäviä. Esimerkiksi asiakkaan nimi toimii yhtenä blokkina puoli päivää ja toisen asiakkaan tai asian nimi toisen puolen, jne.

    Mikään ei varsinaisesti ole kovin pielessä tässä mallissa, tai Todoistissa, kun olen käyttänyt kalenteria ja Todoistia tehtävälistana noin 15 vuotta. Mutta todo-appi silti ontuu kun tekemistä on liikaa. "Simppeli tehtävälista"/quick capture all -tyyppisessä lähestymismallissa on muutama ongelma:

    1. Lisään tehtäviä matalalla kynnyksellä, myös vähäpätöisiä asioita, joita on pakko hoitaa, mutta ei ehdi nyt, esimerkiksi "Soita henkilölle X" tai "Lähetä sähköposti" tai "Palaa asiaan", jne. Mutta tämä johtaa siihen että "aikatauluttamattomat" hautatuvat enkä aina muista tarkistella vähäpätöisempiä, ei-kiireellisiä asioita

    2. "Tänään" tehtäviä on usein 50+ ja menee aikaa karsia niitä, koska laitan niitä aina huomispäivälle ihan siitä syystä että en ehdi miettiä ajankohtia. Jos taas en laita ajankohtaa: katso kohta 1.

    3. Usein otan tehtäviä projektityökalustamme Linearista, copy pastean tehtävän nimen ja laitan Todoistiin, jotta muistan tehdä. Sama juttu esim. meileistä, eli jos en juuri nyt ehdi hoitaa sähköpostissa vilkaistua asiaa, copy-pastetan meilin otsikon tehtäväksi. Tämä johtaa siihen, että on tuplatehtäviä monella alustalla.

    Olen käynyt kaikki varteenotettavat Todo-sovellukset läpi (Sunsama, Akiflow, Todoist, Upbase, Clepside, Sorted3, Ellie, Amie, Lunatask, TickTick, Routine, Taskade, General Task, Amplenote, Tascaly, Reclaim, Taskable, Anydo, Motion, Focuster, Morgen, Tweek, Flowsavvy, Obsidian) ja välissä harkitsin jopa ihan johonkin tekstitiedosto/markdown-tyyppiseen siirtymistä. Mutta käytän montaa eri alustaa ja todoappin on toimittava Linuxilla, iPhonella, Macilla - sen pitää olla nopea, helppo, mahdollisimman vähän työllistävä.

    Meinasin taas jo luovuttaa, mutta sitten muistin, että käytin pari vuotta sitten sovellusta nimeltä Tweek... Se näyttää kivasti viikkonäkymän ja tuo kalenterieventit tehtäviksi. Ei time blockausta, mutta en tällä hetkellä sitä haikailekaan, koska minulla on se kalenteri erikseen. Tästä on bloggauskin: rollemaa.fi/todo-app

    Voi olla, että jossain vaiheessa palaan takaisin johonkin monimutkaisempaan. Mutta juuri nyt "listamainen" todo tuntuu hyvältä.

    #Todo #Sovellukset #TimeBlocking #Tuottavuus #Appit #Tekniikka #Tweek

  2. RE: rollemaa.fi/todo-app/

  3. RE: rollemaa.fi/todo-app/

  4. RE: rollemaa.fi/todo-app/

  5. RE: rollemaa.fi/todo-app/

  6. Täällä näiden kuntoiluappien tuloksien jakajia on #muuten ollut aika vähän.

    #Facebook oli aina täynnänsä niitä, ja #Twitter issäkin jotkut niitä jakoi. Juoksu-, fillarointi- tai salisuoritetteitaan.

    #EnYmmärrä. En.

    #Strava #kuntoiluapp #kuntoilu #liikunta #urheilu #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #ATK

  7. Täällä näiden kuntoiluappien tuloksien jakajia on #muuten ollut aika vähän.

    #Facebook oli aina täynnänsä niitä, ja #Twitter issäkin jotkut niitä jakoi. Juoksu-, fillarointi- tai salisuoritetteitaan.

    #EnYmmärrä. En.

    #Strava #kuntoiluapp #kuntoilu #liikunta #urheilu #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #ATK

  8. Täällä näiden kuntoiluappien tuloksien jakajia on #muuten ollut aika vähän.

    #Facebook oli aina täynnänsä niitä, ja #Twitter issäkin jotkut niitä jakoi. Juoksu-, fillarointi- tai salisuoritetteitaan.

