Search
83 results for “jarizleifr”
-
Lauantain #leffadontti -jutut. Tuli tsekattua japanilainen, vuoden 1997 trilleri-/kauhupätkä Cure, vaikka en pidä genrestä alkuunkaan. Oon tyytyväinen että tsekkasin, nimittäin tuntuu et leffalla oli kuvausteknisesti enemmän yhteistä Tarkovskin kanssa ku mitä kauhumaakarit noin yleensä puskee ulos. Viipyileviä pitkiä kohtauksia, kiehtovia tekstuureja, valojen, värien ja varjojen sinfoniaa ihan alusta loppuun (joskin aika kelmeää sellaista).
Teki vaikutuksen.
-
Alan Hovhaness luultavasti kilpailee itselleni merkittävimmän säveltäjän tittelistä Arvo Pärtin kanssa.
Hovhanessin musiikissa on jotain samaa pyhyyttä ja mystisyyttä, kuin mitä kokee luonnossa liikkuessaan, hänen maailmansa on täynnä vuoria, metsiä ja tähtitaivaita. Se on parhaimmillaan kuin ohi lipuvat pilvet taivaalla tai rönsyilevä sammalmatto, josta kasvaa ääniä vähän joka suuntaan ja kokonaisuus levittäytyy laajalle horisonttiin.
-
These manul silhouettes in a recent felid conservation paper go exceptionally hard :catjam:
-
Discharge - End of Days (2016)
Silleen hauska että tää bändi kuulostaa edelleen joltain proto-thrashilta, et vaikka Iso-D on vaikuttanut about jokaiseen rankempaan hevibändiin 40 vuoden aikana, ei oo ne vaikutteet kauheesti valuneet takaisinpäin.
Kunnon paahtoa, ei hirveesti hengitellä välissä
-
Came across an interesting treatise on the historical relationship between bushidō warrior code and Zen, or more precisely, the lack of, despite popular conception.
Its conclusions are that Zen never really influenced bushidō, but the entire idea of a stoic, Zen samurai who meditates and is immune to fear, was a deliberately constructed, nationalist idea of the Meiji era (1868-1912), essentially marketing new ideas as ancient truths.
-
Hauskaa ku muut pelaajat kehuu omaa hahmoa roolipelissä, vaikka en oo omasta mielestäni pelannut sitä mitenkään erityisen "mielenkiintoisesti". 😅
Niinku jopa kipuilin ihan alussa et miten keksii hyviä tapoja pelata tommosta kivikasvoista, lawful neutral hautaclericciä, joka viihtyy paremmin kuolleiden ku elävien parissa, mut Pathfinderissa noi jumaluuksien edictit ja anathemat luo oikeastaan aika helpot raamit sille et minkä tyylisiä juttuja hahmo pitää tärkeänä.
-
Hauskaa ku muut pelaajat kehuu omaa hahmoa roolipelissä, vaikka en oo omasta mielestäni pelannut sitä mitenkään erityisen "mielenkiintoisesti". 😅
Niinku jopa kipuilin ihan alussa et miten keksii hyviä tapoja pelata tommosta kivikasvoista, lawful neutral hautaclericciä, joka viihtyy paremmin kuolleiden ku elävien parissa, mut Pathfinderissa noi jumaluuksien edictit ja anathemat luo oikeastaan aika helpot raamit sille et minkä tyylisiä juttuja hahmo pitää tärkeänä.
-
The best thing about winter is all the powdered doughnuts
-
Auto-translation from Japanese to English doing a dirty to our precious manuls
-
Me: all cats are beautiful
The cats: -
Here's a video of manuls taking part in an elaborate pagan ritual.
-
Japanese manul kittens of Minya and El got names in a huge ceremony, welcome the three good boys Yasu, Nobu and Hide!
I think we should normalize just randomly placing huge images of manuls everywhere and posing beside them in historical gear.
-
Here is a gif of a manul peeping out of a cardboard box, in case you needed to see it right now
-
New Blade Runner 2049 canon just dropped
-
-
Manuls already preparing for the spooky season 🎃
-
Nyt kun olemme ihailleet kuinka sulavasti Nagomu-manuli ojentaa itsensä loikoiluasetelmaan, niin tässä on rakas Grusha-setä, joka muistuttaa meitä siitä, ettei mukavan asennon löytäminen ole aina ihan yksioikoista.
-
Kun rankan manulipäivän jälkeen kellahdat vaan nojailemaan ja lataamaan manuliakkujasi. Tuo pieni jalkojen ojennus lopussa kruunaa kaiken. 😻
Miksi Nagomu olet niin täydellinen pieni olento?
-
Manuls have been spotted way higher on the Himalayas than what has been considered their range before, underlining how little we actually know about these round cats.
An incredible variety of feline species seem to frequent these heights, suggesting the ecosystem is much more complex than previously thought.
True grey hermits of the mountains.
-
So many little fluffballs 🥺
-
manuls really are an enigma
-
i feel ya bro
-
Here is Grusha being grooshy