    #EnYmmärrä. En.

    #Strava #kuntoiluapp #kuntoilu #liikunta #urheilu #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #ATK

  9. Täällä näiden kuntoiluappien tuloksien jakajia on #muuten ollut aika vähän.

    #Facebook oli aina täynnänsä niitä, ja #Twitter issäkin jotkut niitä jakoi. Juoksu-, fillarointi- tai salisuoritetteitaan.

    #EnYmmärrä. En.

    #Strava #kuntoiluapp #kuntoilu #liikunta #urheilu #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #ATK

  10. Täällä näiden kuntoiluappien tuloksien jakajia on #muuten ollut aika vähän.

    #Facebook oli aina täynnänsä niitä, ja #Twitter issäkin jotkut niitä jakoi. Juoksu-, fillarointi- tai salisuoritetteitaan.

    #EnYmmärrä. En.

    #Strava #kuntoiluapp #kuntoilu #liikunta #urheilu #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #ATK

  11. Sitä voisi lohkoa niitä vitsejä lihasmassasta ja aivoista tai faktoja ihmiseläinlajin huomionkipeydestä ja someajasta.

    Mitä suunnatonta typeryyttä!

    "DN:n mukaan monet henkivartijoista käyttävät kuntoilusovellusta, jossa he paljastavat päivittäisiä tekemisiään avoimesti ja tulevat samalla paljastaneeksi suojeltaviensa liikkeitä."

    Ml. pämi #Kristersson ja ties keiden muiden.

    #Strava #kuntoiluapp #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #SVpol #ATK

    yle.fi/a/74-20171550

  12. Sitä voisi lohkoa niitä vitsejä lihasmassasta ja aivoista tai faktoja ihmiseläinlajin huomionkipeydestä ja someajasta.

    Mitä suunnatonta typeryyttä!

    "DN:n mukaan monet henkivartijoista käyttävät kuntoilusovellusta, jossa he paljastavat päivittäisiä tekemisiään avoimesti ja tulevat samalla paljastaneeksi suojeltaviensa liikkeitä."

    Ml. pämi #Kristersson ja ties keiden muiden.

    #Strava #kuntoiluapp #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #SVpol #ATK

    yle.fi/a/74-20171550

  13. Sitä voisi lohkoa niitä vitsejä lihasmassasta ja aivoista tai faktoja ihmiseläinlajin huomionkipeydestä ja someajasta.

    Mitä suunnatonta typeryyttä!

    "DN:n mukaan monet henkivartijoista käyttävät kuntoilusovellusta, jossa he paljastavat päivittäisiä tekemisiään avoimesti ja tulevat samalla paljastaneeksi suojeltaviensa liikkeitä."

    Ml. pämi #Kristersson ja ties keiden muiden.

    #Strava #kuntoiluapp #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #SVpol #ATK

    yle.fi/a/74-20171550

  14. Sitä voisi lohkoa niitä vitsejä lihasmassasta ja aivoista tai faktoja ihmiseläinlajin huomionkipeydestä ja someajasta.

    Mitä suunnatonta typeryyttä!

    "DN:n mukaan monet henkivartijoista käyttävät kuntoilusovellusta, jossa he paljastavat päivittäisiä tekemisiään avoimesti ja tulevat samalla paljastaneeksi suojeltaviensa liikkeitä."

    Ml. pämi #Kristersson ja ties keiden muiden.

    #Strava #kuntoiluapp #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #SVpol #ATK

    yle.fi/a/74-20171550

  15. Sitä voisi lohkoa niitä vitsejä lihasmassasta ja aivoista tai faktoja ihmiseläinlajin huomionkipeydestä ja someajasta.

    Mitä suunnatonta typeryyttä!

    "DN:n mukaan monet henkivartijoista käyttävät kuntoilusovellusta, jossa he paljastavat päivittäisiä tekemisiään avoimesti ja tulevat samalla paljastaneeksi suojeltaviensa liikkeitä."

    Ml. pämi #Kristersson ja ties keiden muiden.

    #Strava #kuntoiluapp #app #appit #sovellus #sovellukset #huomionkipeys #typeryys #SVpol #ATK

    yle.fi/a/74-20171550

  16. Asennin Signalin, mutta vielä siellä ei näytä sellaisia olevan, joiden kanssa kirjoittaisin. #Appit #SignalFi #Sovellukset

  17. Asennin Signalin, mutta vielä siellä ei näytä sellaisia olevan, joiden kanssa kirjoittaisin. #Appit #SignalFi #Sovellukset

  18. Mastodonin ainoa isompi miinus on mielestäni toistaiseksi vielä intuitiivinen ja monipuolinen puhelinsovellus nimenomaan Androidille. iPhonelle löytyy läjäpäin kauniita ja hyvin toimivia Mastodon-appeja, mutta ei Androidille.

    Androidilla ainoa siedettävä app on mielestäni @moshidon. Siksi rakensin tämän oman instanssini mementomori.social joka toimii tosi kivasti Google Chrome -selainappina (Androidin Chromen valikosta "Lisää aloitusnäyttöön").

    iPhonelle kannattaa asentaa @MonaApp, @IceCubesApp tai @ivory niin paranee käyttökokemus mobiilissa huomattavasti.

    Mastodonin ihanuus ja (joidenkin mielestä) kamaluus on että sitä voi käyttää monella eri tavalla. Appeja löytyy 50+: joinmastodon.org/apps

    #MastodonFi #SomeFi #Appit #Sovellukset

  19. Mastodonin ainoa isompi miinus on mielestäni toistaiseksi vielä intuitiivinen ja monipuolinen puhelinsovellus nimenomaan Androidille. iPhonelle löytyy läjäpäin kauniita ja hyvin toimivia Mastodon-appeja, mutta ei Androidille.

    Androidilla ainoa siedettävä app on mielestäni @moshidon. Siksi rakensin tämän oman instanssini mementomori.social joka toimii tosi kivasti Google Chrome -selainappina (Androidin Chromen valikosta "Lisää aloitusnäyttöön").

    iPhonelle kannattaa asentaa @MonaApp, @IceCubesApp tai @ivory niin paranee käyttökokemus mobiilissa huomattavasti.

    Mastodonin ihanuus ja (joidenkin mielestä) kamaluus on että sitä voi käyttää monella eri tavalla. Appeja löytyy 50+: joinmastodon.org/apps

    #MastodonFi #SomeFi #Appit #Sovellukset

  20. Mastodonin ainoa isompi miinus on mielestäni toistaiseksi vielä intuitiivinen ja monipuolinen puhelinsovellus nimenomaan Androidille. iPhonelle löytyy läjäpäin kauniita ja hyvin toimivia Mastodon-appeja, mutta ei Androidille.

    Androidilla ainoa siedettävä app on mielestäni @moshidon. Siksi rakensin tämän oman instanssini mementomori.social joka toimii tosi kivasti Google Chrome -selainappina (Androidin Chromen valikosta "Lisää aloitusnäyttöön").

    iPhonelle kannattaa asentaa @MonaApp, @IceCubesApp tai @ivory niin paranee käyttökokemus mobiilissa huomattavasti.

    Mastodonin ihanuus ja (joidenkin mielestä) kamaluus on että sitä voi käyttää monella eri tavalla. Appeja löytyy 50+: joinmastodon.org/apps

    #MastodonFi #SomeFi #Appit #Sovellukset

  21. Mastodonin ainoa isompi miinus on mielestäni toistaiseksi vielä intuitiivinen ja monipuolinen puhelinsovellus nimenomaan Androidille. iPhonelle löytyy läjäpäin kauniita ja hyvin toimivia Mastodon-appeja, mutta ei Androidille.

    Androidilla ainoa siedettävä app on mielestäni @moshidon. Siksi rakensin tämän oman instanssini mementomori.social joka toimii tosi kivasti Google Chrome -selainappina (Androidin Chromen valikosta "Lisää aloitusnäyttöön").

    iPhonelle kannattaa asentaa @MonaApp, @IceCubesApp tai @ivory niin paranee käyttökokemus mobiilissa huomattavasti.

    Mastodonin ihanuus ja (joidenkin mielestä) kamaluus on että sitä voi käyttää monella eri tavalla. Appeja löytyy 50+: joinmastodon.org/apps

    #MastodonFi #SomeFi #Appit #Sovellukset

  22. Mastodonin ainoa isompi miinus on mielestäni toistaiseksi vielä intuitiivinen ja monipuolinen puhelinsovellus nimenomaan Androidille. iPhonelle löytyy läjäpäin kauniita ja hyvin toimivia Mastodon-appeja, mutta ei Androidille.

    Androidilla ainoa siedettävä app on mielestäni @moshidon. Siksi rakensin tämän oman instanssini mementomori.social joka toimii tosi kivasti Google Chrome -selainappina (Androidin Chromen valikosta "Lisää aloitusnäyttöön").

    iPhonelle kannattaa asentaa @MonaApp, @IceCubesApp tai @ivory niin paranee käyttökokemus mobiilissa huomattavasti.

    Mastodonin ihanuus ja (joidenkin mielestä) kamaluus on että sitä voi käyttää monella eri tavalla. Appeja löytyy 50+: joinmastodon.org/apps

    #MastodonFi #SomeFi #Appit #Sovellukset

  23. Tein tuttuun tapaani sovellusvertailuja pari päivää, tällä kertaa muita sovelluksia blokkaavista sovelluksista. Testasin Opal, One Sec, OffScreen, Clearspace ja Jomo. Voiton vei Jomo (iPhone ja Mac). jomo.so

    Haasteenani on ollut erityisesti iltarauhoittuminen. Olen iltavirkku, mutta nukkuisin mielelläni enemmän. Nyt menee doomskrollailuksi. Tulen siis viettämään vähemmän aikaa muunmuassa täällä Mastodonissa ja enemmän aikaa perheen parissa, juoksemassa, lukemassa, meditoimassa ja nukkumassa.

    #Sovellukset #Appit

  24. Tein tuttuun tapaani sovellusvertailuja pari päivää, tällä kertaa muita sovelluksia blokkaavista sovelluksista. Testasin Opal, One Sec, OffScreen, Clearspace ja Jomo. Voiton vei Jomo (iPhone ja Mac). jomo.so

    Haasteenani on ollut erityisesti iltarauhoittuminen. Olen iltavirkku, mutta nukkuisin mielelläni enemmän. Nyt menee doomskrollailuksi. Tulen siis viettämään vähemmän aikaa muunmuassa täällä Mastodonissa ja enemmän aikaa perheen parissa, juoksemassa, lukemassa, meditoimassa ja nukkumassa.

    #Sovellukset #Appit

  25. Tein tuttuun tapaani sovellusvertailuja pari päivää, tällä kertaa muita sovelluksia blokkaavista sovelluksista. Testasin Opal, One Sec, OffScreen, Clearspace ja Jomo. Voiton vei Jomo (iPhone ja Mac). jomo.so

    Haasteenani on ollut erityisesti iltarauhoittuminen. Olen iltavirkku, mutta nukkuisin mielelläni enemmän. Nyt menee doomskrollailuksi. Tulen siis viettämään vähemmän aikaa muunmuassa täällä Mastodonissa ja enemmän aikaa perheen parissa, juoksemassa, lukemassa, meditoimassa ja nukkumassa.

    #Sovellukset #Appit

  26. Tein tuttuun tapaani sovellusvertailuja pari päivää, tällä kertaa muita sovelluksia blokkaavista sovelluksista. Testasin Opal, One Sec, OffScreen, Clearspace ja Jomo. Voiton vei Jomo (iPhone ja Mac). jomo.so

    Haasteenani on ollut erityisesti iltarauhoittuminen. Olen iltavirkku, mutta nukkuisin mielelläni enemmän. Nyt menee doomskrollailuksi. Tulen siis viettämään vähemmän aikaa muunmuassa täällä Mastodonissa ja enemmän aikaa perheen parissa, juoksemassa, lukemassa, meditoimassa ja nukkumassa.

    #Sovellukset #Appit

  27. Tein tuttuun tapaani sovellusvertailuja pari päivää, tällä kertaa muita sovelluksia blokkaavista sovelluksista. Testasin Opal, One Sec, OffScreen, Clearspace ja Jomo. Voiton vei Jomo (iPhone ja Mac). jomo.so

    Haasteenani on ollut erityisesti iltarauhoittuminen. Olen iltavirkku, mutta nukkuisin mielelläni enemmän. Nyt menee doomskrollailuksi. Tulen siis viettämään vähemmän aikaa muunmuassa täällä Mastodonissa ja enemmän aikaa perheen parissa, juoksemassa, lukemassa, meditoimassa ja nukkumassa.

    #Sovellukset #Appit

  28. Ensi viikon aikataulu taas tehty ja tuntuupa ihanalta 🥰 Aikataulutan tulevan viikon aina sunnuntaisin. Sunnuntaipäivän aikataulutan toki myös, eli lykkään kalenteriin tunnin aikataulutusta varten. 😄

    Jokaisella värillä/kategorialla on merkitys, esim. keltaiset ovat palavereja. Kun tehtäviä on viikossa satoja ja päälle tapaamiset, time blocking -metodi on ainoa toimiva. Muuten olisin yrittäjänä töissä 24/7 ja kaikki olisi yhtä kaaosta.

    #Aikataulutus #Produktiivisuus #Sunsama #Appit

  29. Ensi viikon aikataulu taas tehty ja tuntuupa ihanalta 🥰 Aikataulutan tulevan viikon aina sunnuntaisin. Sunnuntaipäivän aikataulutan toki myös, eli lykkään kalenteriin tunnin aikataulutusta varten. 😄

    Jokaisella värillä/kategorialla on merkitys, esim. keltaiset ovat palavereja. Kun tehtäviä on viikossa satoja ja päälle tapaamiset, time blocking -metodi on ainoa toimiva. Muuten olisin yrittäjänä töissä 24/7 ja kaikki olisi yhtä kaaosta.

    #Aikataulutus #Produktiivisuus #Sunsama #Appit

  30. Ensi viikon aikataulu taas tehty ja tuntuupa ihanalta 🥰 Aikataulutan tulevan viikon aina sunnuntaisin. Sunnuntaipäivän aikataulutan toki myös, eli lykkään kalenteriin tunnin aikataulutusta varten. 😄

    Jokaisella värillä/kategorialla on merkitys, esim. keltaiset ovat palavereja. Kun tehtäviä on viikossa satoja ja päälle tapaamiset, time blocking -metodi on ainoa toimiva. Muuten olisin yrittäjänä töissä 24/7 ja kaikki olisi yhtä kaaosta.

    #Aikataulutus #Produktiivisuus #Sunsama #Appit

  31. Ensi viikon aikataulu taas tehty ja tuntuupa ihanalta 🥰 Aikataulutan tulevan viikon aina sunnuntaisin. Sunnuntaipäivän aikataulutan toki myös, eli lykkään kalenteriin tunnin aikataulutusta varten. 😄

    Jokaisella värillä/kategorialla on merkitys, esim. keltaiset ovat palavereja. Kun tehtäviä on viikossa satoja ja päälle tapaamiset, time blocking -metodi on ainoa toimiva. Muuten olisin yrittäjänä töissä 24/7 ja kaikki olisi yhtä kaaosta.

    #Aikataulutus #Produktiivisuus #Sunsama #Appit

  32. Ensi viikon aikataulu taas tehty ja tuntuupa ihanalta 🥰 Aikataulutan tulevan viikon aina sunnuntaisin. Sunnuntaipäivän aikataulutan toki myös, eli lykkään kalenteriin tunnin aikataulutusta varten. 😄

    Jokaisella värillä/kategorialla on merkitys, esim. keltaiset ovat palavereja. Kun tehtäviä on viikossa satoja ja päälle tapaamiset, time blocking -metodi on ainoa toimiva. Muuten olisin yrittäjänä töissä 24/7 ja kaikki olisi yhtä kaaosta.

    #Aikataulutus #Produktiivisuus #Sunsama #Appit

  33. Kuinka seuraat päivittäisiä tapojasi, vai seuraatko ollenkaan?

    Olen itse hyvin analyyttinen luonne ja minua motivoi tulosten näkyminen konkreettisesti numeroissa. Tällä hetkellä päivittäisissä asioissa seuraan mm. veden juomista, lukemista, liikuntaa ja asioita, jotka herkästi unohtuvat, jos vain koodaan päivästä toiseen.

    50+ appia käyty läpi vuosien varrella ja käyttöön jäi Habitica, koska se ei "vaadi" että joka päivä pitäisi suorittaa. Daylies on "vakiot" ja muu on sitten fiiliksen mukaan.

    Habitica on myös eräänlainen pelillistetty tapa täpätä tekemisiä. Käytän Habiticaa myös nopeisiin kauppa-ostoslistoihin ja muihin.

    Hatibitica eroaa muista Habit Trackereista siinä, että se ei nalkuta, jos jää tavat suorittamatta, eikä se vaadi että tapoja tarvitsee suoritella. Sovellus myös listaa tavat "vahvojen" ja "heikkojen" mukaan, joista näkee että mitä suorittaa eniten ja mitä ei.

    Habitica on myös avointa lähdekoodia, joten voin koodailla omia statsejani. rolle.design/habitica-tracker

    #Sovellukset #Appit #Habitica

  34. Kuinka seuraat päivittäisiä tapojasi, vai seuraatko ollenkaan?

  35. Kuinka seuraat päivittäisiä tapojasi, vai seuraatko ollenkaan?

  36. Kuinka seuraat päivittäisiä tapojasi, vai seuraatko ollenkaan?

  37. Kuinka seuraat päivittäisiä tapojasi, vai seuraatko ollenkaan?

  38. Viimeinen lomapäivä, eli on hyvä hetki suunnitella loppuviikon kalenteri.

    Ajanhallintametodini (Rollen produktiivisuusmalli™) on kuin yhdistelmä David Allenin GTD:tä, säntillistä aikatauluttamista Leo Straniuksen tyyliin ja antisäätämistä Anna Perhon tyyliin (mainiot kirjat heillä btw).

    Blogissani lisää työkalusta, jota käytän arjen handlaamiseen: rollemaa.fi/oikeasti-paras-tyo

    #Ajanhallinta #Tasks #GTD #Produktiivisuus #Sovellukset #Appit #Tuottavuus

  39. Viimeinen lomapäivä, eli on hyvä hetki suunnitella loppuviikon kalenteri.

    Ajanhallintametodini (Rollen produktiivisuusmalli™) on kuin yhdistelmä David Allenin GTD:tä, säntillistä aikatauluttamista Leo Straniuksen tyyliin ja antisäätämistä Anna Perhon tyyliin (mainiot kirjat heillä btw).

    Blogissani lisää työkalusta, jota käytän arjen handlaamiseen: rollemaa.fi/oikeasti-paras-tyo

    #Ajanhallinta #Tasks #GTD #Produktiivisuus #Sovellukset #Appit #Tuottavuus

  40. Viimeinen lomapäivä, eli on hyvä hetki suunnitella loppuviikon kalenteri.

    Ajanhallintametodini (Rollen produktiivisuusmalli™) on kuin yhdistelmä David Allenin GTD:tä, säntillistä aikatauluttamista Leo Straniuksen tyyliin ja antisäätämistä Anna Perhon tyyliin (mainiot kirjat heillä btw).

    Blogissani lisää työkalusta, jota käytän arjen handlaamiseen: rollemaa.fi/oikeasti-paras-tyo

    #Ajanhallinta #Tasks #GTD #Produktiivisuus #Sovellukset #Appit #Tuottavuus

  41. Viimeinen lomapäivä, eli on hyvä hetki suunnitella loppuviikon kalenteri.

    Ajanhallintametodini (Rollen produktiivisuusmalli™) on kuin yhdistelmä David Allenin GTD:tä, säntillistä aikatauluttamista Leo Straniuksen tyyliin ja antisäätämistä Anna Perhon tyyliin (mainiot kirjat heillä btw).

    Blogissani lisää työkalusta, jota käytän arjen handlaamiseen: rollemaa.fi/oikeasti-paras-tyo

    #Ajanhallinta #Tasks #GTD #Produktiivisuus #Sovellukset #Appit #Tuottavuus

  42. Viimeinen lomapäivä, eli on hyvä hetki suunnitella loppuviikon kalenteri.

    Ajanhallintametodini (Rollen produktiivisuusmalli™) on kuin yhdistelmä David Allenin GTD:tä, säntillistä aikatauluttamista Leo Straniuksen tyyliin ja antisäätämistä Anna Perhon tyyliin (mainiot kirjat heillä btw).

    Blogissani lisää työkalusta, jota käytän arjen handlaamiseen: rollemaa.fi/oikeasti-paras-tyo

    #Ajanhallinta #Tasks #GTD #Produktiivisuus #Sovellukset #Appit #Tuottavuus

  43. Poistin mielialapäiväkirjasovelluksen (Daylio) ja tapasovelluksen (Awesome Habits, aiemmin Habitify). Olen huomannut, että niistä ei ole hirveästi hyötyä, enemmänkin merkkailu vain rasittaa. Mitä teen tiedolla, että tällä viikolla mieliala on maassa, stressaa tai ahdistaa tai että kaksi lenkkiä jäi viikolta juoksematta? Tiedän nämä ilmankin että joku app niistä vittuilee.

    Jäljelle jää ainoastaan RoutineFlow, jonka avulla aamuni rytmi pysyy kunnossa. Sen aikakeskeinen vaiheistus on elintärkeä unisiin aamuihin. #Sovellukset #Appit #Tavat #Apps

  44. Poistin mielialapäiväkirjasovelluksen (Daylio) ja tapasovelluksen (Awesome Habits, aiemmin Habitify). Olen huomannut, että niistä ei ole hirveästi hyötyä, enemmänkin merkkailu vain rasittaa. Mitä teen tiedolla, että tällä viikolla mieliala on maassa, stressaa tai ahdistaa tai että kaksi lenkkiä jäi viikolta juoksematta? Tiedän nämä ilmankin että joku app niistä vittuilee.

    Jäljelle jää ainoastaan RoutineFlow, jonka avulla aamuni rytmi pysyy kunnossa. Sen aikakeskeinen vaiheistus on elintärkeä unisiin aamuihin. #Sovellukset #Appit #Tavat #Apps

  45. Poistin mielialapäiväkirjasovelluksen (Daylio) ja tapasovelluksen (Awesome Habits, aiemmin Habitify). Olen huomannut, että niistä ei ole hirveästi hyötyä, enemmänkin merkkailu vain rasittaa. Mitä teen tiedolla, että tällä viikolla mieliala on maassa, stressaa tai ahdistaa tai että kaksi lenkkiä jäi viikolta juoksematta? Tiedän nämä ilmankin että joku app niistä vittuilee.

    Jäljelle jää ainoastaan RoutineFlow, jonka avulla aamuni rytmi pysyy kunnossa. Sen aikakeskeinen vaiheistus on elintärkeä unisiin aamuihin. #Sovellukset #Appit #Tavat #Apps

  46. Poistin mielialapäiväkirjasovelluksen (Daylio) ja tapasovelluksen (Awesome Habits, aiemmin Habitify). Olen huomannut, että niistä ei ole hirveästi hyötyä, enemmänkin merkkailu vain rasittaa. Mitä teen tiedolla, että tällä viikolla mieliala on maassa, stressaa tai ahdistaa tai että kaksi lenkkiä jäi viikolta juoksematta? Tiedän nämä ilmankin että joku app niistä vittuilee.

    Jäljelle jää ainoastaan RoutineFlow, jonka avulla aamuni rytmi pysyy kunnossa. Sen aikakeskeinen vaiheistus on elintärkeä unisiin aamuihin. #Sovellukset #Appit #Tavat #Apps

  47. Poistin mielialapäiväkirjasovelluksen (Daylio) ja tapasovelluksen (Awesome Habits, aiemmin Habitify). Olen huomannut, että niistä ei ole hirveästi hyötyä, enemmänkin merkkailu vain rasittaa. Mitä teen tiedolla, että tällä viikolla mieliala on maassa, stressaa tai ahdistaa tai että kaksi lenkkiä jäi viikolta juoksematta? Tiedän nämä ilmankin että joku app niistä vittuilee.

    Jäljelle jää ainoastaan RoutineFlow, jonka avulla aamuni rytmi pysyy kunnossa. Sen aikakeskeinen vaiheistus on elintärkeä unisiin aamuihin. #Sovellukset #Appit #Tavat #Apps

  48. @teeko @niksii @mustikkasoppa

    Huom. Megalodon on muokattu ja paranneltu versio virallisesta Mastodon appista.

    Moshidon on taas paranneltu ja muokattu versio Megalodonista, joka on muokattu versio virallisesta appista.

    Hyviä molemmat. #Sovellukset #Appit #MastodonFi

  49. @teeko @niksii @mustikkasoppa

    Huom. Megalodon on muokattu ja paranneltu versio virallisesta Mastodon appista.

    Moshidon on taas paranneltu ja muokattu versio Megalodonista, joka on muokattu versio virallisesta appista.

    Hyviä molemmat. #Sovellukset #Appit #MastodonFi

  50. @teeko @niksii @mustikkasoppa